Haluaisin unohtua aamun ensimmäisiin tunteihin, tanssia pitkin parkettilattioita villasukat jalassa musiikin ollessa hiljaisuuttakin kauniimpaa ja kuiskailla ilmaan sanoja, jotka ovat murtaneet jokaisen suojamuurini värivalojen loisteessa. Villasukat jalassa takkatulen lämmössä kyyneleet ovat ainoastaan muistoja konserttisalin pimeydestä, musiikki on ääretöntä onnellisuutta rintalastani alla kuiskaillessaan harmoniaa auringonsäteinä sumuverhon takaa ja unohdun miettimään konserttisalin pimeydessä tuntemaani loputonta rakkautta. Rakkautta, jonka musiikki kuiskaili sydämeeni murrettuaan jokaisen suojamuurini ja kuivattuaan kyyneleeni tuulenhenkäysten tavoin: sellaiselle voisi rakentaa kokonaisen elämänsä, loputtomalle rakkaudelle sydämen hiljaisuudessa.Sellainen rakkaus ei unohdu konserttisalin pimeyden jäädessä muutaman viikon takaiseksi muistoksi, loputon rakkaus rakentaa kotinsa sydämeeni ja kuiskailee lämpöään tanssiessani pitkin parkettilattioita villasukat jalassa, nostaa kätensä olkapäälleni katsellen vihreisiin silmiini. Sellainen rakkaus ei ole unohtunut kertakaan viimeisimmän vuoden aikana, mutta Von Hertzen Brothersin noustessa lavalle värivalojen loisteeseen se on vahvistunut entisestään: vähitellen se on alkanut ottaa valtansa myrskytuulen voimakkuudelta ja noustessani varpailleni takkatulen lämmössä, rakkaus tuntuu hyökyaallon kaltaiselta. Musiikin viedessä mukanaan hyökyaallon harjalle suljen silmäni ja kaikki tuntuu olevan hetken siinä, loputtomassa rakkaudessa musiikkiin.
Lähetä kommentti