Sen jälkeen, kun palasimme yhtenä sunnuntaina mökiltä, olen viettänyt suurimman osan ajastani kotona ja ihan vain nauttinut lämpimistä päivistä, jotka ovat saaneet luonnon heräämään viimein kunnolla tulevaan kesään ja se, että ilmassa on tuoksunut kesä, on tehnyt minut ihan tavattoman onnelliseksi. Olen kävellyt aamuisin koiran kanssa tuttuja katuja aamuauringon lämmittäessä olkapäitäni, istunut kesken työpäivän kuistilla hengittämässä keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa katsellessani koirien juoksevan toistensa perässä ympäri pihaa ja maalannut polkupyöräni oranssiksi. Olen upottanut paljaat varpaani valtavaan multakasaan, kirjoittanut yksittäisiä sanoja muistikirjaani ja kuunnellut iltalenkillä uutta musiikkia illan lempeiden auringonsäteiden loisteessa, nukahtanut iltaisin vanhaan parvisänkyyni ja nähnyt unia, joita minä en ole muistanut enää herätessäni auringonsäteisiin.
Yhtenä iltana vietimme sen rakkaimman kanssa kahdestaan aikaa, kävimme valokuvaamassa rantakallioilla ja nautimme lämpimästä illasta ilman kiirettä mihinkään, se oli ihmeellinen ilta ja se päättyi aivan uskomattoman kauniiseen auringonlaskuun Majakkaniemessä. Minä olen valokuvannut viimeisimmän kymmenen vuoden aikana lukemattomia auringonlaskuja, mutta jostain tuntemattomasta syystä en ollut tänä vuonna valokuvannut vielä yhtäkään auringonlaskua vaan se oli ensimmäinen auringonlasku, jonka ikuistin valokuviin tänä vuonna. Se oli ensimmäinen ja yksinkertaisesti niin äärettömän kaunis, että istuessamme rantakalliolla katselemassa auringon laskevan kaukana horisontissa minä olin sanaton, en ollut tavallaan muistanut, että auringonlaskut voivat olla niin kauniita. Minulle ne eivät ole missään muussa kaupungissa olleet koskaan niin uskomattoman kauniita kuin tässä rakkaassa pikkukaupungissa, minä mietin kuunnellessani laineiden lyövän hitaasti rantakallioon ja lokin huutavan jossain kauempana, oli kesä ja olin siitä niin kovin onnellinen, etten löytänyt sille tunteelle sanoja.
Lähetä kommentti