Viime keskiviikkona ajoimme aivan ensimmäistä kertaa ihan kahdestaan pienen karvakuonon kanssa rakkaaseen pikkukaupunkiin, loputtomien metsien ja peltojen vuorotellessa ikkunalasin takana hymyilin itsekseni ja mietin, kuinka en olisi vuosi sitten uskonut, jos joku olisi kertonut sen hetken koittavan, sen, että olisimme kahdestaan matkalla rakkaaseen pikkukaupunkiin. Se olisi tuntunut epäilemättä kovin epätodelliselta, naurahdin itsekseni ohittaessamme Juvan ja jatkaessamme matkaamme auringonsäteiden vaihtuessa aina hetkittäin sadepisaroihin. Se oli erityinen matka ja kun lopulta ajoimme viimeiset kilometrit ennen määränpäätämme, tunsin hetken niin vapaaksi, että se tuntui yhtä epätodelliselta kuin ajatus koko siitä matkasta olisi vielä vuosia sitten tuntunut.
Päästessämme perille päästin pienen karvakuonon juoksemaan vapaana lapsuudenkotini pihaan, sitä riemua en ollut nähnyt pienen karvakuonon silmissä aikoihin, niin äärettömän onnelliselta se näytti päästessään näkemään ensimmäistä kertaa kuukausiin vanhempieni karvakuonot. Sinä kesäkuun iltana kävelin niitä kaikista tutuimpia kadunkulmia, istuin saunan lauteilla hengittämässä syvään ja nukahdin vanhan huoneeni rauhaan pitkän päivän jälkeen näkemään unta, jonka olin jo seuraavana aamuna unohtanut herätessäni pienen karvakuonon hypätessä sänkyyni ja kirkkaiden valonsäteiden murtautuessa sisään siihen pieneen huoneeseen ikkunaverhojen lävitse.
Juhannusaattona minä istuin ensimmäistä kertaa tänä kesänä veneen keulassa tuulen tarttuessa hiuksiini ja auringonsäteiden loisteessa unohduin miettimään kaikkia niitä kauniita kesiä, jotka olen saanut viettää tässä kaupungissa, kaikkia niitä rakkaita muistoja, valoisia kesäöitä ja loppukesän auringonlaskuja. En vaihtaisi niitä muistoja mihinkään, mietin katsellessani ohittaessamme kalliot, joilla vuosia sitten istuin kauniina kesäpäivinä ystävieni kanssa, tavallaan tuntuu kuin niistä päivistä olisi vain pieni hetki, mietin Kyrönsalmen sillan jäädessä taaksemme. Valtavasti on tapahtunut niiden kauniiden kesäpäivien jälkeen, mutta Olavinlinna oli edelleen yhtä vaikuttavan näköinen järveltä katsottuna ja Riihisaareen oli rakennettu kokko aivan kuten rakennettiin myös niin kesinä, jotka vietin tässä kaupungissa, kaikki oli ihan kuin oli aina ollut, Savonlinna oli tavattoman kaunis.
Myöhemmin iltapäivällä pieni karvakuono pääsi ensimmäistä kertaa elämässään uimaan ja minä en osannut olla hymyilemättä katsellessani viiden karvakuonon ääretöntä riemua istuessani vanhempieni kanssa rantakalliolla nauttimassa kauniista juhannusaatosta. Korkeat koivut kohisivat meidän ympärillämme ja lämmin tuuli hyväili hetkittäin poskipäitäni, oli yksi kesäkuun kauneimmista päivistä ja kun sinä iltana sukelsin ensimmäistä kertaa neljään vuoteen virkistävään järviveteen minä en olisi voinut olla onnellisempi siitä, että olin päättänyt viettää juhannuksen rakkaassa pikkukaupungissa, minä en olisi voinut olla yksinkertaisesti enää yhtään onnellisempi.
Illalla istuimme takapihan terassilla, söimme ihan kaikessa rauhassa juhannusillallisen ja nautimme lämpimästä juhannusillasta hiljaisuuden kuiskaillessa korkeiden puiden latvoissa, tuntui aivan kuin olisimme olleet kaukana kaikesta, niin rauhallista ympärillämme oli. Auringonsäteiden alkaessa vähitellen vaihtua valoisaan kesäyöhön kävelimme koirien kanssa pitkin rauhallisia katuja, keräsimme koivunoksia saunavihtoihin ja kun vuorokauden vaihteessa istuin saunan lempeässä lämmössä, minä hengitin syvään, oli ollut äärettömän ihana juhannus.
Lähetä kommentti