Olen palannut takaisin tuntemattomille kadunkulmille, joilla raitiovaunut kolisevat ohitseni aamuauringon ensimmäisten
säteiden häikäistessä silmiäni ja hymyilen vastaantulijoille suunnatonta onnellisuuttani: olen palannut takaisin kiirettään kuiskailevalle rautatieasemalle, jonka matkustajat juoksevat liukuportaita
ehtiäkseen seuraavaan metroonkaupungin heräillessä aamun harmoniaan ja tuntemattomien
vastaantulijoiden kiirehtiessä toimistoihin täyttämään
toimeentulotukihakemuksiaan. Olen palannut takaisin tänne, missä hiljaisuus ei ole vuosikymmeniin tuntenut nimeään
ja metro ulisee vaimeasti saapuessaan Kulosaareen, kadunkulmilla
tuntemattomia tienviittoja. Kauppatorilla tuoksuu aamuisin kahvi
merituulen tarttuessa hiuksiin, museoissa aamupäivien kirkkaudessa
täydellinen hiljaisuus ja raitiovaunuissa spurgujen elämäntarinoita
iltahämärän verhotessa kaupunkia tummansiniseen, aamuyön ensimmäisinä
tunteina kadunkulmilla rauhallista.
Täällä minä olen kotona
täällä: täällä, missä katoan ihmismeren keskelle kävellessäni kadunkulmalta
seuraavalle ja ensimmäisenkään vastaantulijan kasvot eivät muistuta
menneisyydestä, täällä minä olen kotona. Olen kävellyt rautatieasemalla tuntematta häivähdystäkään kiireestä iltapäiväruuhkassa, tanssinut aamun ensimmäisten auringonsäteiden kanssa ja kuunnellut maailman kauneinta musiikkia, olen hymyillyt jokaiselle vastaantulijalle Aleksanterinkadulla ja katsellut parvekkeella, kuinka lentokoneet laskeutuvat auringonlaskun maalatessa maisemaa vaaleanpunaiseen harmoniaan yksinäisten lintujen lentäessä vapauttaan.
Lähetä kommentti