6. syyskuuta 2020

VIIMEAIKOINA OLEN OLLUT ITSELLENI ARMOTON

IMG_1408IMG_1556

 

Olen ollut itselleni viimeaikoina tarpeettoman armoton, mietin itsekseni kävellessäni yhtenä elokuisena iltana pitkin Kuokkalan siltaa illan viimeisten auringonsäteiden vaihtuessa vähitellen tummansiniseen samettiin, olen ollut itselleni armoton ja vaatinut itseltäni liikaa huomaamattani sitä. Olen vaatinut itseltäni viimeaikoina aivan suunnattomasti ja unohtanut pysähtyä nauttimaan tästä äärettömän kauniista alkusyksystä, huokaisin itsekseni pysähtyessäni katselemaan sataman valoja ja hengittämään keuhkojeni täydeltä viileää syysilmaa, olen vaatinut ja unohtanut, vaikka minä en missään tapauksessa tahtoisikaan olla sellainen. En tahtoisi vaatia itseltäni liikaa tai unohtaa pysähtyä nauttimaan hetkestä, tästä kauniista alkusyksystä, minä en tahtoisi iltaisin nukahtaessani miettiä itsekseni, kuinka olisin voinut olla vähän parempi ja jaksaa enemmän. En vain yksinkertaisesti tahtoisi, huokaisin itsekseni jättäessäni taakseni Kuokkalan sillan ja järven toisella puolella loistavat kaupungin kirkkaat valot, ne, joita minulla on ollut viimeaikoina tapana katsella parvekkeeltamme ennen kuin menen nukkumaan.


En tahtoisi olla itselleni niin armoton kuin olen viimeaikoina ollut, mietin ohittaessani vanhan hirsitalon, jonka ikkunasta kajasti lempeä valo ja jatkaessani matkaani heinäseiväsaidan reunustamaa hiekkatietä kohti kotia, en tahtoisi olla ja siksi minun on pysähdyttävä. Minun on viimein pysähdyttävä, otettava aina hetkittäin aikaa ihan vain itselleni ja annettava itseni nauttia tästä aivan uskomattoman kauniista alkusyksystä, viileistä aamuista ja hämärtyvistä illoista, minun on huolehdittava itsestäni vähän paremmin ja muistettava levätä sellaisina hetkinä, kun tuntuu, että voimat ovat vähissä. Aina ei tarvitse olla parempi tai jaksaa enemmän, sanoin itselleni ääneen istuessani myöhemmin yksin parvekkeella katselemassa järven toisella puolella loistavia kaupungin valoja, aina ei tarvitse olla itselleen armoton ja siksi istuessani sinä iltana lyhdyn valaisemalla parvekkeella päätin, että nyt on aika pitää itsestään parempaa huolta, keittää rauhoittavaa teetä ja sulkea hetkeksi silmät saunan lämmössä.


             On aika olla itselleen armollisempi.               

 

IMG_1548IMG_1592IMG_1411

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.