Sen lisäksi, että nautin juhannuksena äitini ja neljän tavattoman rakkaan koiramme kanssa kauniista auringonsäteisiin verhoutuneesta iltapäivästä rantakalliolla, kävelin paljain jaloin pitkin auringon lämmittämiä katuja ja istuin takapihan terassilla puiden humistessa hiljaisina viereisen metsän laidalla, päätin juhannuksena myös tahtovani tehdä hiuksilleni jotain sellaista, mitä en ollut koskaan uskaltanut niille tehdä. Näiden kahdenkymmenenkuuden vuoden aikana hiukseni ovat ehtineet vaihtaa väriään luvattoman monesti, alunperin vaaleat hiukseni on päädytty värjäämään monesti mustiksi ja aina kuitenkin takaisin vaaleiksi, mutta hetkittäin ne ovat olleet myös ruskeat, punaiset, oranssit ja tummanvioletit, niin, nimenomaan tummanvioletit, sillä en ollut koskaan elämäni aikana uskaltanut värjätä hiuksiani kirkkailla väreillä lukuunottamatta joitakin kirkkaita raitoja mustan seassa. Juhannuksena minä kuitenkin yllätin itseni ja päätin tahtovani värjätä hiukseni vaaleanpunaisiksi, päätin, että kaikkien näiden vuosien ja kaikkien näiden värimuutosten jälkeen minä tahdoin vielä kokeilla, miltä näyttäisin vaaleanpunaisissa hiuksissa, miltä se tuntuisi, kun olisi vaaleanpunaiset hiukset.
Hiukseni ovat ihan rehellisesti sanottuna tavattoman huonossa kunnossa kaiken värjäämisen jälkeen ja koska hiukseni värjättiin kaksi vuotta sitten punaisista takaisin vaaleiksi, ne ovat myös erittäin epätasaisen väriset. Tästä syystä äitini ehti ennen värjäämistä varoittamaan, ettei väristä voisi mitenkään tulla tasaista ja niin, eihän siitä tasaista tullutkaan, mutta nähdessäni itseni ensimmäistä kertaa peilistä vaaleanpunaisten hiuksieni kanssa en osannut kuin hymyillä, niin paljon minä rakastin sitä väriä ja niitä hiuksia. Minä rakastin sitä, kuinka vaaleanpunaiset hiukset toivat väriä kalpeille kasvoilleni ja sitä, kuinka uudet hiukseni saivat minut tuntemaan kuin olisin vähän enemmän elossa kuin tavallisesti, niissä hiuksissa, siinä uudessa hiusvärissä vain yksinkertaisesti oli jotain sellaista, mikä sai minut hymyilemään aina nähdessäni itseni jostain heijastavasta pinnasta. Ne uudet hiukset saivat minut hymyilemään myös juhannuspäivänä kävellessämme äitini kanssa rantaan keräämään lupiineja ja nauraessamme kesämekoissamme kaatosateen yllättäessä meidät kotimatkalla, koko kesänä ei ollut satanut niin, koko kesänä en ollut nähnyt sellaista sadetta, niin intensiivistä.
Juhannuksesta on kohta neljä viikkoa ja hiukseni ovat vähitellen palanneet kokonaan takaisin siihen entiseen väriinsä, mikä on edelleen epätasainen, mutta olen edelleen onnellinen siitä, että uskalsin värjätä hiukseni. Nämä neljä viikkoa ovat menneet niin uskomattoman nopeasti, etten ole oikeastaan ehtinyt edes miettimään kirjoittamista, mutta näiden neljän viikon aikana olen kuitenkin ollut hetkittäin aivan valtavan onnellinen kaikesta, olen istunut rauhallisina iltoina pienessä asunnossani, käynyt hetkittäin aamuisin lenkillä musiikin tuntuessa jokaisessa solussani ja yrittänyt nukkua viikonloppuisin pitkiä yöunia, kun arkipäivät tuovat nykyään aina mukanaan univelkaa. Olen käynyt Lounaispuistossa kuuntelemassa livemusiikkia värivalojen loisteessa, viettänyt aikaa levykaupassa selaten vinyylejä ja kuunnellut Olavi Uusivirtaa c-kasetilta, ollut vain ja hetkittäin miettinyt, tahtoisinko minä värjätä hiukseni uudelleen vaaleanpunaisiksi, olen miettinyt, mutta en ole vielä löytänyt vastausta, ehkä nukun vielä yön yli ja mietin asiaa uudelleen, vaikka olihan ne vaaleanpunaiset hiukset aivan uskomattoman ihanat ja rakastin tavattomasti sitä, kuinka ne saivat minut tuntemaan.
Lähetä kommentti