Viimeyönä hukuin valtamerten syvimpiin salaisuuksiin, juoksin leopardien kanssa savanneilla myrskytuulen puhaltaessa hiuksiin tähtipölyä ja avasin silmäni pimeyteen nähdäkseni kauemmas kuin koskaan aiemmin. Hiljaisuuden tarttuessa mustekaloihin valtamerten syvimmissä onkaloissa kuuntelin satunnaisten äännähdysten kaikuvan puutalon hiljaisuudessa ja valohäivähdysten lyödessä silmille katselin leopardien juoksevan sademetsissä pimeyden maalatessa varjoja, mutta kertaakaan en vaipunut unenkaltaiseen täydellisyyteen
unesta seuraavaan
ensimmäisenkään
silmät auki
juoksin leopardien kanssa sademetsien varjoissa taivaan verhoutuessa tummansiniseen samettiin, tähtitaivaan kertoessa tarinoita vuosikymmenten takaa tuntemattomien kansojen salaisuuksista ja hiljaisuuden huutaessa kovemmin kuin yksikään yleisömeri värivalojen loisteessa. Unettomuudella väritetyn yön jälkeen kääriydyn punaiseen vilttiin unohtumaan kirjojen täydellisyyteen, juon teetä maailman ollessa edelleen hiljaisuutta avaruuden laidalta ja seikkailen kirjaston rauhallisuuteen jatkamaan kirjojen täydellisyyteen unohtumista, vaikka leopardit eivät lopettaneetkaan juoksemista sademetsien hämärässä.
Lähetä kommentti