Viimeisimmän kuukauden aikana olen ollut käsittämättömän onnellinen pienistä asioista, olen ollut onnellinen saippuakuplista harmaana aamuna mökin kuistilla ja kaatosateesta, joka rummuttaa öisin peltikattoa. Olen ollut onnellinen heräämisestä aurigonnousuun, Paula Vesalan ja Pekka Kuusiston Kiestinki -albumista, rauhallisista hetkistä metsän keskellä, takkatulen lämmöstä sateisina päivinä ja akustisesta kitarastani, joka kuulosti viime viikolla mökin kuistilla erityisen kauniilta. Niitä pieniä asioita olisi enemmän kuin osaisin nyt kirjoittaa, mutta tahdon kuitenkin kirjoittaa teille nyt muutamasta sellaisesta asiasta, joka on viimeisimmän kuukauden aikana saanut minut hymyilemään ja rauhattoman sydämeni muuttamaan rytmiään, tahdon kirjoittaa onnellisuudesta.
x Savonlinna. Olen kirjoittanut lukemattomia kertoja siitä, kuinka Savonlinna on tehnyt minut onnelliseksi, mutta kirjoittaessani siitä tänään uskallan väittää, ettei se ole koskaan aiemmin tehnyt minua niin onnelliseksi kuin se on tehnyt minut tämän viimeisimmän kuukauden aikana. Olen ollut kohta kuukauden tässä rakkaassa pikkukaupungissa ja se, että minä huhtikuun lopussa päätin lopulta pakata tavarani ja matkustaa tänne, oli näin jälkeenpäin katsottuna paras mahdollinen päätös. Täällä minun on ollut helpompi olla, täällä tämän vallitsevan tilanteen aiheuttama ahdistus ei ole pitänyt minua jatkuvasti otteessaan vaan olen voinut keskittyä nauttimaan tästä kauniista keväästä ja pitämään itsestäni oikeasti huolta, viettämään aikaa perheeni kanssa, ihmettelemään luonnon kauneutta ja kuuntelemaan, kuinka sade rummuttaa peltikattoa. Savonlinna oli juuri sitä, mitä tämän kaiken keskellä tarvitsin ja tämä uskomattoman rakas pikkukaupunki on tehnyt minut viimeisimmän kuukauden aikana onnellisemmaksi kuin se on tehnyt varmaan koskaan aiemmin, se on oikeasti paljon sanottu, tiedän sen.
x Se, kuinka kauniisti luonto on herännyt kevääseen. Viimeisimmän kuukauden aikana, jonka olen viettänyt täällä rakkaassa pikkukaupungissa, olen tuntenut itseni jotenkin ihan tavattoman onnekkaaksi, sillä minulla on ollut mahdollisuus viettää erityisen paljon aikaa luonnossa. Minulla on ollut mahdollisuus mennä rauhoittumaan takapihaltamme avautuvaan kauniiseen metsään milloin tahansa, kävellä iltalenkillä pitkin järvenrantaa ja istua aamun ensimmäisinä tunteina mökin laiturilla katselemassa auringonnousua varovaisen usvan keskellä. Minulla on ollut mahdollisuus nähdä, kuinka luonto on vähitellen herännyt kevääseen ja voi, kuinka se on tehnyt minut onnelliseksi, se, kuinka suunnattomasti kauniisti luonto on herännyt tähän kevääseen ja vähitellen lähestyvään kesään, se, kuinka puut ovat kasvattaneet lehtensä ja valkovuokot nauttivat kevään valosta ikkunalasin takana.
x Paljain jaloin käveleminen.
Olen se ihminen, joka tahtoo unohtaa kenkänsä aina niinä kevään
ensimmäisinä lämpiminä päivinä, se ihminen, joka rakastaa kävellä
paljain jaloin kostealla nurmikolla ja lämpimällä asfaltilla. Olen
viimeisimmän kuukauden aikana kävellyt paljain jaloin aina, kun se on
vain ollut mahdollista, olen kävellyt aamuisin yön kastelemalla nurmikolla ja iltapäivisin auringonsäteiden lämmittämällä asfaltilla, tuntenut viileän mullan paljaiden jalkojeni alla ja hymyillyt itsekseni, kuinka suunnattomasti rakastan sitä tunnetta. Jos voisin, kävelisin koko kesän paljain jaloin, niin tavattoman onnelliseksi paljain jaloin käveleminen on saanut minut nyt viimeisimmän kuukauden aikana, se on aina yksi niistä asioista, joita odotan pitkän ja harmaan talven jälkeen.
x Valokuvat, erityisesti tämän blogitekstin valokuvat. Tämän
kevään aikana valokuvat ovat tehneet minut taas jotenkin ihan erityisen
onnelliseksi, olen rakastanut katsella maisemaa linssin lävitse, mutta
rakastanut myös niitä hetkiä, kun olen saanut istua työpöytäni ääreen
kaikessa rauhassa editoimaan valokuvia. Olen rakastanut kaikkea
valokuvaamisessa ja valokuvissa, minusta on ollut ihanaa ikuistaa pieniä
hetkiä valokuviin ja kun viime viikolla yhtenä aamuna katselin mökin
kuistilta järvelle minä tiesin, että tahtoisin ikuistaa sen valokuviin.
Sinä aamuna auringonnousu maalasi usvaan verhoutuneen järven niin
kauniisti, että hetken näytti kuin järvi olisi ollut tulessa, se oli
ihmeellinen aamu ja rakastan näitä valokuvia ihan järjettömästi, nämä
ovat minulle erityiset valokuvat, näiden kanssa tuntui pitkästä aikaa
samalta kuin vuosia sitten valokuvatessani auringonlaskuja.
x Lenkkeily tutuilla kaduilla. Silloin, kun vuosia sitten asuin vakituisesti tässä kaupungissa, minulla oli tapana lenkkeillä iltaisin ja se oli usein yksi päiväni parhaimmista hetkistä. Jyväskylässä en ole yrityksistä huolimatta saanut lenkkeilystä niin paljon irti kuin sain täällä ja siksi lenkkeily on kadonnut minun elämästäni lähes täysin viimeisimpien vuosien aikana lukuunottamatta niitä lyhyitä ajanjaksoja, kun olen päättänyt, että minun on taas aloitettava lenkkeily. Viimeisimmän kuukauden aikana, jonka olen viettänyt tässä rakkaassa pikkukaupungissa, minä olen taas lenkkeillyt koirien kanssa ja se on tehnyt minut käsittämättömän onnelliseksi, niin onnelliseksi, että tätäkin kirjoittaessani odotan tämän illan iltalenkkiä, niissä on jotain todella erityistä tässä kapungissa ja varsinkin koirien kanssa niissä on jotain sellaista, mitä minä en voisi koskaan Jyväskylässä lenkkeilyltä saada.
x Paula Vesalan ja Pekka Kuusiston Kiestinki. Tutustuin tähän vuonna 2011 julkaistuun albumiin vähän sen jälkeen, kun PMMP oli soittanut viimeisen keikkansa ja muistan, kuinka istuessani silloin Helsingissä pienessä soluasunnossani olin sanaton kuunnellessani sitä ensimmäistä kertaa. Siitä lähtien kyseinen albumi on kulkenut mukanani ja kaikkien näiden vuosien jälkeen olen edelleen sen edessä täysin sanaton, siksi en aio kirjoittaa siitä yhtään tämän enempää vaan suosittelen kuuntelemaan sen rauhassa, antamaan sille sen ansaitseman ajan.
Lähetä kommentti