12. tammikuuta 2019

PUUHEVONEN JA MUITA TARINOITA KUUSEN ALTA

IMG_6403IMG_6510

Kävin tapaninpäivän jälkeisenä kauniin talvisena päivänä jälleen siellä, missä mieleni rauhoittuu kerta toisensa jälkeen ja missä koko suuri maailma ympärilläni tuntuu hetkeksi pysähtyvän, kävin siellä, missä vietin kaikista kauneimmat lapsuuteni kesäpäivät ja missä rakensimme serkkujeni kanssa vanhojen kuusten alle tallin puuhevosellemme. Isäni oli rakentanut puuhevosen meille serkuksille yhteiseksi ja se oli meille aivan tavattoman rakas, sen nimi oli Arnika ja se vietti vuosikausia kuusten alle rakennetussa tallissaan, mutta pääsi tietenkin aina hetkittäin myös laitumellekin. Yhtenä jouluna saimme sille satulan joululahjaksi, aivan oikean nahkaisen satulan, jota kukaan ei vain enää ollut tarvinnut, ja satuloimme puuhevosen aina hetkittäin ratsastustuntia varten, öisin säilytimme satulaa aitassa, jonka ovissa on kissan mentävät aukot ja jotka olivat koko lapsuuteni ajan aivan täynnä tavaraa, kaikkea, mitä isoisäni ei antanut heittää pois.

Rakensimme vanhojen, korkeiden kuusten alle myös kahdelle koirallemme omat koppinsa, haimme serkkujeni kanssa puutavaraa vanhasta puuliiteristä, joka oli aikoinaan toiminut navettana ja joka oli lapsuusvuosinani mielestämme ihan erityisen jännittävä paikka siksi, että sen yläkerran lattia oli jo siinä vaiheessa niin vaarallisen huonossa kunnossa, ettei sinne voinut kiivetä tikkaita pitkin. Näin ollen kyseinen kerros jäi meille lapsille suureksi mysteeriksi, vuosien aikana saimme selville vain sen, että yläkerrassa on vanhat sukset ja tikkaiden päässä oleva ovi avautuu suoraan työkaluvajan ja autotallin puolelle, mutta ovesta ei kuitenkaan voi kulkea mihinkään. Se ovi on edelleen mysteeri, eikä minulle ole vielä tähänkään päivään mennessä selvinnyt, mikä oven tarkoitus on aikoinaan ollut, mietin itsekseni katsellessani sinä talvisena joulukuun päivänä neljän koiran juoksevan aivan uskomatonta vauhtia ympäri pihaa, ne nauttivat lumesta ja vauhdista kuin eivät olisi koskaan saaneet kokea mitään sellaista, se riemu oli tarttuvaa ja jäi kiinni kasvonpiirteisiini.

IMG_6338

Nyt vanhojen kuusten alla ei ollut enää mitään, ei ole ollut enää vuosikausiin, eikä isovanhempieni ääniä kuulu enää siinä vanhojen, korkeiden kuusten vastapäisessä keltaisessa puutalossa, jonka nykyisin kylmillään olevassa yläkerrassa vietimme lapsuusvuosinani monta yötä pikkusiskoni kanssa. Silloin, kun pikkusiskoni oli vielä ihan tavattoman pieni, nukuimme yömme isoäitini kanssa olohuoneen lattialle levitetyillä patjoilla, siinä oli aina ihanan lämmin nukkua, kun nyt jo edesmennyt, ihan tavattoman rakas isoisäni oli lämmittänyt olohuoneen takan aiemmin sinä samana iltana. Siinä olohuoneen lattialla nukutut yöt olivat jotenkin erityisiä, oli ihmeellistä kuunnella vanhan puutalon kertomia tarinoita ja herätä keskellä yötä mummolan tuoksuun, nukahtaa uudelleen siihen ihanaan lämpöön. Muistelen niitä öitä edelleen lämmöllä, mietin kävellessäni rantaan katsomaan, kuinka järvi oli jäätynyt, maisema verhoutunut lumihuntuun ja sen uuden rantasaunan terassi hautautunut paksuun lumipeittoon, oli tavallaan aivan äärettömän kaunista, harmaan taivaan alla tuntui kuin maailma nukkuisi, valmistautuisi lumipeiton alla tulevaan kevääseen ja siihen, kun järvi on taas vapaa.

Vanha puuhevosemme päätyi lopulta vanhempieni pihaan omenapuiden varjoon ja vietti siellä vuosikausia, kunnes se lopulta päätyi polttopuuksi ja lämmitti taloamme jonain kauniina talvisena iltana, hymyilin itsekseni pyytäessäni koiria mukaani kävellessäni keltaiselle puutalolle. Isäni oli lämmittänyt olohuoneen takan ja istuin sen viereen edesmenneen isoisäni nojatuoliin, takkatulen lämmössä siinä oli lämmin olla katsellessani koirien turkkeihin jäätyneitä lumipalloja, ne olivat juosseet niin kovaa, etteivät lumipallot olleet haitanneet niitä, eivätkä ne näyttäneet haittaavaan silloinkaan, ne nukkuivat rauhallisina nojatuoleissa ja sohvalla, katselivat välillä ikkunasta, kuinka isäni kävi hakemassa liiteristä lisää puita takkaan. Hetken oli niin rauhallista, että tuntui kuin olisin voinut nukahtaa siihen, nähdä samoja unia kuin vuosia sitten nukkuessani siinä olohuoneen lattialla pikkusiskoni ja isoäitini kanssa, ehkä unta vanhasta puuhevosesta.

IMG_6406IMG_6523IMG_6414

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti