2. joulukuuta 2018

TERVEISIÄ MEIDÄN PIENELTÄ KOIRALAUMALTA

IMG_4794IMG_4717

Palatessani yhtenä tihkusateisena aamuna metsästä kahden vanhemman koiramme kanssa minun oli päästettävä kaksi pentuamme ulos, sillä ne tietysti huomasivat meidän palanneen ennen kuin pääsin ovelle asti. Ne ovat kasvaneet aivan järjettömän paljon, mietin katsellessani neljän belgianpaimenkoiran juoksevan laumana ympäri aidattua pihaamme ja haikeus silmäkulmissani muistelin niitä keväisiä päiviä, kun pennuille oli aidattu pihassamme ihan oma alueensa, jossa istuin niiden kanssa aina aamuisin, kevät teki vähitellen tuloaan ja yhtenä aamuna tuomessa oli silmut. Silloin pentuja oli vielä kuusi ja Lisa katseli niitä aidan toiselta puolelta, tiputti välillä pallon aidan väärälle puolelle saadakseen minut heittämään sitä sille, nyt se juoksi kahden meille jääneen pennun kanssa ympäri pihaa ja oli silmin nähden onnellinen uusista leikkikavereistaan. Leikkikavereistaan, jotka ovat kahdeksan kuukautta vanhoja ja joista oli tullut kasvaessaan aivan todellisia riiviöitä, ne olivat ehtineet iskeä hampaansa takkahuoneen nahkasohvaan, olohuoneen sohvatyynyihin ja esimerkiksi eteisen vanhan lipaston jalkoihin, siksi ne pääsevät aina omaan huoneeseensa lähtiessämme kotoa, siellä ne saavat tuhota omia punaisia nojatuolejaan aina ollessaan yksin kotona, eivätkä ne näytä kärsivän siellä olemisesta.

Pentujen äiti, Aada, pudotti suurimman osan turkistaan synnytyksen jälkeen ja oli nyt viimein saanut turkkinsa lisäksi myös elämäniloaan takaisin, tuntui ihmeelliseltä nähdä se juoksemassa osana laumaa, kun se ei kesällä sitä oikeastaan koskaan tehnyt, seisoi vain vahtimassa yksi ja sama ilme kasvoillaan. Lisa taas puolestaan oli onnistunut pudottamaan lähes kaiken pohjavillansa juuri ennen ensimmäisiä kunnon pakkasöitä, mutta niin sen kauniille turkille tapahtuu aina tähän aikaan vuodesta juoksujen lähestyessä, onneksi se on äärettömän kaunis ja tarkenee myös vähemmällä karvalla. Kauniita ne ovat kaikki, kaikki tämän meidän pienen koiralaumamme neljä belgianpaimenkoiraa, jotka ovat jokainen luonteeltaan ihastuttavia persoonia ja joilla on jokaisella aivan erityinen paikka sydämessäni. Tämä vuosi on ollut niiden jokaisen osalta hieno ja on tapahtunut asioita, joita en koskaan kuvitellut elämässäni pääseväni kokemaan, minä olen päässyt kokemaan kuuden ihan erityisen koiranpennun ensimmäiset seitsemän viikkoa ja nähnyt niiden avaavan silmänsä ensimmäisen kerran, ottavan ensimmäiset askeleensa ja oppivan kiipeämään ulos pentulaatikosta, mutta vielä sitäkin merkittävämpää minulle on ollut se, että nämä kaksi meille jäänyttä pentua muistivat minut edelleen, tarttuivat hampaillaan sormenpäihini ja juoksivat sisälle mennessämme viereeni sohvalle niin riemuissaan, että se riemu tarttui minuunkin. Niin, meidän pienelle koiralaumalla kuului marraskuun alussa oikein hyvää ja odotan suuresti, että pääsen taas muutaman viikon päästä viettämään aikaa näiden neljän kanssa, joulun aikaan saan onneksi monta ihanaa viikkoa heidän kanssaan, monta ihanaa viikkoa, kun saan kulkea heidän kanssaan metsässä ja nähdä sitä loputonta riemua.

IMG_4848IMG_4841IMG_4757

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti