24. heinäkuuta 2018

KULTAA HIUKSISSA HETKEÄ ENNEN AURINGONLASKUA

IMG_7546IMG_7587

Viime viikolla, yhtenä kauniina iltana, istuin siinä samassa rannassa, jonne lapsuusvuosieni kesäpäivinä juoksin loivaa rinnettä pitkin, lapsuusvuosien kesinä nurmikko paljaiden jalkojen alla tuntui pehmeältä ja tiesin jokaisen kiven, johon jalkani voisi osua juostessani rinnettä pitkin, osasin väistää niistä jokaisen. Enää en osannut, mutta istuessani rannassa katsellen rantaan johtavaa rinnettä, jota aikoinaan reunustaneet vanhat, korkeat puut on vuosien mittaan kaadettu yhtä ainoaa lukuunottamatta ja huokaisin itsekseni, kuinka kauniisti auringonsäteet maalasivat rinnettä, punamultaista aittaa ja sen takana villinä kasvavaa niittyä. Istuin vain ja katselin, en muutakaan voinut, niin äärettömän kauniilta maisema edessäni näytti ja juuri niin hyvä minun oli olla siinä, juuri ennen auringonlaskua lämpimän tuulen tarttuessa hiuksiini.

Seuraavana iltana odotin taas sitä hetkeä, odotin hetkeä, jolloin illan viimeiset auringonsäteet maalaisivat maisemaa äärettömän kauniisti ja saisi punamultaisen aitan takana vuosia villinä kasvaneen niityn näyttämään kauniimmalta kuin kertaakaan päivän aikana. Istuin rannassa katsellen vanhempieni grillaavan ja koirien nauttivan kesäillan viileydestä pitkän hellepäivän jälkeen, kun auringonsäteet juuri ennen auringonlaskua alkoivat vähitellen maalata maisemaa siihen samaan kauneuteen kuin edellisenä iltana, siinä hetkessä minusta tuntui, että minun on ikuistettava se hetki. Niin minä kävelin ylös rinnettä keltaiselle puutalolle hakemaan kamerani ja katselin sitten sitä niin tavattoman rakasta maisemaa linssin lävitse, katselin auringonsäteiden maalaavan maisemaa kultaisella vain ihan pieni hetki ennen auringonlaskua.

IMG_7584IMG_7590IMG_7516

Eivätkä ne valokuvat lopulta kertoneet sen hetken kauneudesta mitään, mietin kävellessäni myöhemmin punaiseksi maalattuja portaita keltaisen puutalon yläkertaan ja nukahdin rauhallisuuteen, siihen aivan samaan, jonka ne viimeiset auringonsäteet saivat minussa aikaan. Ikkunalasin takana maisema verhotui pimeyteen, varovainen tuuli tarttui puiden latvoihin ja minä näin unta jostain, mitä en kuitenkaan enää aamulla muistanut, kun heräsin kuullessani ampiaisen ja juoksin alakertaan kauhuissani, pelkään ampiaisia kuollakseni ja minulle oli yksinkertaisesti liikaa nukkua sen kanssa samassa huoneessa. Kaikki päättyi lopulta kuitenkin hyvin, sinä iltana katselin taas sitä samaa kauneutta kuin kahtena edellisenäkin, siinä oli edelleen jotain aivan uskomattoman rauhoittavaa, auringonsäteet maalasivat kultaa hiuksille.

IMG_7593IMG_7576

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti