Yhtenä iltana värivalot löivät kasvoille ihmismeren keskellä, nauroin elämän järjettömyydelle musiikin peittäessä ääneni alleen ja puolenyön jälkeen keskustan kaduilla hiljaista, kun kylmyys tarttui olkapäähäni kuiskaillen sanoja menneisyydestä. Hymyilin muistoille jostain kaukaa tuuliaisen heittäessä vaaleat hiukseni sekaisin ja askeleeni tuntuivat pehmeiltä kevyeen lumipeitteeseen verhoutuneilla kaduilla, olisin halunnut tanssia yksinäisten autojen valokeiloissa. Huutaa rakkautta jokaisella hengenvedollani ja kirjoittaa onnellisuutta rautatieaseman seiniin, mutta lopulta nukahdin valkoisiin lakanoihin musiikin kuiskaillessa vielä vapauttaan värivalojen loisteesta. Kuiskaili vapauttaan kaikuna korvissa vielä aamun ensimmäisten auringonsäteiden herättäessä rauhallisuuteen, hiljaisuutena istuessani kirkossa kaupungin pukeutuessa vähitellen pimeyteen ja sulkiessani silmäni kuunnellessani rauhallista naisääntä, jonka kehotuksesta lausuin kiitosta kaikesta saamastani
jokaisesta hetkestä
kauniista mielestä
minusta
ja myöhemmin sanaakaan sanomatta katosin keskustan pimeille kaduille, rautatieasemalla hidastin vauhtiani myöhästyen seuraavasta junasta ja ehtiessäni seuraavaan vastapäätäni nainen puhui kieltä, jota en pystynyt ymmärtämään. Katselin ohikiitävän maiseman uinuvan pimeydessä, suljin silmäni nukahtaen hetkellisesti näkemään unta värivalojen loisteesta ja havahduin unestani junan pysähtyessä seuraavalle asemalle, viereeni istui siniseen talvitakkiin pukeutunut mies. Olin uskomattoman väsynyt juostuani vuorokaudesta seuraavaan pysähtymättä kertaakaan hengittämään rauhallisesti, nousin jättäen siniseen talvitakkiin pukeutuneen miehen taakseni ja kävelin kotiin katuvalojen loisteessa, vastaantulevalla naisella musta villakangastakki ja huulillaan salaperäisyys menneisyyden unohdetuilta vuosikymmeniltä. Nukahdin äänettömään kauneuteen unohtaen harjata hiukseni, olin jossain kaukana.
Seuraavana aamuna väsymys ei muistanut enää nimeään, peilikuvassa typerää onnellisuuttaan hymyilevä tyttö ja kävelin villasukat jalassa keittämään itselleni teetä, kun ulkona lumisade piiskasi ikkunalautoja. Maailma pukeutui harmaaseen tuuliaisen tarttuessa lumihiutaleiden tanssiin, kuuntelin rappukäytävästä kantautuvia ääniä ja varovaisten askelien jälkeen jossain alemmassa kerroksessa ovi sulkeutui, kävelin äänettömän askelin parvekkeelle hengittämään talven kylmyyttä keuhkojen täydeltä Scandinavian Music Groupin uuden albumin kuiskaillessa taustalla kauneuttaan. Ääretöntä kauneuttaan ensimmäisestä raidasta viimeiseen, kyyneleet poskipäillä hymyilin sanojen täydellisyydelle ja olisin halunnut kirjoittaa rakkauskirjeitä valtamerten toiselle puolen,
sinusta, minusta tai musiikista.
sinusta, minusta tai musiikista.
Lähetä kommentti