TÄNÄ SYKSYNÄ TAHDON TANSSITTAA SORMIANI KOSKETTIMILLA

 

Vuosia sitten en rakastanut mitään niin suunnattomasti kuin soittamista, en rakastanut mitään samalla tavalla kuin sitä, että sain iltaisin istua pianon ääreen ja tanssittaa sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, minä en rakastanut mitään yhtä palavasti. Minä muistan sen edelleen kuin eilisen, sen, kuinka kuusitoista vuotta sitten syksyllä hetken mielijohteesta päätin alkaa soittamaan pianoa, kävelin maanantai-iltaisin soittotunneille sinisen nuottikansioni kanssa ja istuin iltaisin pikkusiskoni kanssa vuorotellen sinä syksynä saamamme pianon ääressä opettelemassa sormien tanssittamista koskettimilla. Se sama piano on kulkenut mukanani siitä syksystä lähtien, se on näiden kuudentoista vuoden aikana nähnyt minun viisi eri kotiani ja seisonut aina rauhallisena aloillaan odottamassa niitä hetkiä, että minusta on tuntunut, etten tahdo tehdä mitään muuta kuin vain istua sen ääreen tanssittamaan sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, rakastaa yhtä paljon kuin minä rakastin vuosia sitten.

Niin minä olen aina hetkittäin rakastanutkin, rakastanut niin suunnattomasti, ettei sille tunteelle ole löytynyt tarpeeksi vahvoja sanoja, mutta on ollut myös niitä luvattoman pitkiä aikakausia, kun piano on saanut pölyttyä rauhassa. Näinä syyskuun ensimmäisinä päivinä olen kuitenkin taas istunut pianon ääressä, tehnyt merkintöjä nuotteihin ja tanssittanut sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, näinä syyskuun ensimmäisinä päivinä olen päättänyt istua tänä syksynä pianon ääreen iltaisin vesisateen piiskatessa armottomasti ikkunalasia ja opetella soittamaan jotain uutta, olen päättänyt kaivaa nuottipinosta ne kappaleet, jotka ovat vuosien saatossa jääneet jostain tuntemattomasta syystä opettelematta. Olen päättänyt ja on tuntunut aivan uskomattoman hyvältä istua aina hetkittäin pianon ääreen, sen saman, jonka ääreen olen istunut lukemattomia kertoja näiden kuudentoista vuoden aikana ja josta en pystyisi koskaan luopumaan, vaikka joskus tulevaisuudessa ostaisin viimein uuden, en pystyisi luopumaan, sillä mikään muu omistamani asia ei merkitse minulle yhtä äärettömästi. Ei mikään muu ja siksi nimenomaan sen ääreen istuminen on tuntunut näinä syyskuun ensimmäiseinä päivinä niin erityiseltä, sen pianon kanssa minä tulen tänä syksynä ja seuraavien kuudentoista vuoden aikana oppimaan vielä paljon uutta.

no it wouldn’t be the same

Kun viimeiset auringonsäteet katosivat vastapäisten kerrostalojen taakse minä istuin pianon ääreen, olin hetken aivan hiljaa ja tanssitin sitten varovaisesti sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, nimittäin viime kerrasta oli luvattoman kauan. Aivan luvattoman kauan, mutta ehkä nimenomaan siksi tänä yönä piano on tuntunut soivan kauniimmin kuin koskaan aiemmin ja minä olen unohtunut nuottiviivastoille todellisuuden menettäessä merkityksensä; olen ollut pelkkää harmoniaa sormien tanssiessa balettia molleista duureihin ja hymyillyt typerästi sille ajatukselle, etten kaksitoista vuotta olisi uskonut rakastuvani vielä tänäkin yönä uudelleen. Rakastuvani siihen uskomattomaan tunteeseen, kun sulkiessani silmäni minä hukun täydelliseen harmoniaan sormien tanssiessa edelleen molleista duureihin ja ajatusten ollessa hirmumyrskyjen sijaan tähdenlentoja, siihen tunteeseen, kun kaikki on hetken siinä ja ei ole olemassa muuta maailmaa.

Juuri siihen tunteeseen minä aikoinaan rakastuin soittamisessa, siihen, kun hetkeksi kaikki muu menettää merkityksensä, maailma on yksinkertaisesti aivan suunnattoman kaunis ilman sanoja ja sormien tanssiessa molleissa kuljen ainoastaan duurissa, olen onnellisuutta jokaisella hengenvedollani. Siihen tunteeseen, kun ainoastaan niillä askelilla koskettimelta toiselle on merkitystä ja virheet tekevät kaikesta aina vähän täydellisempää, siihen tunteeseen, jota edes uskomattoman rakkaaseen akustiseen kitaraan tarttuminen ei ole koskaan saanut aikaiseksi tai tule saamaan aikaiseksi, suhteeni tähän soittimeen tulee aina olemaan erityislaatuinen. Erityislaatuinen kuten esimerkiksi Damien Rice ja sanat you could have my favourite face / and favourite name / i know someone who could play the part / but it wouldn’t be the same, joita minä aion seuraavaksi kuunnella katsellessani kynttilöiden palavan loppuun ja auringon nousevan ikkunan takana.

  Ainiin muuten Damien Rice kohta Provinssissa, en kestä.

trying my best not to forget

Olen rakastunut siihen, miltä akustinen kitara kuulostaa kaupungin rauhoittuessa tummansiniseen ikkunalasin takana ja lumisateen piiskatessa ikkunalautaa ilman äännähdystäkään, olen käsittämättömän rakastunut jokaiseen hiljaiseen ääneen ja istuessani iltaisin hämärässä asunnossani nimenomaisen soittimen kanssa tuntuu kuin muuta maailmaa ei olisi olemassakaan. Samalla olen kuitenkin huomannut unohtaneeni, miltä tuntuu tanssittaa sormiaan mustilta koskettimilta valkoisille ja unohtua nuottiviivastoille tuntien menettäessä merkityksensä, minä olen unohtanut, miltä tuntuu olla pelkkää harmoniaa sormien tanssiessa balettia molleista duureihin. Olen unohtanut, mutta sitten taas muistanut istuessani pianon ääressä vuorokauden viimeisinä tunteina ja hukkunut täydelliseen fiilikseen sulkiessani silmäni sormien tanssiessa edelleen koskettimien harmoniassa ja ajatusten loistaessa hetkittäin tähtitaivaan aivan kirkkaimpana tähtenä, kaikki on ollut hetken siinä ja siksi en tahdo enää koskaan unohtaa.

Sillä sormien tanssiessa molleissa minä soin duurissa.  

wrapped in piano strings

Piano on soinut tänään ehkä kauniimmin kuin koskaan, olen tanssittanut sormiani mustilta koskettimilta valkoisille ja unohtunut nuottiviivastoille luvattoman tuntien menettäessä merkityksensä: olen ollut pelkkää harmoniaa sormien tanssiessa balettia molleista duureihin ja hymyillyt sitten salaa, kun kymmenen vuoden rakkaus on päätynyt siihen, että kuulostaa uskomattoman kauniilta. Olen hukkunut täydelliseen fiilikseen sulkiessani silmäni, sormien tansiessa edelleen koskettimien harmoniassa ja ajatusten loistaessa hetkittäin tähtitaivaan kirkkaimpana tähtenä, kaikki on ollut hetken siinä ja ei ole ollut olemassa muuta maailmaa.

Nimenomaan juuri sitä rakastan soittamisessa: hetkeksi kaikki muu menettää merkityksensä, maailma on suunnattoman kaunis ilman sanoja ja sormien tanssiessa molleissa olen pelkkää duuria, onnellisuutta jokaisella hengenvedollani. Pimeyden laskeutuessa olen istunut parvekkeella villasukat jalassa katselemassa tähtitaivasta, lentokoneita jossain kaukana matkalla etelään ja miettinyt elämän äärimmäistä kauneutta ja hetkittäin sitä, kuinka onnellisuus on kiinni pienestä. Kuinka onnellisuus on pienestä kiinni ja kuinka seuraavaksi suuntaan Tavastialle kuiskailemaan suunnatonta rakkauttani, hukkumaan musiikin äärettömään kauneuteen ja olemaan uskomattoman onnellinen, juhlistamaan rakkautta.

helplessness blues

If i know only one thing it's that everything that i see of the world outside is so inconceivable often i barely can speak, musiikki kuiskalee jäädessäni kiinni ohikiitävään maisemaan. Harmaudestaan huolimatta maailma näyttää uskomattoman kauniilta, vastapäätä nainen pitkässä villakangastakissaan ottaa salkustaan paperinivaskan ja silmäilee huolellisesti mustia kirjaimia valkoisilla papereilla, käännän katseeni jälleen ohikiitävään maisemaan. Rautatieasemalta toiselle katselen auringonsäteiden vähitellen murtavan pilvipeitteen, maalaavan harmaata maisemaa mielettömällä onnellisuudella ja hymyilevän jokaiselle vastaantulijalle tämän kaupungin kiireyteen verhoutuvilla kaduilla, silittävän olkapäätä.

Kuiskailen ilmaan maailman hienoimpia sanoja ilman äännähdystäkäään, keinuvin askelin rakastan ilmassa tuoksuvaa alkutalven kauneutta ja hymyillessäni käännän katseeni harmaaseen asfalttiin, ettei kukaan huomaisi. Kuuntelen lähijunien menevän ohitse kymmenen minuutin välein, myöhästyn tahallani seuraavasta ja olen onnellinen siitä, ettei musiikki unohda kuiskailla korvaan i was raised up believing i was somehow unique like a snowflake distinct among snowflakes varovaisesti jättäen jälkeensä kaunista hiljaisuutta. Pimeyden laskeutuessa kerron akustiselle kitaralle tarinoita järjettömästä onnellisuudesta, tanssittan sormia mustilta koskettimilta valkoisille hämärässä huoneessa ja lopulta olen uskomattoman hiljaa miettien musiikin sanoinkuvamaatonta kauneutta, Fleet Foxes on mieletön.