MIKÄ TEKEE MINUT ONNELLISEKSI JUURI NYT?

Heinäkuussa minut teki kovin onnelliseksi Savonlinna, se rakas pikkukaupunki, joka oli heinäkuussa enemmän elossa kuin kertaakaan vuoden aikana vuosittain järjestettävien Oopperajuhlien ansiosta. Oli tavallaan aivan ihanaa huomata, kuinka pitkän talvikauden rauhallisuudessaan uinunut kaupunki oli herännyt kesään, kuten jokaisena vuonna, ja sen lisäksi, että kesän kauneuteen verhoutunut kaupunki oli täynnä turisteja, myös kaupungin asukkaat olivat heränneet ja istuivat torikahviossa juomassa kahvia, se teki minut jotenkin aivan uskomattoman onnelliseksi. Savonlinnan lisäksi minut teki heinäkuussa onnelliseksi veneily ja se, kuinka uskomattoman kauniilta kaupunki näyttää järveltä katsottuna, mutta myös paljain jaloin käveleminen aamuisin nurmikon ollessa vielä yön jäljiltä vähän kostea ja vanhan hiekkatien tuntuessa paljaiden jalkojeni alla pistävältä, heinäkuun harvat vesisateet sadepisaroiden rummuttaessa peltikattoa ja ne syksyn suunnitelmat, ne, joista en vielä heinäkuussa uskaltanut kirjoittaa kovinkaan tarkasti. Nyt elokuussa ne syksyn suunnitelmat ja niiden hiljattainen toteutuminen ovat tehneet minut tavallaan aivan äärettömän onnelliseksi, saaneet hymyilemään kävellessäni illalla kotiin ja auttaneet jaksamaan niissäkin hetkissä, kun on tuntunut, että kiire ja stressi kaatuvat niskaani, niistä syksyn suunnitelmista ja muutamasta muustakin asiasta, jotka ovat tehneet minut onnelliseksi, aion kirjoittaa teille nyt. Aion kirjoittaa, jotta muistaisin vielä ensi vuonnakin ja ehkä kuitenkin vähän myös siksi, että jokin näistä asioista voisi tehdä myös teidät onnelliseksi, saada teidät hymyilemään, vaikka ikkunalasin takana sataisi.

x Ratsastus. Nousin ensimmäistä kertaa elämässäni ponin selkään paljon ennen kuin aloitin peruskoulun ja muutamaa vuotta myöhemmin noustessani vähän isomman ponin selkään rakastuin ratsastamiseen juuri niin suuresti, että aloin käymään ratsastustunneilla viikoittain. Vuosien mittaan ehdin vaihtamaan kaksi kertaa tallia ja vaihtamaan kentällä ratsastamisen maastoretkiin islanninhevosilla, mutta lopulta harrastus alkoi vähitellen kadota elämästäni. Olin noussut viimeksi hevosen selkään kaksi vuotta sitten lokakuussa, ratsastin silloin ihanalla suomenhevosella syksyisellä pellolla ja aloin haaveilla harrastuksen aloittamisesta uudelleen, mutta vasta tänä vuonna päätin toteuttaa tämän haaveeni ja nyt elokuussa kävin ensimmäistä kertaa vuosiin ratsastustunnilla, eikä se jäänyt siihen yhteen tuntiin, nimittäin minulla on nyt viikoittainen vakiotunti ja pääsen kerran viikossa ratsastamaan. Se on tehnyt ja tekee minut varmasti jatkossakin aivan äärettömän onnelliseksi, oikeastaan onnellisemmaksi kuin mikään muu, sillä tästä olin haaveillut kovin kauan.

x Yksin oleminen. Kun asuin Helsingissä pienessä soluasunnossani, rakastin yksin olemista, rakastin yksin vietettyjä aamuja ja sitä, että sain juoda aamuteeni rauhassa parvekkeella, rakastin piiloutua pieneen huoneeseeni kirjoittamaan musiikin verhotessa hetkeä harmoniaansa ja seikkailla yksin paikoissa, joissa en ollut aiemmin käynyt. Sen jälkeen, kun muutin pois Helsingistä, en ole tavallaan osannut rakastaa yksin olemista ja hetkittäin minun on ollut jopa vaikeaa olla yksin, mutta nyt syksyn lähestyessä minusta on alkanut viimein tuntua, että tahdon olla taas enemmän yksin ja kun elokuun puolivälissä vietin kokonaisen viikonlopun yksin ensimmäistä kertaa tänä vuonna, olin siitä äärettömän onnellinen. Yksin oleminen on alkanut tuntua taas hyvältä ja rauhoittavalta, se tekee minut onnelliseksi pelkästään jo siksi, koska se kertoo minulle siitä, että alan vähitellen taas löytämään itseni, olemaan taas ihan vähän enemmän minä.

x Pimenevät illat. Vaikka valoisat kesäyöt ovatkin kovin taianomaisia, minä rakastan kuitenkin vielä vähän enemmän syksyn vähitellen pimeneviä iltoja ja sitä, kun illan hämärtyessä voi sytyttää kynttilöitä ja antaa niiden sitten valaista asuntoa, joka vain hetki sitten täyttyi valolla. Näin alkusyksystä minä aina odotan niitä iltoja, odotan, että saan sytyttää kynttilöitä ja juoda sitten rauhassa kaakaota, enkä olisi nyt elokuussa voinut olla yhtään onnellisempi niistä hämäristä illoista, kun parvekkeen ovesta tulvi sisään viileää ilmaa ja kynttilät valaisivat pientä asuntoani minun rauhoittuessani vain kuuntelemaan hiljaisuutta, niitä vaimeita liikenteen ääniä, jotka kantautuivat jostain kauempaa. Niissä hämärissä, pimenevissä syysilloissa oli jotain vielä taianomaisempaa kuin valoisissa kesäöissä, niissä oli sellaista rauhallisuutta, jota on kovin vaikea kuvailla sanoin tai edes kokonaisin lausein, sellaista, joka ottaa turvalliseen syleilyynsä pimeyden laskeutuessa kaupungin ylle ikkunalasin takana, sellaista, joka teki minut aivan äärettömän onnelliseksi kerta toisensa jälkeen elokuussa ja tulee ihan varmasti tekemään vielä monta kertaa tämän syksyn aikana, siitä ei ole epäilystäkään.

x Aikaisin herääminen ja hitaat aamut. Tämä liittyy aika vahvasti pimeneviin iltoihin, nimittäin iltojen pimentyessä olen alkanut menemään iltaisin aikaisemmin nukkumaan ja vaikka minä yhtenä iltana piiloutuessani peiton alle vähän kahdeksan jälkeen mietin, että tuskin kukaan minun ikäiseni menee niin aikaisin nukkumaan, se on tehnyt minut ihan järjettömän onnelliseksi. Se, että olen alkanut menemään aikaisemmin nukkumaan, tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että olen alkanut heräämään aamuisin aikaisemmin. Olen alkanut heräämään aikaisemmin niin, että työpäivinä minulla on pari tuntia aikaa ennen kuin minun on lähdettävä töihin ja minä yksinkertaisesti rakastan niitä hitaita aamuja, sitä, että voin jäädä vielä hetkeksi sänkyyn katsomaan televisiota ja syödä rauhassa aamupuuroni. Hitaat aamut työpäivinä ovat tehneet minut elokuussa äärettömän onnelliseksi, sillä minä olen aina ennen ollut ihminen, jolla on ollut järjetön kiire aina aamuisin ja esimerkiksi Helsingissä asuessani olin aikatauluttanut aamuni lähes minuutin tarkkuudella, jotta ehtisin siihen viimeiseen junaan, jolla ehtisin aamun ensimmäiselle luennolle. Elokuun aikana olen ymmärtänyt, että päivistä tulee lähes poikkeuksetta parempia, kun ei tarvitse aamulla kiirehtiä vaan voi tehdä kaiken aivan rauhassa, ei tarvitse jättää aamiaista syömättä tai sitä aamuteetä juomatta kiireen takia, sen sijaan voi istua aivan kaikessa rauhassa vielä hetken sängyssä, hengittää ja valmistautua tulevaan päivään, aloittaa aamun rauhallisesti ja kovin onnellisesti.

x Siisti asunto ja puhtaan pyykin tuoksu. Olin heinäkuussa todella vähän tässä pienessä asunnossani ja nyt, kun olen elokuussa viettänyt täällä huomattavasti enemmän aikaa, olen käyttänyt todella paljon aikaa siihen, että olen siivonnut tätä asuntoa. Heinäkuun aikana tämä pieni ja valoisa asunto oli ehtinyt peittyä pölykerrokseen ja saatuani siivottua sen kaiken pölyn pois, järjeteltyä kaikki tavarani uudelleen ja yksinkertaisesti saatuani asuntoni aivan siistiksi, nautin siitä siisteydestä aivan suunnattomasti, rakastin tulla työpäivän jälkeen siistiin kotiini ja herätä aamuisin siistissä kodissa, rakastin ja rakastan edelleen sitä, että tässä pienessä asunnossa on siistiä, näin pienessä asunnossa kun sen sotkun saa aikaiseksi todella nopeasti laittamalla tavaroita vääriin paikkoihin tai vaikka jättämällä keittiötasot kerran siivoamatta. Siisteys tekee minut juuri niin suunnattoman onnelliseksi, että minä siivoan tässä pienessä asunnossa oikein mielelläni ja sen lisäksi rakastan myös pyykin pesemistä, sillä myös puhtaan pyykin tuoksu tekee minut kovin onnelliseksi, enkä voi vastustaa sitä tunnetta, kun on siivonnut asunnon ja pessyt pyykkiä ja saa lopulta nauttia kaikesta siitä puhtaudesta.

x Vilttiin kääriytyminen sateisina päivinä. Heinäkuussa minä odotin sadepäiviä, odotin, että jonain aamuna heräisin siihen, että vesipisarat rummuttavat peltikattoa, mutta heräsin siihen vain kerran, eikä sadepäiviä muutenkaan näkynyt liikaa. Elokuussa sateisia päiviä on kuitenkin ollut vähän enemmän ja helteisen heinäkuun jälkeen ne ovat tuntuneet rauhoittavilta ja niistä on osannut nauttia aivan eri tavalla kuin normaalisti kesän vaihtuessa syksyyn, niistä on osannut nauttia enemmän kuin moneen vuoteen ja siksi olenkin ottanut kaiken irti sateisista päivistä, kääriytynyt vilttiin sateen hakatessa ikkunalasiin ja juonut lämmintä kaakaota, avannut parvekkeen oven kuunnellakseni sadetta. Sateiset päivät ovat saaneet minut elokuussa pysähtymään, rauhoittumaan ja hengittämään, hetkittäin on tuntunut, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään tai tarvitse olla jatkuvasti menossa, sateen hakatessa ikkunalasiin minusta on tuntunut, ettei siinä ole mitään väärää, että hetkittäin pysähtyy, on hetken ihan vain olemassa ja istuu sängyssä vilttiin kääriytyneenä juomassa kaakaota. Sellainen rauhoittuminen sateisina päivinä on tehnyt minut jotenkin liikuttavan onnelliseksi ja siksi toivon, että tulevana syksynä tulee olemaan vielä monta sellaista sadepäivää, kun minä voin vain olla olemassa, ihan rauhassa.