On valtavan ihanaa olla kotona, minä sanoin viime keskiviikkona istuessani myöhään illalla olohuoneen sohvalle ja katsellessani, kuinka ikkunalasin takana avautuvaa maisemaa ja kaupungin valoja vastarannalla. Todellakin, hän vastasi ja käveli olohuoneen ikkunan ääreen katsellakseen sitä samaa maisemaa, jota katselimme yhdessä jo edellisen asuntomme parvekkeelta, sitä samaa maisemaa, josta on vuosien saatossa tullut meille valtavan rakas. Olimme aiemmin samana päivänä ajaneet rakkaasta pikkukaupungista kotiin ja vaikka olimme väsyneitä pitkän matkan jälkeen, siinä hetkessä olin äärettömän onnellinen siitä, että olimme kotona ja saimme nukahtaa omaan sänkyymme, herätä seuraavana aamuna kirkkaiden valonsäteiden murtautuessa sisään ikkunaverhojen lävitse.
Näinä päivinä, jotka olemme viettäneet kotona, olen kävellyt varhaisina aamuisin rakkaan karvakuonon kanssa pitkin rantaraittia ja pysähtynyt hetkittäin katselemaan järvelle, nauttinut kesäaamujen viileydestä ja istunut iltapäivisin töiden jälkeen parvekkeella, avannut parvekelasit ja kuunnellut lintujen laulavan alati lähestyvästä keskikesästä. Sunnuntai-iltana kävelimme kolmistaan pitkin ilta-auringon maalaamia katuja, ilma oli alkanut jo vähän viilentyä helteisen päivän jälkeen ja mietin itsekseni, kuinka valtavasti rakastan sellaisia lämpimiä iltoja, varovaisia tuulenhenkäyksiä hiuksissani. Palatessamme kotiin omenatarhan kautta pysähdyimme katselemaan edessämme avautuvaa maisemaa, se oli kuin niistä kaikista kauneimmista satukirjoista, muutama viikkoa sitten keltaisena kukkineet voikukat verhosivat omenatarhan kuin valkoiseen huntuun ja ilta-auringon viimeiset säteet maalasivat puiden latvoja kultaisella. Se kaikki olisi voinut olla jostain maalauksesta, minä hymyilin itsekseni.
Tänään minä istuin parvekkeella kuuntelemassa ukkosen jyrinää ja sadetta, armotonta tuulta, joka sai korkeat puut kumartamaan ja parvekelasit humisemaan. Tavallaan olin odottanut sitä koko päivän, ukkosta, joka saisi helteen väistymään hetkeksi ja istuessani siinä naurahdin itsekseni, kuinka minusta ei todennäköisesti koskaan tule ihmistä, joka suuremmin nauttisi helteistä. Huomenna me ajamme pienen karvakuonon kanssa rakkaaseen pikkukaupunkiin viettämään juhannusta, mutta sitä ennen minä aion nukkua vielä hyvät yöunet olohuoneemme hämärässä, jossa olemme viimeisimmät yöt kaikki yhdessä nukkuneet, olleet kuin yökylässä kodissamme.
Voi miten kauniisti kuvailet tässä kirjoituksessa tunnelmaa, joka upeasta maisemasta ja kotona olemisesta onkaan syntynyt, siitä kuvastuu kiitollisuus. Uskomattoman kauniilta näyttää tuollainen voikukkapelto omenatarhassa, kiitos näiden kuvien jakamisesta. Minun pitääkin tilata huolto parvekelaseille, että ne taas toimisi ja saisi nauttia ensi keväänä ja kesänä linnunlauluja. https://www.parvekelasihuolto.com/palvelut
VastaaPoista