Kun asuin viimeistä talveani Helsingissä, kävelin pitkin kaunista jouluvaloihin verhottua Aleksanterinkatua muutamaa päivää ennen kuin lähdin viettämään joulua rakkaaseen pikkukaupunkiin perheeni luokse. Aleksanterinkatu oli silloin yksi itselleni rakkaimmista kaduista Helsingissä, mutta sinä päivänä minä olin tullut ihastelemaan jotain muuta kuin sitä tavattoman kaunista katua vaan jatkoin matkaani ihan Senaatintorille asti ja kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Tuomaan markkinoilla. Kierreltyäni markkinoilla hetken kiipesin Tuomiokirkon portaat ylös asti ja jäin katselemaan edessäni avautuvaa maisemaa, joka oli yksinkertaisesti niin uskomattoman kaunis, että tummansinisen taivaan alla olin valtameren kokoista hiljaisuutta, siinä hetkessä tiesin, että minun tulee aivan ääretön ikävä Helsinkiä, kun minä jonain päivänä olen kaukana siitä maisemasta, kaukana kaikesta siitä, mikä oli minulle silloin rakasta. Ääretön ikävä minulla on ollutkin niin usein, etten uskalla edes myöntää ja kerta toisensa jälkeen olen palannut siihen hetkeen, kun seisoin Tuomiokirkon portailla katselemassa sitä edessäni avautuvaa maisemaa, olen palannut siihen tunteeseen, johon tunsin pakahtuvani silloin neljä vuotta sitten Helsingin uinuessa tummansinisen taivaan alla ja joulun tuntuessa sydämessäni.
Nyt neljä vuotta myöhemmin minä kiipesin jälleen Tuomiokirkon portaat ylös ja jäin katselemaan edessäni avautuvaa maisemaa, jäätävä sade piiskasi kasvojani ja kylmä merituuli tarttui sateen kastelemiin hiuksiini, mutta kaikesta siitä huolimatta olin tavattoman onnellinen. Olin onnellinen, vaikka jäätävän sateen piiskatessa kasvojani minulla oli kylmä ja merituuli sai kylmyyden tuntumaan entistä jäätävämmältä, olin onnellinen, sillä se oli ensimmäinen kerta sen neljän vuoden takaisen hetken jälkeen, kun seisoin siinä katselemassa edessäni avautuvaa maisemaa. Näiden neljän vuoden aikana olen käynyt useasti Helsingissä näin joulukuussa, mutta jostain aivan tuntemattomasta syystä en ole kertaakaan katsellut sitä valoihin verhoutunutta maisemaa, joten tuntui aivan erityiseltä seisoa siinä, hengittää keuhkojeni täydeltä sitä tunnetta ja olla vain, katsella edessäni avautuvaa maisemaa. Hetkeä myöhemmin laskeuduin portaat alas ja kiersin Tuomaan Markkinoita joulutunnelman tuntuessa sydämessäni sateesta huolimatta, katselin pienten lasten onnellisuutta karusellin pyöriessä rauhallisesti ympäri ja kävelin sitten jouluvaloihin verhoutunutta Aleksanterinkatua suunnattoman kaunis onnellisuus rintalastani alla, katsellessan Stockmannin jouluikkunaa hymyilin, kuinka minun oli niin hyvä olla.
Lähetä kommentti