Kun kaksi vuotta sitten heinäkuussa ajoimme rakkaan karvakuonon kanssa ensimmäistä kertaa kotiin en voinut lakata miettimästä itsekseni, kuinka uskomattoman onnellinen olin siitä, että siitä karvakuonosta oli muutamaa tuntia aiemmin tullut osa meidän perhettämme. Maisemien vaihtuessa auton ikkunalasin takana katselin pienen koiranpennun nukkuvan kovin tyytyväisenä omassa pedissään
vieressäni automme takapenkillä illan viimeisten auringonsäteiden
vaihtuessa pimeyteen ja tunsin, kuinka kyyneleet tarttuivat
silmäkulmiini siitä ihan valtavasta onnesta. Siinä hän viimein oli, Cesamen Everything I Wanted eli meidän pieni
ja äärettömän rakas Valo ja hän oli nimensä mukaisesti kaikki, mitä olin koskaan halunnut ja vielä vähän enemmän, hän oli yksi suurimmista
unelmistani, jotain sellaista, mistä olin unelmoinut lapsuusvuosistani saakka, jotain korvaamattoman rakasta.
Päästessämme sinä kovin myöhäisenä sunnuntai-iltana kotiin
nukahdimme yhdessä vanhan kotimme olohuoneen lattialle, pieni koiranpentu tuhisi aivan
vieressäni sinä heinäkuisena yönä ja edelleen herätessäni aamuisin sen
rakkaan karvakuonon tuhistessa sänkymme vieressä olen niin järjettömän onnellinen, että se tuntuu hetkittäin epätodelliselta. Valo on tänään 2-vuotias ja hänestä on näiden kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana tullut
niin erottamaton osa pientä perhettämme, etten osaisi enää kuvitella aamuja, jolloin en kuulisi olohuoneesta lähestyviä askelia avatessani keittiössä juustopakettia tai iltoja, jolloin en silittäisi pehmeää turkkia juuri ennen nukahtamista. En yksinkertaisesti osaisi enää kuvitella elämäämme ilman, että tullessamme kotiin vastassa olisi pieni karvakuono aina yhtä riemuissaan nähdessään meidät, tulisi aina häntä heiluen meitä ovelle vastaan.
Näiden kahden vuoden aikana on ollut ihmeellistä seurata, kuinka hän on tavallaan kuin kasvanut osaksi meidän perhettämme ja oppinut aivan erityisellä tavalla lukemaan meitä, lohduttamaan ja kuuntelemaan. Hänestä on kasvanut lempeä ja viisas koira, joka seuraa minua kaikkialle, pysähtyy aamuisin kanssani katselemaan järvelle ja hyppää viereeni sänkyyn katsoessani illalla televisiota peiton alla, kantaa minulle leluja istuessani työpöytäni ääressä ja kävelee kanssani pitkin rantaraittia iltapäivän lempeiden auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitä. Hetkittäin kävellessäni rakkaan Valon kanssa aamuisin pitkin tutuimpia kadunkulmia tai katsellessani hänen nukkuvan vieressäni unohdun miettimään itsekseni, kuinka minä en olisi yksinkertaisesti voinut saada elämääni yhtään parempaa koiraa, en olisi voinut saada parempaa ystävää tai perheenjäsentä. Päivä toisensa jälkeen olen vähän onnellisempi siitä, että juuri Valosta tuli osa meidän pientä perhettämme ja että hän valitsi juuri meidät.
Lähetä kommentti