13. heinäkuuta 2022 Helsinki, Suomi

HELSINKI, APULANTA JA ONNELLISUUS

IMG_1430IMG_1406


Heinäkuun toisena päivänä minä matkustin ensimmäistä kertaa tämän vuoden aikana Helsinkiin ja kävellessäni auringonsäteiden loisteessa rautatieasemalta hotellille mietin hetken itsekseni, kuinka seitsemän vuotta sitten seistessäni toukokuisena yönä Elielinaukiolla sanoin palaavani vielä, sillä minun paikkani oli siinä kaupungissa. Seuraavana aamuna pakkasin tavarani ja muutin rakkaaseen pikkukaupunkiin, se päivä muutti elämäni täysin ja vaikka näin seitsemän vuotta myöhemmin minusta tuntuu, että tulen tuskin koskaan enää palaamaan Helsinkiin jäädäkseni, olin sinä kauniina lauantaina valtavan onnellinen siitä, että sain olla hetken siellä, aivan kuten olen ollut jokaisesta hetkestä, jotka minä olen näiden seitsemän vuoden aikana saanut siinä kaupungissa viettää. 


Päästyäni hotellille istuin aivan hetkeksi alas, ikkunalasin takana avautuva maisema oli tuttu jo vuosien takaa ja naurahdin itsekseni, kuinka minä en olisi vuosia sitten osannut kuvitellakaan, että jonain päivänä katselisin sitä samaa maisemaa hotellin ikkunasta, en olisi osannut, sillä olinhan sinä toukokuisena yönä luvannut palata jäädäkseni. Hetkeä myöhemmin kävelin pitkin kirkkaiden auringonsäteiden täyttämiä katuja, niitä samoja, joita minäolin vuosia sitten kävellyt lukemattomia kertoja, kävin ostamassa uuden mekon sitä erityistä iltaa varten  ja palatessani lopulta hotellille kävin ihan kaikessa rauhassa vaahtokylvyssä, kaadoin itselleni lasillisen viiniä sen erityisen illan kunniaksi ja pukeuduin sitten uuteen mekkooni, oli aika jollekin, mitä olin odottanut kauan. 


IMG_1356

 

Kävellessäni sinä iltana Olympiastadionille Runeberginkatua pitkin minusta tuntui hetken kuin en olisi koskaan lähtenytkään, tuntui kuin olisin vain ollut matkalla rakastamaan musiikkia aivan kuin olisin ollut vuosia sitten, kuin mikään ei olisi muuttunut, enkä minä lähtenyt mihinkään. Paljon on kuitenkin vuosien aikana muuttunut, mietin hetkeä myöhemmin vaeltaessani hitaasti liikkuvan ihmismassan mukana kohti stadionin portteja, en ollut ainoa, joka oli päättänyt sinä iltana todistaa jotain uskomatonta ja vaikka olinkin tiennyt, että stadion täyttyisi kymmenistätuhansista ihmisistä, se ihmismassa sai minut silti vähän yllättymään yrittäessäni päästä eteenpäin.


IMG_20220702_212838IMG_20220702_232846IMG_20220702_212659__02

 

Muistan edelleen sen hetken, kun näin Apulannan ensimmäistä kertaa värivalojen loisteessa kuusitoista vuotta sitten, muistan valtavan yleisömeren pimeyteen verhoutuneen taivaan alla ja sen, kuinka musiikki tuntui syvällä rintalastani alla, muistan ne valtameren kokoiset tunteet pienessä ihmisessä. Sen elokuisen illan jälkeen ei ole ollut enää paluuta entiseen, sinä kuudentoista vuoden takaisena iltana Apulannasta tuli minulle elämäni tärkein yhtye ja samalla jotain sellaista, mikä tulisi kulkemaan aina minun mukanani, olemaan aina osa minua. Kuudentoista vuoden aikana on ehtinyt tapahtua valtavasti, olen tuntenut itseni pieneksi musiikin äärettömän voiman edessä yleisömeren keskellä tummansinisen yötaivaan alla, istunut pimeässä konserttisalissa kyynelten tarttuessa silmäkulmiini ja kerta toisensa jälkeen huutanut ääneni käheäksi musiikin lyödessä vasten kasvojani eturivissä. On tapahtunut aivan valtavasti ja se pieni ihminen on kasvanut vuosien saatossa aikuiseksi, mutta läpi näiden vuosien yhtyeen musiikki on kulkenut mukanani, soinut kuulokkeissani ja antanut minulle enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa, enemmän kuin minä olisin koskaan edes uskonut musiikin voivan antaa.


Apulanta juhli heinäkuun ensimmäisenä lauantaina 30-vuotista uraansa Olympiastadionilla ja vaikka en olekaan kulkenut tätä matkaa koko kolmenkymmenen vuoden ajan, seisoessani yleisömeren keskellä vain hetkeä ennen keikan alkamista tunsin kylmien väreiden juoksevan pitkin ihoani, siitä tulisi erityinen ilta, sellainen, jonka muistaisin vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Sellainen siitä todella tuli ja kun yhtye lopulta nousi värivalojen loisteeseen tunsin kyynelten tarttuvan silmäkulmiini ja jatkavan matkaansa poskipäilleni, kaikki oli kauniimpaa ja suurempaa kuin minä olisin koskaan uskaltanut kuvitellakaan. Vuosikymmenten takaisten biisien kaikuessa stadionilla valtameren kokoiset tunteet kulkivat kylminä väreinä ihollani ja mietin itsekseni, kuinka se pieni ihminen ei olisi varmasti silloin kuusitoista sitten yleisömeren keskellä tai kuunnellessaan ensimmäistä kertaa niitä melkein itsensä ikäisiä biisejä uskonut, että siitä alkaisi matka, joka johtaisi siihen hetkeen, jossa huusin heinäkuisena iltana ääntäni käheäksi vuosia sitten huomattavan paljon kuulokkeissani soineista sanoista mieltä kaivertaa, ottaa päähän pikkuisen, ihan miten vaan, tää tappaa ihmisen, erityinen hetki, naurahdin itsekseni.

 

IMG_20220702_230749IMG_20220702_232839


Apulanta on aina ollut ja tulee aina olemaan minulle erityinen yhtye, kaikilla mahdollisilla tavoilla enemmän kuin mikään muu yhtye ja huutaessani sinä iltana ääntäni käheksi aivan äärettömän rakkaista sanoista minun ei tarvinnut miettiä kahdesti, että miksi niin on. Sinä heinäkuisena iltana minulle ei ollut olemassa mitään muuta kuin se kaikista rakkain yhtye, yleisömeren ylitse suurempana kuin koskaan kaikuva musiikki ja ne valtameren kokoiset tunteet, jotka vyöryivät ylitseni kuin hyökyaalto, sinä iltana minä en tarvinnut mitään muuta. Sanojen on niin helppoo hautautua tyhjiin kasvoihin, stop-merkin kohdalla vain kiihdyttää lujemmin täyttäessä stadionin ja kaivautuessa suoraan rintalastani alle kyyneleet valuivat jälleen minun poskipäilleni, Odotus oli itselleni yksi sen illan ehdottomasti tärkeimmistä biiseistä ja sitä oli myös sinä iltana tavallistakin kauniimmalta kuulostanut Maailmanpyörä, jonka sanat tuotevastuulaki suojaa sähköisempää viestintuojaa, sinä olet siivet minulle kirjoitin joskus vuosia sitten äidinkielen vihkoni kanteen istuessani yksin takarivissä mustat hiukset silmieni edessä.


Voisin epäilemättä kirjoittaa jokaisesta sinä erityisenä iltana stadionilla kuullusta biisistä, kertoa muistoista ja tunteista, joihin ne minut kuljettivat värivalojen loisteessa, mutta siitä tulisi kokonainen kirja. Sinä iltana musiikki nimittäin kuljetti minua muistoissa ja niissä valtameren kokoisissa tunteissa täysin armottomasti, otti turvalliseen syliinsä tummansinisen taivaan alla ja sai sydämeni muuttamaan rytmiään kerta toisensa jälkeen, sinä iltana musiikki oli suurempaa kuin se oli ollut aikoihin ja vielä tänäänkin, kirjoittaessani tätä Jyväskylässä työpöytäni ääressä, tuntuu vaikealta löytää tarpeeksi vahvoja sanoja kuvailemaan kaikkea sitä, mitä minä sain sinä iltana stadionilla kokea. Eivätkä ne olleet vain ne biisit, sinä iltana minua liikutti yhtyeen ainutlaatuinen tarina, stadionille kokoontunut ihan valtava yleisömeri, encoren aikana lavalle nousseet yhtyeen entiset jäsenet Mandy Gaynor, Sami Lehtinen ja Tuukka Temonen ja lopulta aivan erityisesti se, kuinka Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki puhuivat yhtyeestä, sen historiasta ja siitä illasta. Yksinkertaisesti aivan erityinen ilta, sellainen, jonka minä muistan varmasti vielä kolmenkymmenen vuoden päästä yhtyeen musiikin soidessa radiossa ja jonka jälkeen kävellessäni ulos Olympiastadionilta minulla oli jäljellä vain yksi tarpeeksi vahva sana, kiitos. Kiitos.


IMG_1687IMG_1713IMG_1566


Kävellessäni keikan jälkeen Runeberginkatua pitkin takaisin hotellille en osannut olla hymyilemättä itsekseni, se oli ollut vielä erityisempi ilta kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan, erityisempi, suurempi ja kauniimpi, niin tärkeä, että olin sanattomuutta aivan jokaisella hengenvedollani. Hotellilla pakkasin kameran mukaani ja vain hetkeä myöhemmin kävelin pitkin pimeyteen verhoutuneita katuja, niitä samoja, joita olen vuosien saatossa kävellyt lukemattomia kertoja ja jotka tuntuivat aikoinaan kodilta, katuja, jotka sinä yönä täyttyivät ihmisistä. Yön pimeydessä minä nousin Tuomiokirkon portaat ylös ja pysähdyin hetkeksi katselemaan edessäni avautuvaa maisemaa. Viileä tuuli tarttui takkuisiin hiuksiini ja jossain kaukana lokit huusivat yötaivaalla huokaistessani itsekseni, kuinka en enää kuulunut sinne, en, vaikka edessäni avautuva maisema olikin minulle kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä rakas ja vaikka olen onnellinen siitä, että saan aina ajoittain viettää pienen hetken siellä.


Kävellessäni Aleksanterinkatua takaisin hotellille mietin itsekseni, kuinka vuodet ovat todella jättäneet minuun jälkensä ja vieneet minut kauas siitä kaupungista, en minä enää osaisi kuvitellakaan asuvani tässä kaupungissa, havahduin ajatuksistani ohittaessani ihmismassan täyttämän kadunkulman, vuosia sitten minä olisin voinut olla yksi heistä. Sinä yönä minä kuitenkin kävin kylvyssä ja piilouduin sitten peittojen alle katsomaan televisiota ja syömään myöhäistä iltapalaa aivan kaikessa rauhassa, ikkunalasin takana kaupunki oli edelleen hereillä minun nukahtaessani pehmeisiin lakanoihin onnellisena siitä niin erityisestä illasta, nähdessäni unta jostain kaukaa.


IMG_1909

 

Sunnuntaiaamuna minä heräsin siihen samaan edellisen illan onnellisuuteen, johon olin joitakin tunteja aiemmin nukahtanut, avatessani raskaat verhot kirkkaat auringonsäteet tulvivat sisään rauhalliseen hotellihuoneeseen ja minä palasin vielä hetkeksi peittojen alle, katsoin vielä jakson lempisarjaani syödessäni aamiaista ilman kiirettä mihinkään. Oli aivan ihanan rauhallinen aamu, kävin vaahtokylvyssä rakkaan musiikin kuiskaillessa taustalla ja pakatessani tavaroitani mietin itsekseni, kuinka palaisin siihen hotelliin koska tahansa, ihan koska tahansa.

 

IMG_2273IMG_2177IMG_2313

 

Vielä ennen paluutani rakkaaseen pikkukaupunkiin minä suuntasin ensimmäistä kertaa elämässäni Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. On tavallaan aivan uskomatonta, että olen aikoinaan asunut vuosia Helsingissä käymättä kertaakaan kasvitieteelllisessä puutarhassa, minä mietin astuessani ensimmäisen kasvihuoneen ovesta sisään ja katsellessani ympärilleni, äärettömän kaunista, huokaisin itsekseni ihastellessani kaikessa rauhassa kaikkea ympärilläni. Kiertäessäni kasvihuoneesta toiseen tuntui kuin se kaikki olisi ollut kuin jostain toisesta maailmasta, lapsuuteni kauneimpien satukirjojen sivuilta tai niistä unista, joita en enää aamuisin muistanut, äärettömän kaunista, huokaisin kerta toisensa jälkeen itsekseni ja kävellessäni kasvihuoneiden jälkeen ympäri kaunista puutarhaa mietin, kuinka oli mahdollista, etten minä ollut koskaan aiemmin päätynyt käymään siellä.


Istuessani myöhemmin bussissa matkalla rakkaaseen pikkukaupunkiin naurahdin itsekseni, kuinka edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua yli kuusi kokonaista vuotta. Kuuteen vuoteen minä en ollut matkustanut Helsingistä rakkaaseen pikkukaupunkiin ja katsellessani sinä sunnuntaina ikkunalasin takana vaihtuvaa maisemaa mietin sitä hetkeä, kun kymmenen vuotta sitten matkustin ensimmäistä kertaa yksin Helsinkiin vain yksi matkalaukku mukanani, on todellinen onni, että minä uskalsin silloin tehdä niin ja muuttaa samalla yksin siihen vieraaseen kaupunkiin, ilman sitä matkaa minä olisin nykyään eri ihminen. Ilman Helsinkiä minä olisin eri ihminen, mietin ja nukahdin hetkeksi vasten ikkunalasia, aivan kuten olin nukahtanut vuosia sitten jokaisella matkallani kohti pikkukaupunkia, olin väsynyt ja samalla valtavan onnellinen kaikesta, mitä olin sinä viikonloppuna kokenut.

 

IMG_2442IMG_2244IMG_2536IMG_2300IMG_2529

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.