27. syyskuuta 2018

MIKÄ TEKEE MINUT ONNELLISEKSI JUURI NYT?

IMG_2301IMG_2318

Ennen elokuun alkua minä olin noussut hevosen selkään viimeksi kaksi vuotta sitten lokakuussa, ratsastin silloin aivan ihanalla suomenhevosella syksyisellä pellolla ja aloin haaveilla harrastuksen aloittamisesta uudelleen, mutta vasta tänä vuonna päätin toteuttaa tämän haaveeni ja kävin elokuussa ensimmäistä kertaa vuosiin ratsastustunnilla, eikä se jäänyt siihen yhteen tuntiin, nimittäin käyn nykyään kerran viikossa ratsastamassa. Se teki minut elokuussa aivan äärettömän onnelliseksi ja niin se on kieltämättä tehnyt myös syyskuussa, siitä ja muutamasta muusta asiasta, jotka ovat tehneet minut syyskuun aikana onnelliseksi, aion kirjoittaa teille nyt. Aion kirjoittaa asioista, jotka ovat saaneet hymyilemään sateisina iltapäivinä kävellessäni kotiin ja hiljaisina iltoina, kun olen istunut itsekseni hämärässä asunnossani, asioista, jotka ovat saaneet sydämeni muuttamaan rytmiään aamuisin minun katsellessani maailman heräilevän uuteen aamuun.

x Hevoset ja se, kuinka opin nyt jokaisella ratsastustunnilla jotain uutta. Silloin, kun kävin viimeksi ratsastustunneilla minusta tuntui, etten edisty ratsastuksen suhteen mihinkään suuntaan, tuntui tavallaan kuin olisin vuosia vain kiertänyt kehää oppimatta mitään uutta. Ratsastuskouluvuosistani on kulunut tosiaan vuosia ja ne viimeisimmät ratsastusvuoteni vietin lähinnä vaeltaen islanninhevosten kanssa metsissä, joten noustessani silloin elokuun alussa ratsaille ensimmäistä kertaa aikoihin niin, että joku kertoi, mitä teen väärin, tiesin oppivani tänä syksynä paljon. En kuitenkaan tiennyt, että tulisin oppimaan näin paljon, en todellakaan tiennyt, että tulisin jokaisella ratsastustunnillani oppimaan jotain uutta, jotain sellaista, mihin en olisi koskaan aiemmin osannut edes kiinnittää huomiota ja se on ollut ihan käsittämätöntä. On ollut käsittämättömän hienoa oppia aina jotain uutta ja ihan vähintään yhtä hienoa on ollut saada viettää aikaa hevosten kanssa, hetket niiden kanssa ovat tehneet minut äärettömän onnelliseksi, niissä vain on jotain niin aitoa ja rauhoittavaa.

x Se, että luonto alkaa vähitellen pukeutua ruskaan. Olen ottanut tämän blogitekstin valokuvat yhtenä kauniina aamuna pikkukaupungin rauhallisuudessa, kun aamun kauniiden ja lempeiden auringonsäteiden loisteessa kävelin takapihalta avautuvaan metsään kuuntelemaan metsän huminaa ympärilläni ja katselemaan, kuinka luonto on alkanut vähitellen pukeutua ruskaan. Sinä aamuna pikkukaupungin rauhallisuudessa ruskan värit näyttäytyivät tavallaan kauniimmin ja selkeämmin kuin kertaakaan aiemmin tänä syksynä, kävelin aamukasteisessa metsässä kumisaappaat jalassa ja nautin kaikesta näkemästäni ja kokemastani aivan suunnattomasti. Se, että luonto alkaa vähitellen pukeutua ruskan väreihin on tehnyt minut onnelliseksi toki myös muinakin syyskuun päivinä, oikeastaan se on tehnyt minut onnelliseksi lähes päivittäin, se, että kotimatkallani näen, kuinka bussipysäkin viereinen vaahtera vaihtaa vähitellen vihreästä oranssiin ja kävellessäni kauppaan keltaiset lehdet tarttuvat kenkiini ja hiuksiin tarttuvassa tuulessa tuoksuu syksyn rauhoittavuus.

IMG_2302IMG_2313IMG_2304

x Kaamosvalot ja kynttilät. Syyskuussa illat ovat viimein alkaneet olla tarpeeksi aikaisin niin pimeitä, että olen voinut sytyttää kynttilöitä valaisemaan hämärää asuntoani ja katsella liekkien tanssivan loputonta vapauttaan, ne ovat tehneet minut aivan tavattoman onnelliseksi, kynttilät ja se rauha, jonka ne saavat aikaan sydämessäni. Näin syksyisin minä valaisen asuntoni oikeastaan lähinnä vain kynttilöillä ja kaamosvaloilla (minä en kutsu niitä jouluvaloiksi, sillä käytän niitä koko pimeän ajan vuodesta) ja istuessani iltaisin hämärässä asunnossani kynttilöiden ja kaamosvalojen keskellä minun on ollut ihan käsittämättömän hyvä olla, rauha on tuntunut jokaisessa hengenvedossani ja niin, onhan asuntoni näyttänyt kauniimmalta kuin aikoihin, tuntunut enemmän kodilta kuin se tuntui kertaakaan kesän aurinkoisina päivinä.

x Aikaisemmin nukkumaan meneminen. On myönnettävä, että esimerkiksi opiskeluvuosinani minulla oli usein tapana valvoa aamuyön ensimmäisiin tunteihin asti ja herätä sitten aamulla väsyneenä luennolle, en pitänyt kunnollisia yöunia kovin tärkeänä asiana, mutta tämän kuluvan vuoden aikana olen alkanut ensimmäistä kertaa elämässäni arvostamaan kunnollisia yöunia. Olen alkanut arvostaa sitä, että saan nukuttua tarpeeksi monta tuntia jokaisena yönä ja siksi olen tämän syksyn aikana alkanut menemään aikaisemmin nukkumaan, olen alkanut käymään suihkussa kahdeksalta illalla ja siirtymään sitten viimeistään yhdeksältä sänkyyn katselemaan, kuinka television ruudulla Lorelai Gilmore viettää perjantai-iltansa käymällä tyttärensä kanssa illallisella vanhempiensa luona, nukahtamaan jokaisena iltana viimeistään kymmeneltä, useimmiten aikaisemmin. Se on tehnyt minut kovin onnelliseksi, se, että iltani ovat ihanan rauhallisia ja nukahtaessani tiedän, että saan nukkua ainakin seuraavat kahdeksan tuntia sen sijaan, että nukkuisin korkeintaan kuusi tuntia, kuten opiskeluvuosinani. Niin onnelliseksi, etten minä voi kuin suositella aikaisemmin nukkumaan menemistä.

x Auringonnousut. Olen aina rakastanut auringonlaskuja ja sitä, kuinka taivas verhoutuu käsittämättömän kauniisiin väreihin ja sydämessäni tuntuu valtameren kokoinen harmonia, mutta syyskuussa olen alkanut rakastaa vähintään yhtä äärettömästi auringonnousuja. Herään nykyään sellaiseen aikaan, että ehdin hyvin katsella auringonnousua ikkunalasin takana, ehdin katsella maailman heräilevän uuteen aamuun ja hengähtää hetken ennen töihin lähtemistä. Syyskuussa kauniita, aurinkoisia syyspäiviä ja siten myös niitä kauniita auringonnousuja on ollut paljon, enkä voi liikaa korostaa, kuinka erityisiä ne hetket ovat olleet minulle ja kuinka ne ovat tehneet minut syyskuun aikana järjettömän onnelliseksi.

x Parkatakit, villasukat ja neuletakit. Kuulun ehdottomasti niihin ihmisiin, jotka innostuvat pukeutumisesta syksyisin aina uudestaan, innostun, sillä rakastan aivan suunnattomasti sitä, että niinä syksyn ensimmäisinä viileinä päivinä voi pukeutua neuletakkiin ja aamujen muuttuessa syksyisen kylmiksi kaivaa vaatekaapistaan parkatakin, kietoutua siihen aamuisin kävellessään bussipysäkille kylmyyden tuntuessa jokaisessa hengenvedossa. Se, että voin pukeutua jälleen lämpimiin neuletakkeihin, villasukkiin ja parkatakkeihin on tehnyt minut syyskuussa onnelliseksi, mutta samalla se on saanut minut tuntemaan itseni enemmän itsekseni, minä olen aina ollut enemmän neuletakkeihin kuin kesämekkoihin pukeutuva ihminen ja aina syksyisin huomaan, kuinka neuletakkiin pukeutuminen tuntuu ihan siltä kuin palaisi kotiin.

IMG_2311IMG_2322

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti