Maailma pukeutuu sumuverhoon keittäessäni itselleni aamuteetä, seisoessani paljain jaloin terasilla hengittämässä kylmyyttä keuhkojen täydeltä ja pukeutuessani lämpimään neuleeseen kylmyyden tuntuessa sormenpäissä. Suljen vähitellen silmäni keskittyäkseni hengittämiseen, jokaisella hengenvedolla olen tavallaan lähempänä itseäni ja rauhattomuus rintalastan alla vaihtuu uskomattomaan harmoniaan, ymmärrän itseäni enemmän. Varoen avaan silmäni hämärään huoneeseen, nousen sijoiltani hiljaisuuden vallitessa ja unohdun jälleen täydellisiin lauseisiin ymmärtäkseeni vieläkin enemmän, löytääkseni vastauksia lopulta kysymättä jääneisiin.
Lähetä kommentti