Yhtenä harmaaseen verhoutuneena aamuna lattia tuntui kylmältä jalkojeni alla, syksyn kylmyys on kai viimein saapunut jäädäkseen, mietin pukeutuessani pehmeään neuletakkiini ja katselin sitten, kuinka ikkunalasin takana voimistuva tuuli tarttui puiden latvoihin. Ei ole tuullut aikoihin näin voimakkaasti, mietin itsekseni syttyäessäni kynttilöitä valaisemaan hämärää kotiamme ja istuin työpöytäni ääreen tekemään töitä kuunnellessani jatkuvasti voimistuvan tuulen ulvovan niin kovaa, että se tuntui kaikuvan kotimme jokaisessa nurkassa. Muistelin vuosien takaista syksyistä iltaa vanhassa mummolassa, sinä iltana tuuli ulvoi niin uskomattoman kovaa, että se kuulosti aavemaiselta katsellessani ikkunasta rantasaunalla palavaa valoa ja pimeyttä, joka näytti jatkuvan loputtomiin.
Sinä iltana minä tunsin itseni aivan äärettömän pieneksi nukahtaessani keskikamarin lämpöön ja kuunnellessani tuulen riuhtovan korkeiden puiden latvoja ikkunalasin takana, vanha talo kertoi tarinoitansa yön hiljaisuudessa, korkeat puut kumarsivat armottomassa tuulessa ja minä nukuin paremmin kuin aikoihin. Se oli ihmeellinen ilta, hymyilin itsekseni ja kuuntelin, kuinka sade voimistui aina hetkittäin ikkunalasin takana, se oli tahtonut leikkiä tuulen kanssa sinä harmaaseen verhoutuneena aamuna ja sai minut rauhoittumaan katsellessani sadepisaroiden luovan juovia ikkunalaseihin. Parvekkeen avonaisesta ovesta tulvi sisään viileää syysilmaa, join lämmintä teetä kynttilöiden luodessa lempeällä valollaan pehmeitä varjoja valkoisiksi maalatuille seinille ja hengitin syvään, oli jotenkin erityisen rauhallinen ja kaunis syksyinen aamu, sellainen, josta tietää jo varmuudella, että on syksy.
Myöhemmin samana päivänä minusta tuntui, että tahdoin tuntea tuulen jokaisessa solussani ja hengittää sateen jälkeistä raitista ilmaa keuhkojeni täydeltä, tahdoin tuntea sen kaiken kylminä väreinä minun kalpealla ihollani. Kävellessämme rantaraittia harmaaseen verhoutuneen taivaan alla tuntui tavallaan kuin tuuli olisi voimistunut entisestään, se tarttui hiuksiini armottomasti kuin hyökyaalto ja sulki voimakkaaseen syliinsä pysähtyessämme laiturille katselemaan, kuinka laineet löivät rantaan. Laineet keinuttivat vanhaa laituria katsellessamme järven toisella puolella siintävää kaupunkia, hengitin keuhkojeni täydeltä sitä sateen jälkeistä raitista ilmaa ja annoin tuulen tarttua hameeni helmaan, se tuntui samaan aikaan rauhoittavalta ja puhdistavalta. Tuntui kuin tuuli olisi vienyt mukanaan kaiken sen, mikä oli saanut sydämeni lyömään rauhattomasti, ihmeellinen päivä, minä mietin kävellessämme takaisin kotiin, melkein yhtä ihmeellinen kuin se vuosien takainen ilta vanhassa mummolassa.
Lähetä kommentti