Joinakin iltoina on maailman parasta matkustaa kolmekymmentä minuuttia pikkukaupungin satamasta, hetkeäkään miettimättä ostaa itselleen festariranneke ja hymyillä sitten typerästi, kun maailma näyttää uskomattoman kauniilta: hymyillä typerästi, kun kasvoillasi ääretöntä onnellisuutta jostain karttapallon reunalta ja illan viimeiset auringonsäteet maalaavat maisemaa vaaleanpunaisella. Tupakansavu tarttuu hiuksiin auringonsäteiden vaihtuessa vähitellen tummansiniseen samettiin, kietoudun pimeyden turvalliseen syleilyyn ja kuin vahingossa päästän irti kaikesta, hukun värivalojen loisteeseen onnellisuuden tarttuessa selkärankani jokaiseen nikamaan. Maailma tuntuu pysähtyvän hetkeksi aloilleen, musiikki tunkeutuu selkäytimeeni hyökyaaltojen uskomattomalla voimalla ja huudan ilmaan rakkauttani täydellisinä sanoina, naurattaa.
Naurattaa vuorokauden ensimmäisinä tunteina, kun johdatat pimeydessä tuntemattomaan ja haluaisin huutaa, olen mielettömän vahvasti elossa: olemassa ainoastaan tätä hetkeä varten ja niin äärimmäisen onnellinen, etteivät sanat riittäisi koskaan. Niin uskomattoman onnellinen ja niin vahvasti elossa, että olisin halunnut maalata rakkauttani jokaisen vastaantulijan kasvoille ja vesiväreillä mustaan asfalttiin aamuyön viimeisinä tunteina, kun kaikki muut nukkuvat.
Naurattaa vuorokauden ensimmäisinä tunteina, kun johdatat pimeydessä tuntemattomaan ja haluaisin huutaa, olen mielettömän vahvasti elossa: olemassa ainoastaan tätä hetkeä varten ja niin äärimmäisen onnellinen, etteivät sanat riittäisi koskaan. Niin uskomattoman onnellinen ja niin vahvasti elossa, että olisin halunnut maalata rakkauttani jokaisen vastaantulijan kasvoille ja vesiväreillä mustaan asfalttiin aamuyön viimeisinä tunteina, kun kaikki muut nukkuvat.
Lähetä kommentti