2. elokuuta 2018

LÄHETTÄISIN SINULLE POSTIKORTTIKUVIA SAIMAALTA

P7190096P7190140P7190142

Yhtenä heinäkuisena päivänä istuin moottoriveneen keulassa ja tunsin, kuinka tuuli tarttui takkuisiin hiuksiini, vesi oli rauhaton ja jostain tuntemattomasta syystä se sai minut rauhoittumaan jotenkin eri tavalla kuin mikään muu aikoihin. Auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitäni hymyilin vauhdin kiihtyessä ja naurahdin nähdessäni, kuinka kauhuissaan äitini oli ohittaessamme laivan, jonka aaltoihin jäimme hetkeksi, siinä on tavallaan jotain aivan äärettömän kiehtovaa, vedessä, sen käsittämättömässä voimassa. Ympärillämme lukuisat metsät kietoutuivat auringonsäteisiin ja en voinut kuin huokaista kaikesta siitä onnellisuudesta, joka tuntui jokaisessa hengenvedossani, lävisti auringossa päivyttyneen ihoni ja kulki suoraan rintalastani alle, aivan loputtomasta onnellisuudesta, johon tunsin pakahtuvani veneen kiitäessä sinisellä järvellä niin, että hetkittäin minuakin hirvitti, hyvällä tavalla kuitenkin, sellaisella kuin lapsena huvipuistoissa.

P7190121P7190173

Ohittaessamme Olavinlinnan naurahdin itsekseni, kuinka minulle se on tavallaan aina ollut siinä ja silti sen näkeminen tuntuu aina hienolta, siinä vanhassa kivilinnassa on jotain sellaista, mikä saa minut hiljaiseksi, niin vaikuttava näky se on edelleen, seisottuaan rauhallisena aloillaan 1400-luvulta asti. Unohduin miettimään sitä hetkeä, kun isäni vei minut kaksikymmentä vuotta sitten opastetulle kierrokselle kivilinnan korkeaan torniin ja muureille, miettimään sitä, kuinka oppaamme kertoi linnan keskushallissa seisovan Pyhän Olavin patsaan pitävän mansikkajäätelöstä ja kuinka se öisin livahtaa linnan keittiöön syömään sitä, se on yksi ainoista asioista, jotka muistan siltä kierrokselta. Olisi ihanaa päästä kiertämään kivilinnaa näin vuosien jälkeen, ehdin miettiä nähdessäni edessäni museolaivat S/S Salaman ja S/S Mikon, niissäkin olin vieraillut viimeksi vuosia sitten ja katsellut sittemmin niitä vain kauempaa, ihaillut ja siinä ne edelleen seisoivat rauhallisina laiturissaan ja näyttivät yhtä kauniilta kuin ennenkin, niissä on aina ollut jotain kovin mystistä.

Satama on aina kesäisin äärettömän kaunis, minä mietin veneen lipuessa rauhallisesti sataman kautta ja torisillan alitse Kasinonsaaren valkoisen sillan viereen, sen saman valkoisen puusillan, jota pitkin kävelin vuosia sitten aina ystävieni luokse ja maaliskuussa yhdelle hienoimmista koskaan näkemistäni keikoista. Savonlinna on aivan järjettömän kaunis, huokaisin vauhdin kiihtyessä jälleen ajaessamme Laitaatsalmeen ja nähdessäni rakenteilla olevan sillan vesiltä käsin naurahdin, kuinka sen vieressä vielä hetken aikaa seisova vanha rautatiesilta näytti sen rinnalla onnettoman pieneltä, rakas pikkukaupunki sen sijaan näytti aivan päinvastaiselta, se oli vesiltä käsin melkein epätodellisen suuri ja kaunis, sellainen, mitä en vaihtaisi mihinkään. Ajaessamme takaisin mummolan (kukaan ei sano sitä mummolaksi, eikä siellä enää asu mummoakaan, mutta minulle se on silti sitä) laituriin mietin, kuinka minä lähettäisin sinulle postikorttikuvia Saimaalta, mikään muu ei kertoisi tarpeeksi hyvin siitä, kuinka kaunis tämä kaupunki on ja kuinka paljon sitä rakastan.

P7190206P7190241P7190218

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti