EVA & MANU @ KORJAAMO 29 08 2014
Jos tämän suomalais-ranskalaisen muusikkopariskunnan uusi albumi kuulosti uskomattoman kauniilta matkalla pikkukaupungin rauhallisuudesta näille kaduille, joilla raitiovaunut kolisevat ohitseni, uskoisi sen kuulostavan värivalojen loisteessa vieläkin kauniimmalta. Uskoisi sanojen repivän hauraan sydämeni tuhansiksi palasiksi yleisömeren keskelle, saavan kyyneleet virtaamaan poskipäilleni ja murtaisi kylkiluuni yksi kerrallaan tuntematta häivähdystäkään armosta: uskoisi silmieni loistavan tämän musiikkirakkauden noustessa lavalle ja silmäni todella loistivat sinisten värivalojen loisteessa eilen, kun tämä kyseinen musiikkirakkaus nousi lavalle levynjulkaisukeikallaan Helsingin Korjaamolla. Kuten albumin ensimmäisenä, myös värivalojen loisteessa soitetun keikan ensimmäinen biisi kuiskaili epävarmuudesta ja
menettämisestä niin uskomattoman suurella voimalla, että kyyneleet
virtasivat poskipäilleni ja lopulta kysymys
how do you know
if you won't even try?
päättyi hiljaisuuteen, jonka edessä olin sitä samaa uskomattoman suurta voimattomuutta kuin matkalla pikkukaupungista raitiovaunujen kolinaan: täysin haavoittuvainen ja kylkiluut
murtuneina, vaikka tavallaan hengittäminen tuntui helpommalta kuin
koskaan aiemmin. Luulen, ettei ensimmäinenkään keskeneräinen lause pystyisi kuvailemaan sitä onnellisuutta, kun musiikki kaivautui kylkiluideni alle uskomattomalla voimallaan ja jokaisella hengenvedollani olin lähempänä ääretöntä harmoniaa sydämessäni, musiikki oli aivan uskomattoman kaunista: sellaista, jolle voisi rakentaa kokonaisen elämänsä tuntematta melankoliaa surumielisyytenä, vaikka sellaistahan melankolia tavallaan on, surumielisyyttä pukeutuneena tummansiniseen samettiin.
Kuitenkin, vaikka melankolia pukeutuisi tummansiniseen samettiin, kuunnellessani äärettömän kaunista musiikkia eturivissä tunsin melodian kulkevan selkärankani jokaisessa nikamassa ja liikutuin miettiessäni, kuinka musiikki ylipäätään voi kuulostaa niin uskomattomalta: kuinka musiikki voi ylipäätään tuntua niin voimakkaalta jokaisella hengenvedollani murtaen kylkiluuni yksi kerrallaan, särkeä sydämeni tuhansiin palasiin ja viimeisten hengenvetojen vaihtuessa hiljaisuuteen korjata kaiken, ottaa hellästi syleilyynsä. Kuinka ylipäätään on mahdollista, mietin kyynelten jäädessä kiteiksi silmäkulmiin, värivalojen häikäistessä vihreitä silmiäni kuiskailin ilmaan rakkautta täydellisinä sanoina elämän hauraudesta ja lopulta suljin silmäni
tunteakseni melodian kulkevan selkärangassa ja avasin silmäni viimeisen biisin kuiskaillessa
korvaani
oh kathey i know what you've been through
i was there too and came back home alive
so will you
eivätkä kyyneleet enää jääneet kiteiksi silmäkulmiini. Hengitin rakkautta jokaisella hengenvedollani ja kyyneleet valuivat poskipäilleni, mutta minä olin kuitenkin äärettömän onnellinen: äärettömän onnellinen suunnattoman kauniista musiikista, rakkaudesta hauraassa sydämessäni ja värivalojen loisteesta, jokaisesta sekunnista musiikin tuntuessa selkärangassani. Kävellessäni vuorokauden ensimmäisinä tunteina kotiin kuiskailin ilmaan äärettömän suurta rakkautta värivalojen loisteesta, keinuvin askelin pysähdyin liikennevaloihin ja hymyilin jokaiselle vastaantulijalle. Minä hymyilin tietäen murtuneet kylkiluut paranevat musiikin hyväillessä harmoniallaan ja arvet hauraassa sydämessäni vaihtuvat häivähdyksiin maailman kauneimmista muistoista, tämän suomalais-ranskalaisen muusikkopariskunnan uutta albumia kuunnellessa tietää olevansa hyvissä käsissä: tietää olevansa turvassa, vaikka elämä heittelisi.
Lähetä kommentti