ELÄMÄ TEKEE MINUT KOVIN ONNELLISEKSI JUURI NYT

Viimeisimmän viikon aikana minä olen viettänyt paljon aikaa itsekseni, olen istunut iltaisin pienessä asunnossani illan viimeisten valonsäteiden vaihtuessa ikkunalasin takana uskomattoman rauhoittavaan ja kauniiseen pimeyteen ja juonut kaakaota kirjoittaessani blogitekstejäni ilman mitään kiirettä tai stressiä, olen huomannut, että kirjoittaminen onnistuu huomattavasti paremmin silloin, kun kirjoitan tekstejäni vähän kerrassaan. Se on tuntunut huomattavasti paremmalta kuin se, että kirjoittaisin jokaisen tekstini stressin tuntuessa selkärangassani ja vaatien itseltäni jotain, mihin minulla ei välttämättä olisi voimavaroja, se on tuntunut itseasiassa hetkittäin niin käsittämättömän hyvältä, että kirjoittaminen on ollut rauhoittavampaa kuin aikoihin. Niin rauhoittavaa, että se on saanut sydämeni rauhoittumaan aivan kuin mustaan pukeutunut taivas tai peilityyni järvi syysiltojen hiljaisuudessa, kynttilöiden valaistessa asuntoani olen hetkittäin vain istunut aloillani, katsellut liekin tanssivan vapauttaan ja piiloutunut sitten kahden peiton alle katselemaan televisiota.

Gilmore Girls on yksi ehdottomista suosikkisarjoistani ja olen katsonut kyseisen sarjan kaikki tuotantokaudet monesti, mutta siitäkin huolimatta olen taas äärettömän koukussa siihen, kuten monta kertaa aiemminkin. Minä olen nukahtanut iltaisin katsoessani, kuinka Lorelai Gilmore juo television ruudulla kahvia ja herännyt hieman ennen auringonnousua, katsonut vielä yhden jakson ennen kuin on lähdettävä ehtiäkseen töihin ajoissa ja katsellut työmatkalla, kuinka luonto alkaa vähitellen pukeutua ruskaan. Se on tehnyt minut tavattoman onnelliseksi, se, että luonto alkaa pukeutua ruskan väreihin, luonto on nimittäin ruskan aikaan kauneummillaan ja vuosi toisensa jälkeen se kaikki kauneus yllättää minut, aivan epäilemättä yllättää myös tänä vuonna, minä olen miettinyt myös kävellessäni työpäivän jälkeen kotiin keltaisten lehtien tarttuessa kenkieni pohjiin ja auringonsäteiden murtautuessa varovaisesti harmaan pilviverhon lävitse saaden värit näyttämään vieläkin kauniimmilta. Illan viimeiset auringonsäteet ovat maalanneet valojuovia asuntoni valkoisille seinille tanssitaessani sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, juodessani hetkittäin kaakaota ja pysähtyessäni sitten hymyilemään itsekseni, kuinka onnelliseksi tämä elämä minut tekee juuri nyt, kuinka onnelliseksi minut tekee syksy ja se, että musiikki kuulostaa niin äärettömän kauniilta ja illan viimeiset valonsäteet vaihtuvat rauhoittuvaan pimeyteen.

Sellaista minun elämäni on ollut nyt viimeisimmän viikon aikana ja keskiviikkona minä matkustan ensimmäistä kertaa tänä syksynä pikkukaupungin rauhallisuuteen ja olen äärettömän onnellinen jo pelkästään siitä ajatuksesta, että pääsen pian kävelemään takapihalta avautuvaan kauniiseen metsään ja kuuntelemaan sitä hiljaisuutta, joka ei yksinkertaisesti tunnu samalta missään muualla kuin pikkukaupungin rauhassa. Hiljaisuutta, joka saa hauraan sydämeni rauhoittumaan kerta toisensa jälkeen ja hengenvetoni tuntumaan rauhallisemmilta, mutta samalla minä olen kovin onnellinen myös siitä ajatuksesta, että pääsen ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen näkemään yhtäaikaa kaikki ne kuusi koiranpentua, joiden kanssa vietin seitsemän ihanaa viikkoa viime keväänä, pääsen näkemään, kuinka uskomattoman kauniita niistä on tullut ja mitä kaikkea uutta ne ovat elämästä oppineet. Siitä päivästä tulee varmasti jotain käsittämättömän kaunista ja niin varmasti muistakin päivistä pikkukaupungissa, mutta niistä kerron teille sitten myöhemmin, varmasti kerron.