Viimeisenä iltana, jonka vietimme heinäkuussa mökillä aivan äärettömän kauniin luonnon keskellä, työnsimme soutuveneen vesille ja vietimme viimeiset hetket ennen pimeyttä järven keskellä. Se oli ollut tavattoman kaunis auringonsäteisiin verhoutunut sunnuntai ja illan lempeät auringonsäteet maalasivat hiukseni oranssilla meidän soutaessamme pilvettömän taivaan alla keskelle järveä kuuntelemaan ympäröivän metsän huminaa varovaisessa tuulessa ja nauttimaan kauniista sunnuntai-illasta. Se heinäkuinen mökillä viettämämme viikko oli ollut sateista ja ukkosesta huolimatta kaunis ja se ilta oli aivan täydellinen päätös sille kauniille viikolle, sinä iltana maailma oli kauniimpi kuin se oli ollut kertaakaan sillä heinäkuisella viikolla ja minussa asui valtameren kokoinen rauha.
Päästessämme keskelle järveä pysähdyimme hetkeksi aloillemme nauttimaan viimeisestä illasta, auringonsäteet häikäisivät vihreitä silmiäni katsellessani auringon vähitellen laskevan metsän taakse kauempana horisontissa ja hiljaisuus kuiskaili varovaisena tuulena hiuksissani, oli niin kovin rauhallista, että se tuntui minun jokaisessa hengenvedossani. Linnut lauloivat jossain kauempana, aivan vieressämme korkeat kalliot seisoivat rauhallisina aloillaan yhtä ylväinä kuin lapsuusvuosinanikin ja viimeisten auringonsäteiden loisteessa kerroin, kuinka vuosia sitten katselimme maisemaa korkealta kalliolta ja kuinka pimeys melkein saavutti meidät ennen kuin pääsimme veneellä takaisin mökkilaituriin, jonain päivänä tahtoisin taas sitä samaa katsella maisemaa korkealta kalliolta.
Illan viimeisten auringonsäteiden loisteessa maisema verhoutui harmoniaan ja oli niin uskomattoman kaunista, etteivät sanat riittäneet katsellessani maisemaa linssin lävitse, se oli täydellinen päätös sille kauniille viikolle ja en voinut kuin huokaista itsekseni auringon laskiessa lopulta kokonaan metsän taakse kauempana horisontissa ja metsän humistessa rauhallisesti ympärillämme. Viimeisten auringonsäteiden vaihduttua hämärään soudimme takaisin rantaan, pimeys alkoi vähitellen saavuttaa meitä vetäessämme soutuvenettä maihin ja minä unohduin miettimään itsekseni, kuinka sillä heinäkuun viikolla pimeys oli saapunut aina päivä päivältä aikaisemmin. Se on lupaus syksystä, mietin itsekseni istuessani myöhemmin sinä iltana saunassa tulen tanssiessa vapauttaan kiukaan tulipesässä ja nukahtaessani tuvan lämpöön viimeistä kertaa. Se oli ollut kovin kaunis viikko ja olin onnellinen siitä, että sain viettää viikon kesälomastani juuri siellä, juuri niissä rakkaissa maisemissa keskellä maailman kauneinta rauhaa ja kulkea pitkin metsäteitä, nukahtaa tuvan lämpöön näkemään unta syksystä.
Lähetä kommentti