If i know only one thing it's that everything that i see of the world outside is so inconceivable often i barely can speak, musiikki kuiskalee jäädessäni kiinni ohikiitävään maisemaan. Harmaudestaan huolimatta maailma näyttää uskomattoman kauniilta, vastapäätä nainen pitkässä villakangastakissaan ottaa
salkustaan paperinivaskan ja silmäilee huolellisesti mustia kirjaimia
valkoisilla papereilla, käännän katseeni jälleen ohikiitävään maisemaan. Rautatieasemalta toiselle katselen auringonsäteiden vähitellen murtavan pilvipeitteen, maalaavan harmaata maisemaa mielettömällä onnellisuudella ja hymyilevän jokaiselle vastaantulijalle tämän kaupungin kiireyteen verhoutuvilla kaduilla, silittävän olkapäätä.
Kuiskailen ilmaan maailman
hienoimpia sanoja ilman äännähdystäkäään, keinuvin askelin rakastan ilmassa tuoksuvaa alkutalven kauneutta ja hymyillessäni käännän
katseeni harmaaseen asfalttiin, ettei kukaan huomaisi. Kuuntelen lähijunien menevän ohitse
kymmenen minuutin välein, myöhästyn tahallani seuraavasta ja olen onnellinen siitä, ettei musiikki unohda kuiskailla korvaan i was raised up believing i was somehow unique like a snowflake distinct among snowflakes varovaisesti jättäen jälkeensä kaunista hiljaisuutta. Pimeyden laskeutuessa kerron akustiselle kitaralle tarinoita järjettömästä onnellisuudesta, tanssittan sormia mustilta koskettimilta valkoisille hämärässä huoneessa ja lopulta olen uskomattoman hiljaa miettien musiikin sanoinkuvamaatonta kauneutta, Fleet Foxes on mieletön.
Lähetä kommentti