VAALEANPUNAISET HIUKSET JA OLAVI UUSIVIRTAA C-KASETILTA

Sen lisäksi, että nautin juhannuksena äitini ja neljän tavattoman rakkaan koiramme kanssa kauniista auringonsäteisiin verhoutuneesta iltapäivästä rantakalliolla, kävelin paljain jaloin pitkin auringon lämmittämiä katuja ja istuin takapihan terassilla puiden humistessa hiljaisina viereisen metsän laidalla, päätin juhannuksena myös tahtovani tehdä hiuksilleni jotain sellaista, mitä en ollut koskaan uskaltanut niille tehdä. Näiden kahdenkymmenenkuuden vuoden aikana hiukseni ovat ehtineet vaihtaa väriään luvattoman monesti, alunperin vaaleat hiukseni on päädytty värjäämään monesti mustiksi ja aina kuitenkin takaisin vaaleiksi, mutta hetkittäin ne ovat olleet myös ruskeat, punaiset, oranssit ja tummanvioletit, niin, nimenomaan tummanvioletit, sillä en ollut koskaan elämäni aikana uskaltanut värjätä hiuksiani kirkkailla väreillä lukuunottamatta joitakin kirkkaita raitoja mustan seassa. Juhannuksena minä kuitenkin yllätin itseni ja päätin tahtovani värjätä hiukseni vaaleanpunaisiksi, päätin, että kaikkien näiden vuosien ja kaikkien näiden värimuutosten jälkeen minä tahdoin vielä kokeilla, miltä näyttäisin vaaleanpunaisissa hiuksissa, miltä se tuntuisi, kun olisi vaaleanpunaiset hiukset.

Hiukseni ovat ihan rehellisesti sanottuna tavattoman huonossa kunnossa kaiken värjäämisen jälkeen ja koska hiukseni värjättiin kaksi vuotta sitten punaisista takaisin vaaleiksi, ne ovat myös erittäin epätasaisen väriset. Tästä syystä äitini ehti ennen värjäämistä varoittamaan, ettei väristä voisi mitenkään tulla tasaista ja niin, eihän siitä tasaista tullutkaan, mutta nähdessäni itseni ensimmäistä kertaa peilistä vaaleanpunaisten hiuksieni kanssa en osannut kuin hymyillä, niin paljon minä rakastin sitä väriä ja niitä hiuksia. Minä rakastin sitä, kuinka vaaleanpunaiset hiukset toivat väriä kalpeille kasvoilleni ja sitä, kuinka uudet hiukseni saivat minut tuntemaan kuin olisin vähän enemmän elossa kuin tavallisesti, niissä hiuksissa, siinä uudessa hiusvärissä vain yksinkertaisesti oli jotain sellaista, mikä sai minut hymyilemään aina nähdessäni itseni jostain heijastavasta pinnasta. Ne uudet hiukset saivat minut hymyilemään myös juhannuspäivänä kävellessämme äitini kanssa rantaan keräämään lupiineja ja nauraessamme kesämekoissamme kaatosateen yllättäessä meidät kotimatkalla, koko kesänä ei ollut satanut niin, koko kesänä en ollut nähnyt sellaista sadetta, niin intensiivistä.

Juhannuksesta on kohta neljä viikkoa ja hiukseni ovat vähitellen palanneet kokonaan takaisin siihen entiseen väriinsä, mikä on edelleen epätasainen, mutta olen edelleen onnellinen siitä, että uskalsin värjätä hiukseni. Nämä neljä viikkoa ovat menneet niin uskomattoman nopeasti, etten ole oikeastaan ehtinyt edes miettimään kirjoittamista, mutta näiden neljän viikon aikana olen kuitenkin ollut hetkittäin aivan valtavan onnellinen kaikesta, olen istunut rauhallisina iltoina pienessä asunnossani, käynyt hetkittäin aamuisin lenkillä musiikin tuntuessa jokaisessa solussani ja yrittänyt nukkua viikonloppuisin pitkiä yöunia, kun arkipäivät tuovat nykyään aina mukanaan univelkaa. Olen käynyt Lounaispuistossa kuuntelemassa livemusiikkia värivalojen loisteessa, viettänyt aikaa levykaupassa selaten vinyylejä ja kuunnellut Olavi Uusivirtaa c-kasetilta, ollut vain ja hetkittäin miettinyt, tahtoisinko minä värjätä hiukseni uudelleen vaaleanpunaisiksi, olen miettinyt, mutta en ole vielä löytänyt vastausta, ehkä nukun vielä yön yli ja mietin asiaa uudelleen, vaikka olihan ne vaaleanpunaiset hiukset aivan uskomattoman ihanat ja rakastin tavattomasti sitä, kuinka ne saivat minut tuntemaan.

hello, remember me?

Kirjoitin siitä, kuinka olen tavallaan huomaamattani muodostanut itselleni oletusarvoja ulkonäköni suhteen: pukeudun luvattoman usein ainoastaan mustaan, kirkkaisiin väreihin pukeutuminen vaatii  uskomattoman paljon ja valkoisten kenkien ostaminen ei kuuluisi suunnitelmiini. Kuinka en koskaan pystyisi luopumaan festarirannekkeista oikeassa ranteessani, kaulassani on jatkuvasti sama kaulakoru ja hiusten värjääminen pelottaa suunnattomasti, mutta lopulta päädyin kysymään voisinko sittenkin värjätä hiukseni ruskealla ja ostaa keltaisen neuletakin, luopua festarirannekkeista oikeassa ranteessani ja kirjoittaa päiväkirjaani, että tänään myöhästyin luennolta? Kuukausi sitten aloin rikkomaan näitä oletusarvojani, ostin elämäni ensimmäiset valkoiset kengät ja vaikka en ole vielä tähänkään päivään mennessä uskaltanut käyttää niitä, olen uskomattoman rakastunut niihin.

Näihin samoihin kysymyksiin palasin kuitenkin nukahtaessani pikkukaupungin rauhallisuuteen, festarirannekkeista oikeassa ranteessani en pystyisi koskaan luopumaan ja keltaisen neuletakin ostamiseen liittyisi väkisin sellainen tilanne, että täytyisi todella lähteä etsimään sellaista pääkaupunkimme lukuisista vaatekaupoista tai vaihtoehtoisesti tehdä eräänlainen löytöretki verkkokauppojen ihmeelliseen maailmaan, itse henkilökohtaisesti tunnen olevani äärettömän huono ostamaan vaatteita. Olen oppinut olemaan myöhässä aikataulustani, odottamaan seuraavaa metroa myöhästyttyäni edellisestä ja kuunnellessani hiljaisuuden kaikuvan huoneessani mietin, voisinko todella värjätä hiukseni? Naurahdin itsekseni miettiessäni hiushistoriaani: seitsemän vuotta sitten päätin rakastuttuani raskaaseen musiikkiin värjätä hiukseni mustaksi, muutaman vuoden kuluttua värjäsin hiukseni takaisin vaaleaksi ja vuotta myöhemmin palasin mustaan. Hiushistoriani aikana hiuksistani on löytynyt myös esimerkiksi sinistä ja fuksianpunaista, miksi en kaikkien kokeiluideni jälkeen uskaltaisi enää värjätä hiuksiani?

Seuraavana aamuna seikkailin kolisevalla polkupyörälläni maailman tutuimmilla kaduilla, pyöräilin vanhan kouluni ohitse muistellen mustahiuksista itseäni viettämässä välituntia omassa yksinäisyydessään ja päätin seikkailuni äitini kampaamon pihalle, olin päättänyt värjätä hiukseni. Vaikka tavallaan olisin halunnut rikkoa äärimmäisen oletusarvoni hiusteni suhteen, päätin värjätä hiukseni vain osittain ja hetken mielijohteesta katkaista puolitoista vuotta kasvattamani otsahiukseni takaisin entiseen mittaansa. Olin suunnattoman kyllästynyt katselemaan mitäänsanomattoman näköisiä hiuksiani peilikuvassa, otsahiukset ovat kuitenkin aina kuuluneet osaksi identiteettiäni ja voi, kuinka paljon pienillä muutoksilla voikaan vaikuttaa omaan mielikuvaansa itsestään: tunnen saaneeni takaisin oman identiteettini ja peilikuvassa hymyilee tyttö,

joka aikoinaan rakastui musiikkiin niin, että värjäsi hiuksensa mustaksi.