AS STARLIT SKIES ABOVE

Seurasaari on mulle henkilökohtaisesti sellainen paikka, jonne mennessä haluan unohtaa jokaisen murheeni ja kerta toisensa jälkeen kävellessäni valkoista siltaa myöten saarelle pyrin tietoisesti puhdistamaan mieleni kaikesta, kivenlohkareista rintalastan alla. Kaupungin äänten jäädessä muistoiksi kaukaisuudesta ja tuuliaisen tarttuessa varovaisesti hiuksiin, kivenlohkareet katoavat rintalastan alta äärettömään hiljaisuuteen. Metsän rauhalliseen huminaan, jään kuunteleman kirkonkellon kumisevan vaimeasti tuuliaisen päästessä kellotapuliin ja lintuparvet lentävät auringonlaskun maalaamalla taivaalla, siiveniskut ovat tarinoita vapaudesta.

Olen kirjoittanut auringonsäteistä tähtikarttoihin ja palannut takaisin hengittämään maailman kauneutta jokaisella hengenvedollani, eikä sellaiseen koskaan ehdi tottumaan. Maailman kauneuteen tai äärettömään hiljaisuuteen, sellaisen uskaltaa rikkoa vain maailman kauneimmalla musiikilla. Seurasaari on itselleni henkilökohtaisesti myös sellainen paikka, jonka loputtomassa kauneudessa vain tietynlainen musiikki on tarpeeksi kaunista ja vääränlainen musiikki rikkoo täydellisyyden jättäessään jälkeensä ristiriitaisuutta. Oikeastaan on olemassa ainoastaan kolme biisiä, jotka maalaavat hetkiäni Seurasaaren rauhallisuudessa ja seuraavaksi aion esitellä teille kyseisten biisien kauneuden.

Von Hertzen Brothers - Between The Lines

Ääretöntä kauneutta ensimmäisistä sekunneista viimeisiin ja kuullessani ensimmäistä kertaa kyseisen kauneuttaan kuiskailevan biisin istuin harmaalla matolla kaupungin pukeutuessa tummansiniseen samettiin, kevään ensimmäisinä päivinä. Maailma pysähtyi hetkellisesti siihen mielettömään kauneuteen, oli suljettava silmänsä musiikin keinuttaessa hiljalleen toiseen todellisuuteen ja elämän tuntuessa hiljaiselta rintalastan alla, valkoiset linnut lensivät tähtitaivaan loisteessa. En kuitenkaan nähnyt niiden siiveniskuja toisen todellisuuden ollessa loppukohtaus hidastetusta elokuvasta, musiikki kuiskaili maailman suurimman totuuden pimeälle tähtitaivaalle ja ikkunalasin takana hiljaisuus sanojen

it's unknown    

and wonderful   

as starlit skies above   

jättäessä jälkeensä sellaisen määrän tähtipölyä, että sydämeni uskalsi jättää muutaman sydämenlyönnin välistä. Sellaista ei tule koskaan unohtamaan: uskomattoman suurta rauhaa jokaisella hengenvedolla tai loputonta tunnetta siitä, kuinka maailma rakastaa takaisin jokaisella askeleellani kävellessäni valkoisella sillalla. Seurasaaren hiljaisuudessa tällä biisillä on aivan äärettömän suuri merkitys, musiikin maalatessa hetkiäni kauneudella kirjoitan auringonlaskuista tähtikarttoihin ja lopulta itken vuolaasti, eivätkä kyyneleet jäisi kiteiksi silmäkulmiin värivalojen loisteessakaan.

Sigur Rós - Hoppípolla

Sigur Rós on itselleni yleensä aamujen harmoniaan kuuluvaa musiikkia, aamuauringon maalatessa seinille varjojaan suljen silmäni musiikin viedessä mukanaan ja kävelen paljain jaloin keittämään itselleni aamuteetä, musiikki tekee aamuista erityisen kauniita. Tämän biisin ensimmäinen kuuntelukerta oli nimenomaan eräänä auringonsäteiden valaisemana aamuna, seisoin terassilla villasukat jalassa hengittämässä keuhkojeni täydeltä kevään kauneutta ja taustalla Sigur Rós maalasi hetkeä rauhallisuudellaan. Hymyilin varovaisesti rikkinäisen sydämeni riemuitessa maailman kauneutta ja samaisella sekunnilla rakastuin tämän biisin uskomattomaan kauneuteen, vaikka en ymmärtänyt ensimmäisenkään sanan merkitystä.

Osittain vonlenskaksi lauletun biisin sanoitusten ymmärtäminen täysin on todennäköisesti mahdotonta ja vaikka myöhemmin olen ymmärtänyt muutaman sanan merkityksen, olen huomannut rakastavani tämän biisin suhteen nimenomaan ymmärtämättömyyttäni: sellainen antaa tilaa hengittää vapaammin, ymmärtää jokaisen hengenvedon omalla tavallani ja rakastaa loputtomasti tietämättä todellista merkitystä. Sanojen jäädessä arvoitukseksi musiikin mielettömän suuri kauneus hymyilyttää loputtomasti, pysähdyn kirjoittamaan rakkautta lyijykynällä puhtaanvalkoiselle paperille ja vanhat hirsitalot kuiskailevat salaisuuksiaan ilman äännähdystäkään.

Fleet Foxes - The Shrine / An Argument

Fleet Foxes on itselleni henkilökohtaisesti suhteellisen uusi musiikkirakkaus, kuullessani tämän biisin ensimmäistä kertaa eräänä kauniina kesäpäivänä istuin pikkukaupungin keskustassa miettimässä toivottomuuttani ja höyrylaivat huusivat tervehdyksiään saapuessaan kauempaa siniseltä järveltä, musiikin mukana toivottomuus katosi tuulenhenkäysten mukana kirkkaalle taivaalle. Katselin lintuparven lentävän ylitseni, ohikulkijoiden kasvoilla pelkkää onnellisuutta ja tunsin sisälläni erityisen vahvasti, kuinka en voinut jatkaa toivottomuuteni rakastamista enää hetkeäkään. Maailmaa olisi rakastettava jokaisella askeleellaan, käveltävä keskustan kaduilla muistellen kauniita hetkiä menneiltä vuosilta ja mentävä sitten eteenpäin, menneisyydessä on mahdotonta elää onnellisena. Sanojen

and i wonder  

what became of you 
what became of you 

kuiskaillessa korvaan kävelin satamasta kivilinnan varjoon muistelemaan onnellisuudella väritettyjä iltoja, kun istuttiin viileällä nurmikolla juomassa halpaa viiniä ja rakastettiin toisiamme loputtomasti. Muistoja menneisyyden kauneimmilta illoilta, rakkautta seitsemällä tuntemattomalla kielellä ja tavallaan olin sillä hetkellä onnellisempi kuin kertaakaan menneisyydessäni, jollain tavalla vapaampi. Vapaa kävelemään takaisin satamaan, unohtamaan toivottomuuteni tuulenhenkäysten mukana ja kävellessäni Seurasaaren rauhallisuudessa tällä biisillä on samankaltainen vaikutus, kauneutta ensimmäisestä sekunnista viimeiseen.