Kirjoitin kesäkuussa kahdesta vanhempieni luokse jääneestä koiranpennusta, Hertasta ja Laurista, kirjoitin, kuinka olin ikävöinyt niitä siitä päivästä lähtien, kun matkustin takaisin Jyväskylään jäädäkseni pidemmäksi aikaa. Vietin silloin juhannuksena pari päivää niiden kahden karvakuonon kanssa ja olin jokaisesta hetkestä äärettömän onnellinen, mutta vielä onnellisempi olen ollut heinäkuussa, sillä olen saanut viettää kohta kaksi viikkoa seuraten, kuinka ne kaksi pientä koiranpentua, joiden elämää olen saanut onnekseni seurata niistä aivan ensimmäisistä hengenvedoista asti, juoksevat järjetöntä vauhtia ja leikkivät kuin huomista ei olisi. Olen saanut herätä aamuyöllä siihen, että Lauri tulee kokeilemaan minua tassullaan ja nauraa iltaisin, kun vähän ennen keskiyötä nämä kaksi koiranpentua villiintyvät täysin ja riehuvat niin, että matot eivät kestä paikoillaan. Hetkittäin Aadan on täytynyt tulla väliin, kun nämä kaksi koiranpentua, jotka eivät ole enää kovin pieniä vaan kasvavat jatkuvasti aivan uskomatonta vauhtia, ovat riehuneet sen mielestä jo liikaa.
Ar'tfulfox's Dare To Love eli tuttavallisemmin Hertta on edelleen tarkka kopio äidistään,
maailman suloisin tyttö, joka rakastaa edelleen koko sydämellään ja on nimensä mukaisesti ihanan herttainen neiti, vaikka onkin alkanut tekemään pieniä tuhoja yhdessä veljensä kanssa ollessamme poissa kotoa, yhdessä ne ovat esimerkiksi syöneet sänkyni toiseen päätyyn reiän ja tullessamme yhtenä päivänä kotiin ne olivat löytäneet puhelinluettelon ja repineet sen aivan palasiksi eteisen lattialle. Ne tuhot ovat kuitenkin olleet nyt vielä suhteellisen pieniä ja toivon, etteivät ne yhdessä keksi mitään suurempia tuhottavia asioita kasvaessaan. Hertta on kuitenkin myös paljon muuta kuin se koiranpentu, joka riehuu ja tuhoaa, se käy edelleen hetkittäin nuuskimassa ja nuolaisemassa äitiään sekä Liisaa, joka on alkanut ymmärtää Hertan hellyydenosoituksia ja viettää yhä enemmän aikaa pentujen kanssa, opettamaan niille, kuinka tässä maailmassa kuuluu olla elää, mutta samalla myös opettamaan esimerkiksi, kuinka kerjätä ruokaa ja katsella, mitä keittiön pöydiltä löytyy.
Ar'tfulfox's Dare To Dream eli tuttavallisemmin Lauri, joka syntyi sinä
maaliskuisena pakkaspäivänä koiranpennuista viimeisenä, on kasvanut silmissä ja sillä on maailman pehmein turkki, joka alkaa jo vähitellen vaihtua aikuisen koiran karvaan. Maailman pehmeimmän turkin lisäksi sillä on uskomattoman kauniit kasvot ja uskon, että vuoden päästä se on aivan äärettömän kaunis, kun se on saanut lisää karvaa ja kasvanut korkeammaksi kuin äitinsä, vuoden päästä se on luultavasti myös kovempi haukkumaan kuin äitinsä. Sillä on tapana haukkua jokaiselle ohikulkijalle ollessaan pihassa ja haukkua öisin myös minulle, kun avaan huoneeni oven hakeakseni vettä, se on hetkittäin todella rasittavaa, mutta herätessäni aamulla ja kävellessäni keittiöön Lauri tulee minua vastaan iloisena hyökäten nuolemaan kasvojani, enkä voi kuin rakastaa sitä. Eikä Herttakaan jätä minua aamuisin huomaamatta ja nyt, kun kirjoitan tätä tekstiäni, kaikki koiralaulamme neljä koiraa nukkuvat huoneessani ja katsellessani niiden rauhallista unta minun on vaikea usko, että vain neljä kuukautta sitten kaksi niistä olivat niin käsittämättömän pieniä, etteivät oikeastaan edes näyttäneet koirilta.
Nyt ne kaksi pientä koiranpentua eivät ole kuitenkaan enää pieniä, ne alkavat olla pian jo yhtä korkeita kuin aikuiset koiramme ja näyttää enemmän aikuiselta kuin pennulta, mutta onneksi ne ovat kuitenkin käytökseltään vielä pentuja ja riehuvat keskenään päivittäin samalla tavalla kuin sinä iltana, kun istuin rannassa kamerani kanssa ikuistamassa niiden loputonta onnellisuutta. Se oli kovin onnellinen ilta ja niitä onnellisia iltoja on sen jälkeen ollut paljonkin, Hertan ja Laurin kanssa kaikki illat ovat onnellisia, jokainen aamu alkaa kauniisti ja on todella vaikea olla hymyilemättä, kun ne oppivat päivittäin uusia asioita, juoksevat toisensa perässä tai lyövät minua tassullaan, vain osoittaakseen rakkauttaan.
Lähetä kommentti