3. heinäkuuta 2020

METSÄPOLKU KUIN LAPSUUDEN SATUKIRJOISTA

IMG_0752 IMG_1057

Yhtenä päivänä vain hetki ennen sadetta kävelimme pitkin puiden varjostamaa metsäpolkua, keyvt tuuli tuntui hetkittäin kosketuksena käsivarsillani ja sai korkean heinän kumartamaan metsäpolun reunassa, oli hetken niin rauhallista, että se tuntui jossain syvällä rintalastani alla. Puut olivat taipuneet jonain lumisena talvena lumen peitettyä ne armottomasti alleen ja muodostivat paikoittain uskomattoman kauniin kaaren metsäpolun ylle, enkä voinut kuin huokaista itsekseni, kuinka kaikki oli kuin lapsuuden kauneimmista satukirjoista, niistä sellaisista, joiden kuviin palasin lapsuusvuosinani vuosi toisensa jälkeen. Niissä satukirjojen kuvissa oli lapsuusvuosinani jotain kovin taianomaista ja niin oli myös siinä vihreän lukemattomiin sävyihin verhoutuneessa metsäpolussa sinä kesäkuisena päivänä, minä mietin itsekseni kulkiessani syvemmälle metsään tuulen koskettaessa hetkittäin käsivarttani ja puiden humistessa ympärilläni, aivan kuin lapsuuden satukirjojen kuvista, huokaisin itsekseni.

Lapsuuden satukirjojen kuvista tai vuosien takaisiin runoistani, niistä, jotka minä kirjoitin Helsingin asuntoni pienellä parvekkeella niinä sellaisina öinä, kun kesä alkoi vähitellen vaihtua syksyyn ja ilmassa tuoksui lupaus kylmistä aamuista. Sinä kesäkuisena päivänä ilmassa tuoksui kuitenkin lupaus sateesta, lupaus rauhoittavasta ja puhdistavasta sateesta, kuljin metsäpolkua pitkin syvemmälle metsään ja tunsin, kuinka metsän rauhoittava voima sai sydämeni muuttamaan rytmiään. Se on aina yhtä ihmeellistä, metsän rauhoittava voima ja se, kuinka suunnattomasti se vaikuttaa rauhattomaan sydämeeni, mietin katsellessani edessäni avautuvaa maisemaa, valon ja varjon uskomattoman kaunista leikkiä ja lupiineja, jotka huojuivat kevyessä tuulessa. Se hetki metsäpolulla oli sinä kesäkuisena päivänä juuri sitä, mitä minä olin kaivannut huomaamattani monta päivää ja palatessamme kotiin, tähän minun kovin pieneen asuntooni, minun oli helpompi hengittää kuin oli ollut kokonaiseen viikkoon.

IMG_0836IMG_1029IMG_0988

Myöhemmin sinä iltana taivas aukesi ja satoi ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, nukahdin sateen hakatessa armottomasti ikkunalautaan, näin unta unohtamisesta ja kävelin aikaisin seuraavana aamuna kevyessä sateessa, annoin varovaisten sadepisaroiden pudota kasvoilleni ja hengitin raikasta ilmaa keuhkojeni täydeltä. Tavallaan olin odottanut sitä aivan suunnattomasti, rauhoittavaa ja puhdistavaa sadetta, joka saisi tuulen muuttamaan suuntaansa ja loputtoman helteen väistymään, ja katsellessani sitä myöhemmin ikkunalasin takaa minä mietin itsekseni, kuinka juuri siinä hetkessä sade tuntui paremmalta kuin se oli tuntunut aikoihin, paljon paremmalta.

IMG_0703IMG_1034

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.