Vuosia sitten en rakastanut mitään niin suunnattomasti kuin soittamista, en rakastanut mitään samalla tavalla kuin sitä, että sain iltaisin istua pianon ääreen ja tanssittaa sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, minä en rakastanut mitään yhtä palavasti. Minä muistan sen edelleen kuin eilisen, sen, kuinka kuusitoista vuotta sitten syksyllä hetken mielijohteesta päätin alkaa soittamaan pianoa, kävelin maanantai-iltaisin soittotunneille sinisen nuottikansioni kanssa ja istuin iltaisin pikkusiskoni kanssa vuorotellen sinä syksynä saamamme pianon ääressä opettelemassa sormien tanssittamista koskettimilla. Se sama piano on kulkenut mukanani siitä syksystä lähtien, se on näiden kuudentoista vuoden aikana nähnyt minun viisi eri kotiani ja seisonut aina rauhallisena aloillaan odottamassa niitä hetkiä, että minusta on tuntunut, etten tahdo tehdä mitään muuta kuin vain istua sen ääreen tanssittamaan sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, rakastaa yhtä paljon kuin minä rakastin vuosia sitten.
Niin minä olen aina hetkittäin rakastanutkin, rakastanut niin suunnattomasti, ettei sille tunteelle ole löytynyt tarpeeksi vahvoja sanoja, mutta on ollut myös niitä luvattoman pitkiä aikakausia, kun piano on saanut pölyttyä rauhassa. Näinä syyskuun ensimmäisinä päivinä olen kuitenkin taas istunut pianon ääressä, tehnyt merkintöjä nuotteihin ja tanssittanut sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, näinä syyskuun ensimmäisinä päivinä olen päättänyt istua tänä syksynä pianon ääreen iltaisin vesisateen piiskatessa armottomasti ikkunalasia ja opetella soittamaan jotain uutta, olen päättänyt kaivaa nuottipinosta ne kappaleet, jotka ovat vuosien saatossa jääneet jostain tuntemattomasta syystä opettelematta. Olen päättänyt ja on tuntunut aivan uskomattoman hyvältä istua aina hetkittäin pianon ääreen, sen saman, jonka ääreen olen istunut lukemattomia kertoja näiden kuudentoista vuoden aikana ja josta en pystyisi koskaan luopumaan, vaikka joskus tulevaisuudessa ostaisin viimein uuden, en pystyisi luopumaan, sillä mikään muu omistamani asia ei merkitse minulle yhtä äärettömästi. Ei mikään muu ja siksi nimenomaan sen ääreen istuminen on tuntunut näinä syyskuun ensimmäiseinä päivinä niin erityiseltä, sen pianon kanssa minä tulen tänä syksynä ja seuraavien kuudentoista vuoden aikana oppimaan vielä paljon uutta.
Lähetä kommentti