JOS SE OLI VIIMEINEN ILTA, AINAKIN SE OLI ÄÄRETTÖMÄN KAUNIS

 

Kun huhtikuun yhdeksäntenä iltana kävelimme hiljaista kylätietä en osannut olla miettimättä itsekseni, kuinka se saattaisi olla viimeinen kerta, kun kävelisimme sitä kylätietä, josta on vuosien saatossa tullut meille valtavan rakas. Illan viimeisten auringonsäteiden maalatessa tuttua maisemaa lämpimin sävyin pysähdyimme hetkittäin kuuntelemaan loputonta hiljaisuutta, katselemaan ympärillämme avautuvaa maisemaa ja ihmettelemään, kuinka uskomattoman onnellisia me olimme aina olleet siellä, niissä kauniissa maisemissa metsien ja peltojen keskellä. Viimeisimmän vuoden aikana maisema oli alkanut vähän muuttua metsän harventamisen seurauksena, mutta se oli siitä huolimatta se sama kuin lapsuusvuosinani, se sama, jonka keskelle olen vuosien saatossa saanut aina palata hengittämään ja jonka keskelle tahtoisin palata koko loppuelämäni, vaikka minä tiedänkin, etten voi.

Nousimme kylätieltä lumista rinnettä pitkin vähän korkeammalle ja istuimme ihan hetkeksi pehmeän sammalen, jäkälän ja mustikanvarpujen keskelle, sinä iltana siitä näki kauas ja unohduin miettimään itsekseni, että mikäli se olisi viimeinen ilta niissä maisemissa, ainakin se olisi aivan äärettömän kaunis sellainen ja niin oli ollut koko viimeinen viikko niissä rakkaissa maisemissa. Sen viikon aikana kevät oli alkanut tuoksua ilmassa, olin seisonut aamuisin villasukat jalassa mökin kuistilla kuuntelemassa lintujen laulua ja kävellyt pitkin hiljaista kylätietä auringonsäteiden lämmittäessä poskipäitäni, hengittänyt keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa katsellessani pienen karvakuonon juoksevan ympäri pihapiiriä. Nauranut juostessani lumihuntuun verhoutuneella pellolla, istunut vanhassa keinutuolissa musiikin kuiskaillessa harmoniaansa tuvan nurkissa ja katsellut takkatulen rauhoittavaa tanssia, tulen sammuttua nukahtanut tuvan lämpöön ja nähnyt unia lapsuusvuosistani, kauniista kesäpäivistä.

 

Se oli ollut ihan äärettömän kaunis viikko, huomasin vielä miettiväni kävellessämme takaisin mökille viimeisten auringonsäteiden jäädessä jo korkeiden puiden taakse ja hämärän alkaessa vähitellen laskeutua maiseman ylle. Päästyämme lopulta mökille kävimme hakemassa liiteristä polttopuita, lämmitimme vielä saunan viimeisen illan kunniaksi ja istuessamme myöhemmin saunan lämmössä minä suljin hetkeksi silmäni, kuuntelin, kuinka liekit tanssivat kiukaan tulipesässä. Ihan äärettömän kaunis viikko, minä huokaisin vielä ääneen istuessamme saunan jälkeen hetken mökin kuistilla ja kuunnellessamme hiljaisuutta, joka tuntui kaikuvan siinä loputtoman pimeyden keskellä. Ehkä nähdään vielä, vilkutin seuraavana aamuna katsoessani vielä kerran taakseni ajaessamme pois.