Vietimme pienen karvakuonon kanssa kahdeksan päivää rakkaassa pikkukaupungissa, ne olivat uskomattoman kauniita päiviä ja kävellessämme äitini ja viiden paimenkoiramme kanssa viime lauantaina rantaan iltapäivän auringonsäteiden loisteessa mietin hetken, kuinka tahdon tulevana kesänä viettää mahdollisimman paljon aikaa siinä niin valtavan rakkaassa kaupungissa. En tiedä, kumpi meistä oli nauttinut niistä päivistä enemmän, mutta katsellessani sinä auringonsäteisiin verhoutuneena lauantaina pienen karvakuonon juoksevan lauman mukana suoraan järveen saapuessamme niemenkärkeen olin melko varma, ettei sillä ollut mikään kiire palata kotiin.
Niiden kahdeksan päivän aikana pieni karvakuono oli saanut juosta vapaana neljän muun paimenkoiran kanssa ja minut oli tehnyt valtavan onnelliseksi nähdä, kuinka siitä oli tullut vanhempieni pienen koiranpennun ystävä. Ajaessamme seuraavana päivänä takaisin kotiin mietin itsekseni, kuinka tavallaan odotin jo seuraavaa matkaa siihen pikkukaupunkiin ja niihin tavattoman rakkaisiin maisemiin, ennen sitä pienen karvakuonon on kuitenkin levättävä kunnolla, että se jaksaa taas leikkiä ja juosta vapaana muun koiralauman kanssa, nauttia kesästä.
Lähetä kommentti