3. tammikuuta 2019

TÄNÄ JOULUNA SYDÄMESSÄNI ASUI ÄÄRETÖN RAUHA

PC240457PC240469

Vuosi vaihtui muutama päivä sitten seistessäni vanhempieni omakotitalon kuistilla tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa, vuosi vaihtui ja se tuntui jotenkin aivan uskomattomalta, sillä mennyt vuosi oli kiitänyt ohitseni kuin ne autot, joista minulla oli vuosia sitten tapana kirjoittaa. Aion kirjoittaa teille viime vuodesta ja vuoden vaihtumisesta, mutta en tee sitä nyt, nimittäin nyt aion kertoa teille joulusta, se oli ensimmäinen joulu vuosikausiin, kun en itkenyt kertaakaan ja samalla ensimmäinen joulu vuosikausiin, kun sydämeni oli täynnä valtameren kokoista rauhaa. Jostain syystä joulut ovat vuosien ajan olleet perheessämme sitä aikaa, kun kaikki stressi purkautuu lopulta jonkun kyyneliin ja oikeastaan vasta tänä vuonna aloin viimein ymmärtää, miksi niin tapahtui vuosi toisensa jälkeen. Meidän perheemme jouluun oli vuosikausien ajan liittynyt aivan suunnatonta stressiä, jokainen meistä oli omalla tavallaan stressanut jostakin jouluun liittyvästä, lahjoista, jouluruoista, koristeista tai siitä, että on nähtävä paljon sukulaisia ja oltava jatkuvasti menossa.

Joulu oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittumista ja ajan viettämistä perheen kanssa, se oli ollut aivan yksinkertaisesti vain stressiä, vaikka aina toisin suunniteltiin. Tänä jouluna päätin kuitenkin, etten aio stressata joulun suhteen yhtään mistään ja sovimme esimerkiksi, ettei joululahjojen suhteen oteta tänä vuonna sitä pienintäkään stressiä, sillä kaikesta joulun kaupallisuudesta huolimatta lahjat eivät ole lähelläkään sitä joulun tärkeintä asiaa. Niin, tänä vuonna me vain olimme, nautimme joulun rauhallisuudesta ja vietimme aikaa yhdessä, tänä vuonna joulu oli aivan erilainen kuin se on viime vuosina ollut. Jouluaattoaamuissa on aina ollut jotain äärettömän taianomaista ja niin siinä oli tänäkin vuonna, kun herätessäni istuin olohuoneessa joulukuusen valojen loisteessa ja television ruudulla joulupukki otti vastaan lasten puheluita, isäni keittämän joulupuuron ja joulurauhan julistuksen jälkeen kävelin takapihalta avautuvaan metsään ja katselin tavattoman kauniiseen lumihuntuun pukeutuneita kuusia, kävelin korkeassa hangessa ja tunsin, kuinka hauras sydämeni täyttyi äärettömällä rauhallisuudella, valtamertakin suuremalla, sellaisella, jota ei voi edes aivan ymmärtää.

IMG_6861-vert

Myöhemmin istuin jälleen joulukuusen valojen valaisemassa olohuoneessa, televisiossa pyöri Rölli ja metsänhenki, yksi lapsuuteni rakkaimmista elokuvista ja vieressäni sohvalla nukkui suurimman osan karvoistaan pudottanut koira, jonka pehmeää turkkia silitin hymyillessäni itsekseni, oli yksi niistä rauhallisista hetkistä, joita en vaihtaisi mihinkään. Hetkeen siinä istuttuani autoin äitiäni pukemaan pihan jouluvaloihin ja pihatien jäälyhtyihin sytytettyihin kynttilöihin, portin pieleen edesmenneiden koiriemme haudalle sytytimme hautakynttilän aivan kuten jokaisena jouluna, kynttilän niille karvakuonoille, jotka nukahtivat ikiuneen vuosia sitten ja jättivät ikuiset tassunjälkensä sydämiimme. Sytytimme kynttilöitä myös keittiöön ja olohuoneeseen ja aloimme vähitellen valmistaa jouluillallista, josta me olimme jättäneet pois kaiken sen, minkä olimme vuosien mittaan huomanneet jättävämme lopulta lähes poikkeuksetta syömättä. Tänä jouluna ymmärsimme viimein, ettei todellakaan tarvitse stressata taas liikaa jouluruoista, ei tarvitse ostaa joulupöytään kaikkea, mitä olemme aina ennen ostaneet, ei tarvitse ostaan mitään sellaista, mistä emme todellisuudessa edes pidä.

Vähän seitsemän jälkeen isäni tuli töistä kotiin ja istuimme koko perhe yhdessä keittiön pöydän ääreen jouluillalliselle, jonka nautimme kynttilöiden valossa ilman pienintäkään kiirettä, istuimme ja söimme aivan rauhassa kaikkien neljän koiran katsellessa vieressä, ne eivät ole koskaan oppineet, ettei ole soveliasta kerjätä ruokaa jatkuvasti. Toisaalta taas olihan koirillakin joulu, eikä minulle olisi tullut mieleenikään alkaa käskemään niitä jouluaattona pois keittiöstä, ehkä sen voisi opettaa niille jonain muuna päivänä, jouluaattona siitä ei tarvinnut ottaa stressiä. Syötyämme jouluillallisen istuin pienen hetken olohuoneessa, silitin jälleen koiran pehmeää turkkia ja nauroin, kun aikuisen kokoisiksi kasvaneet koiranpennut kerjäsivät jatkuvasti huomiota, ne ovat molemmat perineet isältään loputtomaan hellyydenkipeyden, ne rakastavat huomiota ja voisivat todennäköisesti kuunnella ikuisuuden sitä, kun silitän niiden kovin pehmeitä turkkeja.

PC240793-vert-vert

Myöhään illalla ajoimme vielä jouluvaloihin puetun keskustan läpi hautausmaalle sytyttämään kynttilöitä niille, jotka eivät ole enää luonamme, niille, joita kaipaamme joulu toisensa jälkeen, mietin kävellessäni ylämäkeä pitkin isoisäni haudalle. Hautausmaa oli vähintään yhtä kaunis kuin se oli ollut tähänastisen elämäni jokaisena jouluna pukeutuneena tuhansiin kynttilöihin, joita tuhannet ihmiset olivat tuoneet edesmenneille rakkailleen, jollain tavalla se on aina aivan yhtä pysäyttävää ja saa miettimään elämän ainutlaatuisuutta, sitä, että jonain päivänä ei enää ole mahdollisuutta sanoa, että rakastan. Jonain päivänä ei enää ole mahdollisuutta sanoa sitä ja siksi isäni sytyttäessä kynttilää isoisäni haudalle minä piilouduin kameran taakse, olin hetken jossain muualla ja katselin sitten hautaa varjostavaan puuhun kiinnitettyä linnunpönttöä, joka olisi ihan varmasti ilahduttanut isoisääni. Kylmyyden pistellessä sormenpäitäni kävelin perheeni perässä ympäri aivan valtavaksi kynttilämereksi muuttunutta hautausmaata ja pysähdyin hetkittäin katselemaan, kun vanhempani sytyttivät kynttilöitä edesmenneiden sukulaistemme haudoille, niiden, jotka nukkuivat pois vuosia sitten.

Jouluaaton viimeisinä hetkinä avasimme joululahjat joulukuusen alta ja katselimme, kuinka koiranpentumme saivat ensimmäiset joululahjansa ja olivat niistä kovin innoissaan. Jouluahjojen avaamisen jälkeen me istuimme vielä hetken, joimme lämmintä glögiä ja kävimme joulusaunassa, jossa istuessani pysähdyin hetkeksi miettimään, kuinka oli ollut ihanin jouluaatto vuosiin, valtameren kokoinen rauha sydämessäni heitin lisää löylyä ja suljin sitten silmäni, kuuntelin kiukaan hiljaista laulua. Saunan jälkeen pukeuduin joululahjaksi saamaani yöpukuun, piilouduin kahden peiton alle ja nukahdin rauhallisuuteen, joka jatkui vielä seuraavana aamunakin, kun kävelimme äitini ja koiriemme kanssa metsässä lumisateen piiskatessa kasvojamme ja koirien nauttiessa loputtomasta vapaudestaan korkeiden lumihankien keskellä.

PC240914-vert-vert

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti