


Yön pimeydessä sanattomuus oli toinen nimeni, kun käveltiin Helsingin tuntemattomilla kaduilla tähtitaivaan loisteessa. Näiden kahdeksan vuoden aikana olen viettänyt monta kuukautta putkeen kuunnellen pelkästään kyseisen bändin tuotantoa, itkenyt vuolaasti sanojen tähän päättyy paljon hyvää kaikuessa huoneeni nurkissa ja rakastanut sydämeni pohjasta tuntematta kertaakaan heikkoutta rakkauden ollessa järjettömän suurta: suurimmatkaan musiikkirakkauteni eivät ole varastaneet Apulannan paikkaa hauraassa sydämessäni ja voisin väittää, että kyseisen bändin musiikki kolahtaa vielä tänäkin päivänä kovempaa kuin mikään muu, vaikka 13-vuotiaasta tytöstä on tullut melkein aikuinen ja mikään ei ole niinkuin ennen. Lukiessani tänään, 21-vuotiaana, bändistä kirjoitettua kirjaa tunnen äärettömän suurta ylpeyttä: tässä on niin uskomattoman suuri bändi, etteivät keskeneräiset lauseet koskaan riittäisi kuvaamaan sitä, kuinka se on muuttanut elämääni.

Lähetä kommentti