APULANTA @ TAVASTIA 25 10 2014
Lauantai-iltana kävelin rautatieasemalla, musiikin hakatessa tajuntaani katselin vastaantulijoiden liukuvan ohitseni kuin hidastetussa elokuvassa ja unohduin hetkeksi miettimään, miksi musiikki oikeastaan merkitsee niin uskomattoman paljon: miksi musiikkiin suhtautuu kuin elämänsä suurimpaan rakkauteen, miksi musiikin laittaa aina sosiaalisen elämänsä edelle ja miksi jokainen hetki tarvitsee seurakseen musiikkia, miksi minä rakastan musiikkia? Mä oon niin iloinen kun näin sut jossakin / tavastialla tai kadulla matkalla jonnekin sanat kaikuivat myöhemmin värivalojen loisteessa suurimman musiikkirakkauteni saadessa minut muistamaan, miltä tuntuu olla uskomattoman vahvasti elossa. Nostin käteni ilmaan suunnattomasta rakkaudestani ja annoin
musiikin keinuttaa mukanaan toiseen todellisuuteen: hyökyaaltoina
loputtomaan rakkauteen ja valtamerten taakse, missä on huudettava niin uskomattoman suurta onnellisuutta, ettei sellaista uskonut koskaan löytävänsä.
Musiikin hukuttaessa minua omaan onnellisuuteeni tiesin tarkalleen, miksi musiikki oikeastaan merkitsee niin uskomattoman paljon. Sellainen uskomattoman suuri onnellisuus ei tavallaan koskaan ole pysähtynyt kohdalleni jäädäkseen, mutta edessäni sinisissä värivaloissa sanoihin vaikka sulkisi silmät / kuva säilyy eikä mee minnekään / muttei silti tule luo / vaan tuijottaa tuijottamistaan hukuttava bändi ei ole kertaakaan jättänyt hukkuessani omaan melankoliaani tai itkiessäni toivottomuuttani hiljaisuuteen verhoutuvilla kaduillla, sinisissä värivaloissa soittava bändi ei ole kertaakaan tuntenut häivähdystäkään armosta tunkeutuessaan kylkiluideni alle maailman pukeutuessa harmaaseen. Eikä se tuntenut tälläkään kertaa, musiikki tunkeutui kylkiluideni alle löytäen jokaisen avonaisen haavani katkonaisten hengenvetojeni alta ja vaikeimmat salaisuuteni hauraasta sydämestäni, kyynelten virratessa poskipäilleni tunsin itseni voimattomaksi musiikin lyödessä kasvoilleni, mutta sinisten värivalojen loisteessa musiikki kantoi minun hukkuessani pohjattomaan valtamereen: siksi musiikki merkitsee niin uskomattoman paljon.
Musiikin hukuttaessa minua omaan onnellisuuteeni tiesin tarkalleen, miksi musiikki oikeastaan merkitsee niin uskomattoman paljon. Sellainen uskomattoman suuri onnellisuus ei tavallaan koskaan ole pysähtynyt kohdalleni jäädäkseen, mutta edessäni sinisissä värivaloissa sanoihin vaikka sulkisi silmät / kuva säilyy eikä mee minnekään / muttei silti tule luo / vaan tuijottaa tuijottamistaan hukuttava bändi ei ole kertaakaan jättänyt hukkuessani omaan melankoliaani tai itkiessäni toivottomuuttani hiljaisuuteen verhoutuvilla kaduillla, sinisissä värivaloissa soittava bändi ei ole kertaakaan tuntenut häivähdystäkään armosta tunkeutuessaan kylkiluideni alle maailman pukeutuessa harmaaseen. Eikä se tuntenut tälläkään kertaa, musiikki tunkeutui kylkiluideni alle löytäen jokaisen avonaisen haavani katkonaisten hengenvetojeni alta ja vaikeimmat salaisuuteni hauraasta sydämestäni, kyynelten virratessa poskipäilleni tunsin itseni voimattomaksi musiikin lyödessä kasvoilleni, mutta sinisten värivalojen loisteessa musiikki kantoi minun hukkuessani pohjattomaan valtamereen: siksi musiikki merkitsee niin uskomattoman paljon.
Siksi musiikki merkitsee niin uskomattoman paljon, siksi musiikkiin suhtautuu kuin elämänsä suurimpaan rakkauteen ja tavallaan sitähän musiikki on: minun elämäni suurin rakkaus, joka saa jatkuvasti palaamaan värivalojen loisteeseen ja huutamaan ääretöntä rakkauttaan eturivissä. Sellaisen saattaa hetkittäin unohtaa, mutta silloin sinisessä valossa keinuin musiikin ottaessa hellään syleilyynsä ja huusin ääneni käheäksi
siitä suunnattomasta onnellisuudesta ja kaikista niistä täydellisistä
sanoista, musiikkiin hukkumisesta ja värivalojen suunnattomasta
kauneudesta. Yksinkertaisesti rakastin ensimmäisestä sekunnista
viimeiseen ja musiikin keinuttaessa mukanaan äärimmäisiin tunteisiin
tunsin itseni vapaammaksi kuin ensimmäisenkään auringonlaskun
äärettömässä kauneudessa, olin jokaisella hengenvedollani olemassa
ainoastaan musiikille: sille uskomattoman vahvalle onnellisuudelle ja
kiitollisuudelle, loputtomalle kiitollisuudelle.
Musiikin tuntuessa selkäytimessä ymmärtää, kuinka lopulta millään muulla ei ole itselleen samanlaista merkitystä: ainoastaan musiikki löytää jokaisen salaisuuteni sydämeni onkaloista, murtaa palasiksi värivalojen loisteeseen ja myöhemmin kuivaa kyyneleeni tuulenhenkäysten tavoin, musiikki ei koskaan valehtele rakkauttaan. Enkä minä koskaan valehtele rakkauttani musiikkia kohtaan, sanojen sitä samaa minun radio soittaa / kuinka lopultakin elämä voittaa kaikuessa värivalojen loisteessa nostin käteni vielä ilmaan, huusin ääneni tuntuessa hauraammalta kuin ensimmäinenkään salaisuuteni ja olisin halunnut kirjoittaa rakkaustarinoita Apulannalle, sillä tämä Tavastialla näkemäni keikka oli valehtelematta yksi parhaista tänä vuonna näkemistäni keikoista: suuria tunteita pakollisista hiteistä ensimmäisen albumin musiikillisiin taideteoksiin, sanoinkuvaamattoman suurta rakkautta jokaisella hengenvedollani ja silloin, kun encoren aikana rumpali ja laulaja-kitaristi vaihtoivat osiaan, ylpeyteni kasvoi mittaamattoman suureksi.
Mahtavaa Apulanta, joulukuussa nähdään.
Lähetä kommentti