Elokuun ensimmäisinä päivinä olen ollut uskomattoman onnellinen siitä, että kesä on alkanut vähitellen vaihtua syksyyn, siitä, että ilmassa on tuoksunut jo syksy kävellessäni aamuisin koirien kanssa pitkin tutuimpia katuja. Näinä elokuun ensimmäisinä päivinä olen katsellut puiden huojuvan tuulessa ikkunalasin takana kirjoittaessani vanhassa huoneessani, pitänyt tiukasti kiinni ajaessamme isäni kanssa mönkijällä pitkin hiekkateitä ja kävellyt omassa metsässämme, ihmetellyt ääneen, kuinka hurjasti kuuset olivat kasvaneet viime joulukuun jälkeen. Olen pessyt mattoja tulevaksi talveksi, kävellyt iltapäivän auringonsäteiden loisteessa koirien kanssa metsäpoluilla ja pysähtynyt hetkittäin hymyilemään itsekseni, kuinka olen rakastanut jokaista niiden kanssa viettämääni hetkeä ja kuinka ne hetket metsän varjossa eivät tehneet poikkeusta, niiden kanssa jokainen hetki on onnen täyttämä.
Yhtenä syksyn tuoksuun verhoutuneena iltana kävelin yhdessä nuorimman koiramme, sen aivan uskomattoman rakkaan Laurin, kanssa sateen jälkeen lapsuusvuosieni rakkaimman metsän halki ja sen sijaan, että minä olisin hymyillyt itsekseni lapsuuden kauneimmille muistoille, katselin kaadettujen puiden jälkeensä jättämiä kantoja ja korkeaksi kasvanutta heinää metsäpoluilla. Se ei enää ollut se lapsuuteni metsä, mutta se lapsuusvuosinani aivan järjettömän suurelta tuntunut kivi seisoi siitä huolimatta edelleen rauhallisena aloillaan juuri siinä missä muistin, se seisoi aloillaan, vaikka kaikki puut sen ympäriltä oli vuosien saatossa kaadettu. Metsän laidalla vanha ja korkea kuusi seisoi edelleen aloillaan jättäessäni korkean heinän valtaaman metsän taakseni, se oli välttynyt kaatamiselta ja kävellessäni myöhemmin kotiin mietin itsekseni, kuinka toivon, että se vanha kuusi saisi seisoa siinä vielä vuosien päästäkin muistona lapsuudestani. Sinä iltana minä kuuntelin sateen ropinaa vanhan huoneeni parvisängyssä, piilouduin peiton alle ja hymyilin itsekseni, kuinka se oli yksi niistä asioista, joita minä olen aina rakastanut tässä maailmassa kaikista eniten, sateen ropinaan nukahtaminen nimittäin.
Lähetä kommentti