5. heinäkuuta 2018

ONNELLINEN HETKI ENNEN AURINGONLASKUA

IMG_7202P6300699

Olen valokuvannut tänä kesänä huomattavan vähän auringonlaskuja, vaikka rakastan auringonlaskuja ja sitä, kuinka ne verhoavat maiseman uskomattoman kauniisiin väreihin, rakastan sitä tunnetta, kun auringon laskiessa horisontissa siintävän metsän taakse mieli rauhoittuu ja maailma on hetken aloillaan. Niin, olen kuvannut auringonlaskuja aivan huomattavan vähän ja luulen, että se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että auringonlaskun aikaan näen yleensä unia lähtemisestä tai vaihtoehtoisesti jäämisestä, auringonlaskun aikaan minä hengitän rauhallisesti ja olen jossain kaukana, mutta yhtenä iltana siivottuamme koko päivän ja käytyämme sitten ansaitusti saunassa päätimme lähteä puoltatoista tuntia ennen vuorokaudenvaihdetta vielä Matkakeskuksen viereisen parkkihallin katolle valokuvaamaan, katselemaan auringonlaskua. Päätimme lähteä ja tosiaan, onneksi päätimme, sillä auringonlasku ja sitä edeltäneet vaaleanpunaiseen verhoutuneet hetket olivat sinä iltana aivan äärettömän kauniita, tavallaan niin rauhoittavia, että tuntui hyvältä vain olla aloillaan ja hengittää, nojata kaiteeseen ja katsella, kuinka Lutakon puolella maailma oli kauniin vaaleanpunainen.

Tuntui hyvältä olla siinä, tallentaa hetkiä uuden kameran muistikortille ja hengittää sateen jälkeistä tuoksua, kuunnella, kuinka jossain kauempana lokit huusivat vielä hetken aikaa ennen pimeyttä, sitä, joka kestää näin heinäkuussa vain lyhyen hetken. Niin lyhyen, etten minä ole vieläkään ehtinyt itse sitä todistamaan muuten kuin heräämällä keskellä yötä vain nukahtaakseni samantien uudelleen, mietin kävellessäni pitkin parkkihallin kattoa ja jäädessäni hetkittäin vain katselemaan, kuinka auringonlasku verhosi maisemaa ensin vaaleanpunaisen eri sävyihin ja sitten oranssiin, siinä oli jotain taianomaista, samanlaista kuin musiikissa tai kuvataiteessa. Katso, kuinka kaunis taivas, hihkaisin kamera kädessäni ja olin yksinkertaisesti aivan tavattoman onnellinen siitä, että sain todistaa jotain niin kaunista ja olla siinä hetkessä juuri siinä parkkihallin katolla ja katsella, kuinka auringonlasku vaihtoi hitaasti vaalenapunaisesta oranssiin.

P6300723IMG_7252P6300730

Auringonlaskun maalaamat vaaleanpunaiset pilvet heijastuivat likaisesta lasista katsellessani kauempana skeittilaudan kanssa kulkevaa maailman rakkainta, istuin ja asfaltti allani tuntui kylmältä, silti niin kovin turvalliselta, siinä hetkessä tiesin, että maa jalkojeni alla kantaisi, myös kuvaannollisesti. Sen ohikiitävän, lyhyen hetken nojatessani harmaaseen betoniseinämään tuntui kuin elämä olisi ollut hetken aloillaan niin, ettei minun tarvinnut yrittää pysyä sen mukana, siinä vaaleanpunaisen taivaan alla elämä oli kuin se auringonlaskun maalaama taivas, täynnä uskomattoman kauniita värejä ja sateen jälkeistä rauhallisuutta. Suljin silmäni ihan vain hetkeksi ja katselin sitten, kuinka maailman rakkain skeittasi auringonlaskun lempeiden värien syleilyssä, ilmassa tuoksui hitaan kesäyön rauhallisuus ja auringonlaskun maalaama taivas näytti linssin lävitse vielä kauniimmalta, jos se edes on mahdollista, niin äärettömän kaunis taivas oli sinä iltana. Alapuolellamme kaupunki alkoi vähitellen vaipua kesäyön hiljaisuuteen, jossain kauempana liikennevalot pitivät vaimeaa ääntä ja viimeiset junat kulkivat viereistä junaraidetta, pian meidänkin olisi lähdettävä ja rauhoituttava, mietin itsekseni nojatessani vielä hetken harmaaseen betoniseinään ja hymyillessäni aivan tavatonta onnellisuuttani.

Auringon laskettua horisontissa siintävien kerrostalojen taakse ja viimeisten auringonsäteiden vaihduttua siniseen me lähdimme, istuimme sohvalla vuorokauden vaihtuessa seuraavaan ja ikkunalasin takana oli sama pimeys, jota en ollut todistanut vielä kertaakaan tänä kesänä kunnolla. Enkä minä lopulta onnistunut todistamaan silläkään kertaa, nojasin maailman rakkaimpaan katsoessamme, kuinka television ruudulla mies selitti aivan uskomattomalla innolla sellaisista asioista, jotka saavat pysähtymään ja viimein, vähän yhden jälkeen, nukahdin näkemään unta jostain, minkä minä olin aamun ensimmäisten auringonsäteiden jälkeen unohtanut, ehkä unta lähtemisestä tai lentämisestä, auringonlaskuista.

IMG_7293IMG_7266

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.