Yhtenä aivan erityisen kauniina heinäkuisena päivänä, kun auringonsäteet lämmittivät selkärankaani ja tuuli oli hiljaa, ajoimme vanhempieni kanssa iltapäivän auringonsäteissä rantaan ja vedimme veneen vesille ensimmäistä kertaa tänä kesänä, suuntasimme kohti tämän kauniin ja ihan äärettömän rakkaan pikkukaupungin keskustaa ja nautimme lämpimästä kesäpäivästä. Meillä on vanhempieni kanssa ollut vuosittain tapana käydä katselemassa tätä kovin kaunista kaupunkia veneellä järveltä käsin ja koska se on ehdottomasti yksi lempiasioistani kesäisin, tänä kesänä pelkäsin kaiken loputtomalta tuntuneen stressin keskellä, etten ehtisi näkemään kaupunkia järveltä käsin. Minä kuitenkin ehdin ja sinä kauniina heinäkuisena päivänä ohittaessamme Kyrönsalmen sillan jälkeen vanhan rautatiesillan hymyilin itsekseni, kuinka tänä kaupunki on kesäisin ehdottomasti kauneinta mitä tiedän.
Olavinlinna seisoi rauhallisena aloillaan auringonsäteiden loisteessa aivan kuten se on seisonut jo 1400-luvulta asti, se on nähnyt satojen vuosien ajan syysmyrskyjä ja jollain tavalla se ajatus rauhoittaa minua aina, se, että kaikista niistä myrskyistä huolimatta se vanha kivilinna seisoo aina rauhallisena aloillaan. Toisinaan tahtoisin olla kuin se kivilinna ja seisoa rauhallisena aloillani läpi kaikkien myrskyjen, mietin jatkaessamme matkaamme kohti satamaa, jossa seisoi toinen toistaan kauniimpia höyrylaivoja ja jonka laiturit olivat sinäkin heinäkuisena päivänä täyttyneet kesäpäivää viettävistä ihmisistä. Oli oopperajuhlia tai ei, kesäisin tämä kaupunki herää aina kaikesta huolimatta henkiin, minä hymyilin itsekseni alittaessamme kauniin torisillan ja katsellessani iltapäivän auringonsäteiden loisteessa suihkulähteeseen muodostunutta pientä sateenkaarta, se oli ihmeellisen kaunis.
Ajaessamme Sulosaaren ohitse mietin itsekseni, kuinka viisi vuotta sitten, asuessani vielä Linnankadulla minun pienessä valoisassa asunnossani, minulla oli aina hetkittäin tapana kävellä saaressa syksyn tuoksuessa tuulessa, se on yksi tämän kaupungin kauneimmista paikoista ja siellä on aina kesäisin maailman suloisin lettukahvila. Jatkoimme matkaamme Kyrönsalmen ja Heikinpohjan kautta takaisin keskustaan ja mietin, kuinka minä voisin katsella niitä maisemia kesäisin loputtomiin, niin suunnattomasti rakastan tätä pientä oopperakaupunkia aina kesäisin. Auringonsäteet lämmittivät poskipäitäni ja tuuli tarttui hiuksiini hiljentäessämme lopulta vauhtiamme satamassa jäädessämme katselemaan laiturissa seisovaa S/S Mikkoa, se kaunis tervahöyry on yksi Savonlinnan maakuntamuseon museolaivoista ja lapsuusvuosinani se oli mielestäni aivan ehdottomasti yksi jännittävimmistä asioista tässä kaupungissa. Satamasta ajoimme Olavinlinnan ja Kyrönsalmen siltojen kautta takaisin kotiin, se on yksi rakkaimmista reiteistäni järvellä, se on täynnä rakkaita paikkoja ja rakastan kerta toisensa jälkeen sitä hetkeä, kun näen kaukaa kaikista rakkaimmat rantakalliot ja kotirannan, ne saavat minut kerta toisensa jälkeen huokaisemaan itsekseni, että huolimatta siitä, missä minä asun, tämä kaupunki tulee aina olemaan minun kotini.
Lähetä kommentti