Olen palannut toistaiseksi Savonlinnaan, olen palannut, sillä huolimatta siitä, kuinka suunnattomasti rakastan pientä valoisaa kotiani Jyväskylässä, on myönnettävä, että minun oma jaksamiseni alkoi vähitellen vaatia sitä, että palaan sellaiseen paikkaan, jossa minä pääsen vähän nopeammin metsään ja rantakallioille rauhoittumaan ja jossa maisema ikkunalasin takana ei rajoitu kerrostaloihin. Tiedän, että olisi varmasti ollut vastuullisempaa jäädä pieneen kotiini Jyväskylässä, mutta katsellessani viime viikolla sitä kerrostalon seinää ikkunalasin takana päätin, että kaikesta huolimatta minun on parempi palata tänne. Maanantaina minä pakkasin tavarani ja palasin työpäivän jälkeen tänne, enkä voisi olla onnellisempi siitä, että kaikesta huolimatta uskalsin tehdä päätökseni.
En tiedä, koska palaan takaisin Jyväskylään ja juuri nyt se tuntuu ihan tavattoman rauhoittavalta ajatukselta. Sen lisäksi, että teen täällä töitä aivan samalla tavalla kuin siinä pienessä kodissani, aion viettää paljon aikaa takapihalta avautuvassa metsässä ja ihmetellä itsekseni, kuinka luonto vähitellen heräilee uuteen kesään. Aion kävellä niille samoille rantakallioille, joille palasin vuosia sitten aina hetkittäin kirjoittamaan muistikirjaani ja katselemaan auringonlaskuja, aion kirjoittaa ja hymyillä, kun lempeä tuuli tarttuu hiuksiini auringonsäteiden häikäistessä silmiäni. Aion nauttia tästä kauniista keväästä, koska tästä tilanteesta huolimatta kevät on täällä kauniimpana kuin se on ollut aikoihin ja se menee ohitse nopeammin kuin uskoisikaan, väistyy kesän koittaessa.
Tiistai-iltana ajoimme vähän ennen auringonlaskua hakemaan puukuormaa, isäni tekee polttopuut talveksi aina omasta metsästämme ja polttopuut on saatava aina keväisin kuivumaan seuraavia talvia varten, ja kävelemään koirien kanssa metsätien toiselle puolelle, jossa metsä jatkuu korkealle kalliolle. Kävellessämme pitkin kaunista metsää ja varovaisten auringonsäteiden hetkittäin loistaessa korkeiden puiden lomasta mietin itsekseni, kuinka siellä minun oli helpompi hengittää, helpompi olla pelkäämättä jokaisella hengenvedollani tätä tilannetta. Samaa minä olen miettinyt monta kertaa tämän viikon aikana, kun olen kävellyt metsissä ja tuntenut, kuinka rauhaton sydämeni on muuttanut rytmiään ja pelko on vähitellen on päästänyt minut otteestaan. Niinä huhtikuun aivan viimeisinä päivinä minä rauhoituin, rauhoituin niin, että se tuntui ihan jokaisessa hengenvedossani ja solussani.
Tiistai-iltana ajoimme vähän ennen auringonlaskua hakemaan puukuormaa, isäni tekee polttopuut talveksi aina omasta metsästämme ja polttopuut on saatava aina keväisin kuivumaan seuraavia talvia varten, ja kävelemään koirien kanssa metsätien toiselle puolelle, jossa metsä jatkuu korkealle kalliolle. Kävellessämme pitkin kaunista metsää ja varovaisten auringonsäteiden hetkittäin loistaessa korkeiden puiden lomasta mietin itsekseni, kuinka siellä minun oli helpompi hengittää, helpompi olla pelkäämättä jokaisella hengenvedollani tätä tilannetta. Samaa minä olen miettinyt monta kertaa tämän viikon aikana, kun olen kävellyt metsissä ja tuntenut, kuinka rauhaton sydämeni on muuttanut rytmiään ja pelko on vähitellen on päästänyt minut otteestaan. Niinä huhtikuun aivan viimeisinä päivinä minä rauhoituin, rauhoituin niin, että se tuntui ihan jokaisessa hengenvedossani ja solussani.
Lähetä kommentti