Kirjoitin siitä, kuinka olen tavallaan
huomaamattani muodostanut itselleni oletusarvoja ulkonäköni suhteen:
pukeudun luvattoman usein ainoastaan mustaan, kirkkaisiin väreihin pukeutuminen vaatii uskomattoman paljon ja valkoisten kenkien ostaminen ei kuuluisi suunnitelmiini. Kuinka en koskaan pystyisi luopumaan festarirannekkeista
oikeassa ranteessani, kaulassani on jatkuvasti sama kaulakoru ja hiusten värjääminen pelottaa suunnattomasti, mutta lopulta päädyin kysymään voisinko sittenkin värjätä hiukseni ruskealla ja ostaa
keltaisen neuletakin, luopua festarirannekkeista oikeassa ranteessani ja
kirjoittaa päiväkirjaani, että tänään myöhästyin luennolta? Kuukausi sitten aloin rikkomaan näitä oletusarvojani, ostin elämäni ensimmäiset valkoiset kengät ja vaikka en ole vielä tähänkään päivään mennessä uskaltanut käyttää niitä, olen uskomattoman rakastunut niihin.
Näihin samoihin kysymyksiin palasin kuitenkin nukahtaessani pikkukaupungin rauhallisuuteen, festarirannekkeista oikeassa ranteessani en pystyisi koskaan luopumaan ja keltaisen neuletakin ostamiseen liittyisi väkisin sellainen tilanne, että täytyisi todella lähteä etsimään sellaista pääkaupunkimme lukuisista vaatekaupoista tai vaihtoehtoisesti tehdä eräänlainen löytöretki verkkokauppojen ihmeelliseen maailmaan, itse henkilökohtaisesti tunnen olevani äärettömän huono ostamaan vaatteita. Olen oppinut olemaan myöhässä aikataulustani, odottamaan seuraavaa metroa myöhästyttyäni edellisestä ja kuunnellessani hiljaisuuden kaikuvan huoneessani mietin, voisinko todella värjätä hiukseni? Naurahdin itsekseni miettiessäni hiushistoriaani: seitsemän vuotta sitten päätin rakastuttuani raskaaseen musiikkiin värjätä hiukseni mustaksi, muutaman vuoden kuluttua värjäsin hiukseni takaisin vaaleaksi ja vuotta myöhemmin palasin mustaan. Hiushistoriani aikana hiuksistani on löytynyt myös esimerkiksi sinistä ja fuksianpunaista, miksi en kaikkien kokeiluideni jälkeen uskaltaisi enää värjätä hiuksiani?
Seuraavana aamuna seikkailin kolisevalla polkupyörälläni maailman tutuimmilla kaduilla, pyöräilin vanhan kouluni ohitse muistellen mustahiuksista itseäni viettämässä välituntia omassa yksinäisyydessään ja päätin seikkailuni äitini kampaamon pihalle, olin päättänyt värjätä hiukseni. Vaikka tavallaan olisin halunnut rikkoa äärimmäisen oletusarvoni hiusteni suhteen, päätin värjätä hiukseni vain osittain ja hetken mielijohteesta katkaista puolitoista vuotta kasvattamani otsahiukseni takaisin entiseen mittaansa. Olin suunnattoman kyllästynyt katselemaan mitäänsanomattoman näköisiä hiuksiani peilikuvassa, otsahiukset ovat kuitenkin aina kuuluneet osaksi identiteettiäni ja voi, kuinka paljon pienillä muutoksilla voikaan vaikuttaa omaan mielikuvaansa itsestään: tunnen saaneeni takaisin oman identiteettini ja peilikuvassa hymyilee tyttö,
joka aikoinaan rakastui musiikkiin niin, että värjäsi hiuksensa mustaksi.
Lähetä kommentti