Näen epätodellisuuteen verhoutuvaa unta lentämisestä, keinun tähtitaivaan kirkkaudessa aamun ensimmäisiin tunteihin ja herään aikaisin aamulla katsomaan joulupukkia television ruudulla, mutta maailma ei pukeudu lumenvalkeaan viimeisten kahdenkymmenen vuoden tavoin. Kuin suloisimmassa unessani poika ja lumiukko lentävät halki taivaiden lumenvalkeaan pukeutuneen maailman yläpuolen, katselen harmaana heräilevää maailmaa musiikin kertoessa tarinaa sisäisestä rauhasta rintalastan alla, joulupuuro maistuu lohdullisesti vuosi toisensa jälkeen samalta ja vanhainkodissa kohtaan suurimmat pelkoni, vaikka kyyneleet haluaisivat virrata poskipäille surumielisyyden nostessa päätään. Tuntuu uskomattoman vaikealta katsoa silmiin ja myöhemmin istun tuomiokirkossa lausumassa uskontunnustusta, laulamassa ilman häivähdystäkään aiemmasta surumielisyydestä ja hymyilen sanojen
enkelit ensin paimenille lauloi
sielusta sieluhun kaiku soi
sielusta sieluhun kaiku soi
kaikuessa korkeassa tuomiokirkossa. Olen täydellistä harmoniaa rintalastan alla kävellessäni hautausmaalla kynttilämeren keskellä, kylmyyden tarttuessa korvanlehtiin kuiskaan ilmaan rakkautta jokaiselle yksinäisille vastarannoilla ja kotona nojaan leivinuunin lämpimään kylkeen, kun televisiossa puhutaan elämää suuremmasta rakkaudesta. Kynttilöiden loisteessa istutaan jouluisesti katettuun ruokapöytään, musiikki maalaa kynttilöiden vapaudentanssia harmonialla ja kun iltamyöhään avataan punaiseen käärittyjä paketteja joulukuusen alta, tuntuu sisäinen harmonia arvokkaammalta kuin yksikään lahja, hiljaisuus rintalastan alla on sanoinkuvaamattoman kaunista, hymyillen löydän lahjapakettien kätköistä itselleni uuden kameran värivalojen loisteeseen ja yhden maailman kauneimmista kirjoista. Joulusaunassa ajatukset ovat äärettömän hiljaa sulkiessani hitaasti silmäni, istun vielä hetken olohuoneessa juomassa glögiä ja nukahdan sitten puhtaisiin lakanoihin näkemään unia lentämisestä tähtitaivaan kirkkaudessa, epätodellisen kaunista.
Lähetä kommentti