17. marraskuuta 2013

with only the wind whispering

 photo 
taumlhtitorninmaumlki007_zpsb546cc60.jpg
Tuntuu kuin lähtisin tuulen mukana, leijailisin seitsemänkerroksisten kerrostalojen kattojen yllä tuntematta painovoimaa jalkojeni alla ja asfaltoidut kadut jossain alhaalla jäisivät kaukaisiksi muistoiksi tältä tuuliselta päivältä. Taistelen myrskytuulta vastaan kaksitoista metriä sekunnissa, jossain satojen kilometrien päässä tuuliainen kaataa havupuita hidastaen liikennettä ja aallot lyövät korkeisiin kallioihin uskomattomalla voimalla; syysmyrskyn voima on ihailtavan suurta.

Tähtitorninmäeltä näkee tämän kaupungin kattojen yläpuolelle, auringonsäteet hyväilevät uskomattoman kauas jatkuvien kerrostalojen keskellä seisovaa tuomiokirkkoa ja tunnen mielettömän suurta onnellisuutta myrskytuulen tarttuessa hiuksiin. Nostan kädet ilmaan tunteakseni järjettömän suuren voiman selkärankani jokaisessa nikamassa ja tahtoisin olla myrskytuulen kaltainen; nostattaa aaltoja kahdenkymmenen metrin korkeuteen ja ravistaa ihmisiä hereille, kun suojatiellä ruskeahiuksinen tyttö kaatuu tuulessa.
 photo taumlhtitorninmaumlki049_zps6daff18f.jpg
Istun valkoisessa kirkossa kuuntelemassa saarnaa valvomisesta ja mieleeni nousee väistämättä kysymys siitä, välitämmekö me tarpeeksi. Kuljemmeko niillä asfaltoiduilla kaduilla näkemättä toisiamme, unohdammeko liikennevaloissa väistää tuntematonta vastaantulijaa juostessamme kilpaa aikaa vastaan ja suljemmeko huomaamattamme silmämme rautatieasemalla pienen lapsen etsiessä vanhempiaan kyyneleet silmissä? Suljemmeko silmämme portaissa kaatuvalta vanhukselta ehtiäksemme juoksemaan seuraavaan metroon ja unohdammeko lopulta kuunnella edes itseämme kaiken kiireen keskellä?

Helsingin kaduilla kiireen huomaa sunnuntai-iltapäivänäkin, seuraavaan metroon juostaan liukuportaita alaspäin ja mä hidastan vauhtia jokaisen juoksevan vastaantulijan kohdalla; mulla ei ole kiire mihinkään, olisin valmis myöhästymään kahdesta seuraavasta junasta ja istumaan hetkeksi keskelle rautatieaseman kiirettä. "Ole muutos, jonka haluaisit maailmassa nähdä" sanat kaikuvat edelleen mielessä harmaiksi maalatuilta kirkonpenkeiltä, meidän ei tarvitse juosta aikaa vastaan pärjätäksemme elämässä tai varastaa lisää tunteja näihin vuorokausiin ehtiäksemme ylisuorittamaan elämäämme. Elämän ylisuorittamisen sijaan meidän täytyisi osata pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan itseämme, hidastaa vauhtia nähdäksemme toisemme betoniviidakoiden keskellä ja katsella ympärillemme huomataksemme elämän kauneuden.

Jos tänään lähtisin myrskytuulen mukana, 
tarttuisitko kädestä vai sulkisitko silmäsi?
 photo taumlhtitorninmaumlki084_zps4bf56ceb.jpg

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.