27. joulukuuta 2018

PITKÄSTÄ AIKAA ISLANNINHEVOSEN SELÄSSÄ

IMG_20181223_141707

Kun silloin vuosia sitten kyllästyimme äitini ja pikkusiskoni kanssa kaviouran kiertämiseen ja niihin tunnista toiseen toistuviin samoihin tehtäviin, päätimme puhtaasta mielenkiinnosta suunnata Paunolanmäen tallille kokeilemaan, miltä tuntuisi vaeltaa metsässä islanninhevosten kanssa. Kuten arvata saattaa, sen ensimmäisen metsässä islanninhevosten kanssa viettämämme tunnin jälkeen emme palanneet kiertämään kaviouraa kuin aivan satunnaisesti, juuri niin vahvasti islanninhevoset ja metsissä vaeltaminen veivät silloin meidän sydämemme. Kävimme Paunolanmäen tallilla vuosien ajan, välillä aktiivisemmin ja välillä vähän harvemmin, mutta kertaakaan niiden vuosien aikana mikään ei voittanut niitä hetkiä islanninhevosten kanssa metsän keskellä, mikään ei voittanut niitä äärettömän kauniita maisemia hevosen selästä katsottuna eikä sitä tunnetta, minkä vain maastossa laukkaaminen sai aikaiseksi. Muutettuani Helsinkiin kuusi vuotta sitten ratsastus jäi kuitenkin väistämättä taka-alalle elämässäni ja tallin aivan viimeisten toimintavuosien aikana kävimme ratsastamassa vain muutaman kerran, aina silloin, kun minulla oli tarpeeksi aikaa käydessäni Savonlinnassa.

Sen jälkeen kun Paunolanmäen talli lopetti toimintansa, me emme käyneet äitini kanssa vuosikausiin yhtään missään ratsastamassa ja vaikka vuosien ajan haaveilin aloittavani harrastuksen uudelleen, nousin ratsaille kunnolla vasta viime syksynä. Elokuusta lähtien olen ratsastanut kerran viikossa Jyväskylässä Kortepohjan ratsutallilla, mutta koko tämän ajan olen haaveillut kuitenkin myös vähän siitä, että pääsisin vielä jonain päivänä ratsastamaan myös islanninhevosilla ja kulkemaan metsässä hiljaisuuden keskellä. Päivää ennen jouluaattoa haaveeni lopulta toteutui ja nousin ensimmäistä kertaa vuosikausiin islanninhevosen selkään, enkä todellakaan aivan minkä tahansa islanninhevosen selkää vaan yhden niistä, joilla minä ratsastin myös Paunolanmäen tallilla aikoinaan. Kävin ratsastamassa lumihuntuun verhoutuneessa metsässä äitini kaverin kanssa, joka miehensä kanssa osti kaksi Paunolanmäen tallin islanninhevosta tallin lopettaessa toimintansa joitakin vuosia sitten, ja päästessämme pihasta metsäpolulle minä en voinut enää kuin hymyillä itsekseni.

48397405_2388131507924843_3510087289948602368_n

Metsä ympärillämme oli pukeutunut uskomattoman kauniiseen lumihuntuun ja kapealla metsäpolulla ratsastaessamme kuuset pudottivat päälleni lunta, mutta kaiken sen hiljaisuuden keskellä minä olin aivan äärettömän onnellinen. Kaikki se, mihin aikoinaan islanninhevosissa ja metsissä vaeltamisessa rakastuin, palasi mieleeni kulkiessamme pitkin lumisia metsäpolkuja ja laukatessamme pitkiä matkoja lumen pöllytessä allamme, istuessani sen minulle vuosien takaa tutun islanninhevosen selässä minä tunsin rakastuvani uudelleen kaikkeen siihen ja tällä kertaa vielä vahvemmin kuin vuosia sitten. Tunsin rakastuvani uudelleen tuntiessani hevosen ihanan pehmeän töltin jokaisessa solussani ja katsellessani myöhemmin samana päivänä turvallisena ratsunani toimineen hevosen piehtaroivan tarhassaan minä hymyilin jälleen, lupasin itselleni, ettei se jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun nousen islanninhevosen selkään, juuri niin paljon minä sitä kaikkea rakastin ja juuri niin onnelliseksi minut teki se valtameren kokoinen vapaus, jonka hevosen selässä tunsin.

IMG_20181223_141659

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti