Näinä päivinä, jotka olen viettänyt yksin pienessä asunnossani, on tuntunut hetkittäin hyvältä keittää teetä ja pysähtyä hetkeksi rakkaiden sanojen ja musiikin äärelle, se on rauhoittanut ja tuonut lohtua, kun uutisissa ei puhuta mistään muusta kuin koronaviruksesta ja siitä, kuinka todettujen tartuntojen määrä kasvaa jatkuvasti ja uusia rajoituksia on saatava voimaan. Enkä minä sillä, etteikö niitä uutisia tarvittaisi, minun on vain hetkittäin saatava rauhoittua jonkin rakkaan äärelle ja annettava itseni levätä kaiken tämän keskellä, hetkittäin en tahdo tietää mitään uutta tästä tilanteesta, joka tuntuu edelleen äärettömän epätodelliselta. Niinä hetkinä minä olen keittänyt teetä ja rauhoittunut rakkaiden sanojen ja musiikin äärelle, istunut kaikessa rauhassa pienen asuntoni lattialla auringonsäteiden tulviessa sisään suuresta ikkunasta, siitä, jota en ole tänäkään keväänä vielä pessyt.
Minä olen viimeisimmän viikon aikana kuunnellut Myrkurin pari viikkoa sitten ilmestynyttä albumia Folkesange varmaan enemmän kuin mitään albumia tämän vuoden aikana, se on jotenkin aivan uskomattoman taianomainen ja kaunis. Se on soinut kaiuttimissa hetkeä ennen auringonnousua, pimeinä iltoina ja niinä kauniina iltapäivinä, kun olen keittänyt teetä ja rauhoittunut sitten äärimmäisen rakkaan kirjan sivuille, jotka ovat täynnä sitaatteja Tove Janssonin teksteistä, sanoja kriiseistä, katastrofeista ja pelastumisista, lohduttamisesta ja suojelemisesta, unelmista ja päämääristä, pelosta ja rohkeudesta. Ne ovat olleet hyviä hetkiä, sellaisia, kun tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut ja kevät tekisi tuloaan kuten minä tahansa vuonna, kuin kaikki olisi niin kuin on aina ollut, eikä pelko tuntuisi edes kaukaisena häivähdyksenä jokaisessa hengenvedossani. Toisaalta, kevät tekee tuloaan tästä epätodellisesta tilanteesta huolimatta, se ei tiedä siitä yhtään mitään ja se tekee minut hetkittäin aivan yhtä onnelliseksi kuin Tove Janssonin rakkaat sanat tai Myrkurin uskomattoman taianomainen uusi albumi.
Minä olen viimeisimmän viikon aikana kuunnellut Myrkurin pari viikkoa sitten ilmestynyttä albumia Folkesange varmaan enemmän kuin mitään albumia tämän vuoden aikana, se on jotenkin aivan uskomattoman taianomainen ja kaunis. Se on soinut kaiuttimissa hetkeä ennen auringonnousua, pimeinä iltoina ja niinä kauniina iltapäivinä, kun olen keittänyt teetä ja rauhoittunut sitten äärimmäisen rakkaan kirjan sivuille, jotka ovat täynnä sitaatteja Tove Janssonin teksteistä, sanoja kriiseistä, katastrofeista ja pelastumisista, lohduttamisesta ja suojelemisesta, unelmista ja päämääristä, pelosta ja rohkeudesta. Ne ovat olleet hyviä hetkiä, sellaisia, kun tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut ja kevät tekisi tuloaan kuten minä tahansa vuonna, kuin kaikki olisi niin kuin on aina ollut, eikä pelko tuntuisi edes kaukaisena häivähdyksenä jokaisessa hengenvedossani. Toisaalta, kevät tekee tuloaan tästä epätodellisesta tilanteesta huolimatta, se ei tiedä siitä yhtään mitään ja se tekee minut hetkittäin aivan yhtä onnelliseksi kuin Tove Janssonin rakkaat sanat tai Myrkurin uskomattoman taianomainen uusi albumi.
Lähetä kommentti