Elokuun viidentenä minä heräsin neljältä aamuyöllä, kun kaatosade rummutti peltikattoa niin armottomasti, että se tuntui jokaisessa hengenvedossani istuessani pimeässä huoneessani parvisängyssä aivan katon rajassa. En saanut heti uudelleen unta ja jäin kuuntelemaan kaatosadetta, valvoin pimeässä huoneessani niin kauan, että silmäni alkoivat tottua kunnolla pimeyteen ja nukahdin sitten lämpimän peiton alle näkemään unta, jota minä en kuitenkaan enää muutaman tunnin päästä muistanut herätessäni sateen ropinaan. Sinä aamuna sateen ropina sai minut rauhoittumaan katsellessani, kuinka keittiön ikkunan takana sadepisarat saivat pihlajan herkät lehdet hetkittäin värähtelemään ja istuessani vanhan työpöytäni ääressä kirjoittamassa Taylor Swiftin uuden albumin soidessa taustalla, minusta tuntuu, että se tulee olemaan minulle yksi tämän syksyn tärkeimmistä albumeista.
Iltapäivään mennessä sade lakkasi kokonaan ja valonsäteet alkoivat vähitellen murtautua harmaan pilviverhon lävitse minun seikkaillessani oranssin polkupyöräni kanssa pitkin korkeiden puiden varjostamia teitä ja polkuja. Ohittaessani tyhjän uimarannan mietin itsekseni, kuinka lapsuusvuosinani meillä oli tapana tulla sille metsän varjostamassa uimarannalle uimaan kaikista kauneimpina kesäpäivinä ja istua suurella kivellä auringonsäteiden lämmittäessä varpaitamme. Minä en ole vuosiin nähnyt ketään sillä rannalla, en edes niinä kaikista kauneimpina kesäpäivinä, huokaisin kääntyessäni rannan jälkeen oikealle ja jatkaessani matkaani pitkin kapeaa metsäpolkua. Sitä kaunista metsäpolkua pitkin minä olen vuosien saatossa kulkenut lukemattomia kertoja, pysähtynyt aina hetkittäin kuuntelemaan metsän huminaa ympärilläni ja jatkanut matkaani aina rantakallioille saakka, istunut katselemassa järvelle ja kirjoittanut muistikirjaani yksittäisiä lauseita, se on minulle aivan ehdottomasti yksi rakkaimmista paikoista tässä kaupungissa, yksi niistä paikoista, joihin palaan aina kerta toisensa jälkeen.
Se on yksi niistä paikoista, joihin liittyy suunnattomasti muistoja vuosien varrelta, minä mietin ajaessani kotiin metsäpolkuja pitkin ja istuessani myöhemmin sen vanhan työpöytäni ääressä käymässä läpi ottamiani valokuvia Taylor Swiftin laulaessa taustalla "and when I felt like I was an old cardigan under someone's bed, you put me on and said I was your favorite" hymyilin itsekseni, se sateisena alkanut päivä oli ollut yhtä kaunis kuin se biisi. Illalla kirkkaat auringonsäteet murtautuivat pilviverhon lävitse häikäisten silmiäni katsellessani järvelle kesken iltalenkin ja kuunnellessani järven ylitse huvilalta kantautuvaa musiikkia, se oli kovin kaunis päätös harmaana alkaneelle päivälle, mietin tuulen tarttuessa hiuksiini ja metsän humistessa ympärilläni, niin kovin kaunis.
Lähetä kommentti