31. heinäkuuta 2018

KAIKISTA RAKKAIMMAT LAULUT – OSA 4: LAULUT KUIN HEINÄKUUN ILLAT

Kesäkuussa kirjoitin ihan uskomattoman rakkaista lauluista, joille oli yhteistä se, että ne olivat vuosien ajan kuuluneet hyvin vahvasti niihin sellaisiin kesäöihin, kun niillä rakkaimmilla kadunkulmilla oli aivan hiljaista ja asfaltti paljaiden jalkojen alla on tuntunut lämpimältä, sellaisiin kesäöihin, kun ei tarvinnut mennä nukkumaan ja vapaus oli enemmän kuin vain tunne selkärangassa. Tänään aion kirjoittaa teille rakkaista lauluista, jotka ovat inspiroineet minua heinäkuun iltoina, lauluista, jotka ovat saaneet minut kulkemaan yksin tien reunassa kuvaamassa videota kesäyön kauneudesta ja kirjoittamaan siitä, kuinka rakastan heinäkuun iltoja ja sitä, kuinka hetken on pimeää. Nämä laulut ovat olleet vuosien mittaan minulle kaikista rakkaimpia nimenomaan heinäkuussa, siksi minusta tuntuu, että niistä on kirjoitettava tänään.

IMG_8289


Ellie Goulding julkaisi heinäkuussa 2013 biisin nimeltä Burn ja siitä kauniista heinäkuisesta illasta asti, kun kuuntelin sen ensimmäisen kerran, se oli sinä vuonna heinäkuun soundtrack, se soi kuulokkeissani kävellessäni aamuisin koirien kanssa ja iltaisin, kun kävelin yksin rantaan valokuvaamaan valkoisessa mekossani. Muistan, kun yhtenä iltana kävelin hiljaisen tien varressa kuvaamassa videota siitä, kuinka maailma oli siinä hetkessä ihan uskomattoman kaunis, tanssin valkoisessa mekossani pellon reunassa katuvalojen loisteessa ja ohikiitävien autojen valokeilat häikäisivät hetkittäin silmiäni. Kuvasin sen videon, sillä tahdoin muistaa sen onnellisuuden, mutta monet muut näkivät videon niin, että se kertoi pahasta olostani ja olivat minusta hetken huolissaan, mutta niin, se on minun mielestäni edelleen kaunis video, eikä kerro pahasta olostani vaan siitä onnellisuudesta, joka kietoi minut turvalliseen syliinsä sinä heinäkuisena iltana.

Burn on ollut minulle heinäkuusta 2013 yksi niistä biiseistä, jotka inspiroivat minua heinäkuun kauneudessa kaikista vahvimmin, se on ehdottomasti yksi niistä biiseistä, jotka saavat minut valokuvaamaan heinäkuun iltojen pimentyessä ja kirjoittamaan tekstejä siitä, kuinka maailma on kaunis. Sanojen when the light started out they don’t know what they heard / strike the match, play it loud, giving love to the world / we'll be raising our hands, shining up to the sky / 'cause we got the / yeah we got the fire, fire, fire / and we gonna let it burn, burn, burn, burn kaikuessa kuulokkeissani maailma on kaunis vielä syksyn sateiden piiskatessa kasvojani, niin rakas biisi se on minulle. Niin äärettömän rakas, enkä tule todennäköisesti koskaan unohtamaan, kuinka heinäkuussa 2014 seisoin yleisömeren keskellä Ilosaarirockissa Ellie Gouldingin keikalla niiden sanojen kaikuessa kesäpäivän auringonsäteissä, se oli yksi elämäni kauneimmista ja onnellisimmista hetkistä, sellainen, jonka tahtoisin elää uudelleen aina heinäkuussa, nostaa käteni ilmaan ja huutaa.

IMG_8313


Lapko julkaisi albuminsa A New Bohemia maaliskuussa 2010 ja kyseinen albumi on siitä lähtien kuulunut ehdottomiin lempialbumeihini, se on yksi niistä albumeista, jotka kirjoittaisin listaan kymmenestä minulle rakkaimmasta albumista ja samalla se on yksi niistä albumeista, jotka soivat kuulokkeissani poikkeuksetta aina kesäisin. Kun kyseinen albumi julkaistiin keväällä 2010 en olisi arvannut, että se olisi seuraavana kesänä minulle niin suuri, en olisi arvannut, että se auttaisi minua niin suunnattomasti eteenpäin ja soisi kuulokkeissani melkein päivittäin, en olisi arvannut, mutta se oli siitä huolimatta sen kesän tärkein albumi. Eikä se ollut pelkästään sen kesän tärkein albumi, se oli nimittäin myös sen kesän paras albumi, albumi, jota kuuntelen edelleen ja se kuulostaa niin uskomattoman hienolta, etten voi kuin sulkea silmäni ja huokaista siitä valtameren kokoisesta rakkaudesta, jota tunnen kyseistä albumia kohtaan, olla ja kuunnella.

A New Bohemia on täynnä itselleni järjettömän rakkaita biisejä, sellaisia, joita en vaihtaisi mihinkään, mutta kaikista niistä rakkaista biiseistä Summer Nights oli kuitenkin sinä kesänä juuri se biisi, joka sai minut uskomaan siihen, että minussa on kaikki se voima, jota tarvitsen päästäkseni eteenpäin. Sanojen hey girl - there's no reason for you to cry / and girl - remember to breathe right now soidessa kuulokkeissani uskoin siihen, että minä riitän ja välillä saa pysähtyä vain hengittämään, välillä on pysähdyttävä hengittämään ja nautittava siitä hetkestä. Summer Nights oli ja on edelleen uskomattoman rakas biisi, samanaikaisesti sekä aivan äärettömän vahva että hauras kuin linnut kesäillan verhoamalla taivaalla, biisi, joka saa edelleen, kahdeksan vuotta myöhemmin minut pysähtymään, kuuntelemaan ja hengittämään.

IMG_8327


Muistan sen illan vuodelta 2012, kun seisoin ensimmäistä kertaa elämässäni Tavastialla yleisömeren keskellä, kun Eva + Manu nousi värivalojen loisteeseen, minä muistan, kuinka kyyneleet tarttuivat silmäkulmiini ja niin tarttui myös vieressäni seisoneella ystävälläni, se oli kaunis ilta ja kun kahta vuotta myöhemmin tämä suomalais-ranskalainen duo julkaisi toisen albuminsa Cinnamon Hearts, kuuntelin sitä ennakkoon istuessani M-junassa matkustettuani Helsinkiin rakkaassa pikkukaupungissa viettämäni ihanan kesän jälkeen. Sinä elokuisena päivänä kyseinen albumi teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, se teki minut jotenkin aivan tavattoman onnelliseksi ja sai minut hymyilemään tyhmästi kävellessäni Aleksanterinkadulla ensimmäistä kertaa kuukausiin, eikä minulla yksinkertaisesti ollut sanoja, kun seisoin eturivissä kyseisen albumin julkaisukeikalla Korjaamolla, se oli taianomainen ilta, sellainen, että oli onni olla paikalla.

Opintojeni viimeinen lukuvuosi kului vahvasti niin, että opiskelun lisäksi vietin niin järjettömästi aikaa värivalojen loisteessa esimerkiksi Tavastialla ja Korjaamolla, etten uskaltaisi edes myöntää, mutta samalla se lukuvuosi kului myös niin, että Cinnamon Hearts pysyi vahvasti mukana elämässäni. Lukuvuoden lopussa muutin takaisin rakkaaseen pikkukaupunkiin ja kesä 2015 kului myös vahvasti musiikin parissa, mutta samalla se oli myös uskomattoman vaikea kesä, juuri sellainen, etten olisi voinut olla onnellisempi, kun albumin seitsemäs biisi There Is Nobody Like You palasi elämääni yhtä taianomaisena ja voimakkaana kuin vuotta aiemmin, sinä kesänä kyseisestä biisistä tuli minulle tärkeä juuri siksi, että tarvitsin sitä niin paljon. Tarvitsin sitä istuessani kesäiltoina yksin pienessä asunnossani, kävellessäni pikkukaupungin katuja ja herätessäni aamuisin aikaisin, tarvitsin enemmän kuin uskaltaisin myöntää, mutta juuri siksi se on minulle niin rakas, se saa minut edelleen hymyilemään, tanssimaan yksin kaduilla aivan kuin kukaan ei näkisi.

IMG_8318

Daughter julkaisi vuonna 2013 albumin nimeltä If You Leave ja siitä tuli todella nopeasti yksi niistä albumeista, jotka värittivät hiljaisia iltojani pienessä soluasunnossani, se soi taustalla katsellessani parvekkeella lentokoneiden lentävän tummansinisellä taivalla ja kävellessäni Malminkartanon juna-asemalle aamuisin ehtiäkseni siihen viimeiseen junaan, jolla ehtisin ajoissa luennolle. Se oli minun ensimmäinen kevääni Helsingissä ja kaikki tuntui vielä niin uudelta, nautin vapaudestani jokaisella hengenvedollani ja join aamuisin vaniljateetä parvekkeella vilttiin kääriytyneenä, sinä keväänä minusta tuntui ensimmäistä kertaa aikoihin, että on helppo hengittää. Kevät vaihtui kuitenkin nopeasti kesään ja vietin siitä suurimman osan rakkaassa pikkukaupungissa, seikkailin paljon kamerani kanssa ja kirjoitin tekstejä siitä, kuinka olin käsittämättömän onnellinen, niihin teksteihin on edelleen onnellista palata, ne ovat täynnä niin aitoa onnellisuutta.

Sen lisäksi, että kesä 2013 oli täynnä onnellisuutta ja iltoja, jolloin kävelin yksin rantaan valokuvaamaan, se oli myös iltoja, jolloin kävelin pitkin Helsingin katuja ystävieni kanssa ja istuin Alppipuistossa juomassa halpaa viiniä, se oli aamuja, jolloin söin aamiaisen parvekkeella ja öitä, jolloin minä kävelin yksin Kalliosta rautatieasemalle, odotin bussia Postitalolla sanojen and if you're still breathing, you're the lucky ones / 'cause most of us are heaving through corrupted lungs / setting fire to our insides for fun / collecting names of the lovers that went wrong / the lovers that went wrong soidessa kuulokkeissani. Daughterin Youth oli sinä kesänä muutaman heinäkuun viikon soundtrack, niiden muutaman viikon, jotka vietin Helsingissä ystävieni kanssa satuttaen yhtenä yönä jalkani niin, etten viikkoon pystynyt kävelemään kunnolla. Niiden muutaman viikon, jolloin olin äärettömän vahvasti elossa ja oli olemassa vain vallitseva hetki, maailma oli uskomattoman kaunis ja musiikki maalasi sen vielä kauniimmaksi, niiden muutaman viikon aikana siitä biisistä tuli minulle rakas ja se on sitä edelleen, heinäkuussa se palaa takaisin luokseni, ihan vain että muistaisin.
 IMG_8328


The Soundsin vuonna 2009 ilmestynyt Crossing the Rubicon on albumi, johon olisin toivonut tutustuneeni jo silloin kuin se ilmestyi, nimittäin niin uskomattoman tärkeä albumista tuli minulle löytäessäni tieni sen luokse seuraavana keväänä. Rehellisesti sanottuna The Sounds muutti elämääni sinä keväänä aivan suunnattomasti, se sai minut tavallaan näkemään maailman eri tavalla, se sai minut kirjoittamaan asioista, joista en ollut koskaan aiemmin kirjoittanut ja niin, värjäämään mustaksi vuosien ajan värjätyt hiukseni takaisin vaaleiksi, The Soundsissa oli jotain niin suurta, että se sai minut muuttumaan. Crossing the Rubicon on edelleen kokonaisuudessaan äärettömän hieno albumi, mutta silloin kahdeksan vuotta sitten kuulokkeissani soi kyseiseltä albumilta muutama biisi enemmän kuin moni muu, Midnight Sun oli yksi niistä ja siitä tuli sinä kesänä minulle tavattoman rakas, se oli sinä kesänä soundtrack heinäkuun kesäilloille.

Midnight Sun on yksi niistä biiseistä, jotka ovat soineet kuulokkeissani siitä kahdeksan vuoden takaisesta kesästä lähtien aina heinäkuun kauniissa kesäilloissa, jokin tuo sen vuosittain takaisin luokseni ja pakottamaan katselemaan maailmaa samoin silmin kuin silloin kahdeksan vuotta sitten sinä iltana, kun olimme pyöräilimme pikkusiskoni kanssa kotiin juuri ennen auringonlaskua ja pysähdyimme tien reunaan katselemaan, kuinka auringonlasku maalasi taivasta vaaleanpunaisella. Samoin silmin kuin sinä iltana, kun seisoimme pikkusiskoni ja ystäväni kanssa Jurassic Rockissa yleisömeren keskellä yhtyeen noustessa värivaloihin, se on muuten edelleen yksi niistä keikoista, joita muistelen loputtomalla rakkaudella, niin onnellinen minä olin silloin yleisömeren keskellä ja niin suurta voimaa musiikissa oli.

IMG_8332

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti