Kun puhun Savonlinnasta, monelle tulee aivan ensimmäisenä mieleen Olavinlinna tai vuosittain järjestettävät Savonlinnan Oopperajuhlat, seuraavaksi mieleen tulee mahdollisesti Saimaa, höyrylaivat, tori ja lörtsyt. Kiva kesäkaupunki, moni saattaisi sitten sanoa, mutta minulle Savonlinna on kuitenkin aina erityinen, ihan jokaisena
vuodenaikana, se on minun kotini ja paikka, jonne voin palata
rauhoittumaan, paikka, jossa minun on helpompi hengittää kuin missään
muualla. Savonlinna on minulle erityinen ja äärettömän rakas kaupunki vuodenajasta riippumatta, mutta ajaessani eilen keskustaan viettämään aurinkoista iltapäivää minä mietin itsekseni, kuinka Savonlinna on kuitenkin monen muun kaupungin tavoin ehdottomasti kaikista kauneimmillaan aina kesäisin.
Olen syntynyt vuonna 1992 Savonlinnassa ja asunut täällä ensimmäiset yhdeksäntoista vuotta elämästäni, mutta en ole koskaan käynyt Savonlinnan Oopperajuhlilla katsomassa oopperaa, en ole käynyt, vaikka siihen olisi ollut monta mahdollisuutta. Oopperajuhlat ovat kuitenkin aina olleet minulle olemassa, mietin kävellessäni hetkeä myöhemmin rantatietä pitkin kohti Riihisaarta ja pysähtyessäni katselemaan auringonsäteiden loisteessa seisovaa Olavinlinnaa hymyilin itsekseni, kuinka se on aina yhtä vaikututavan näköinen huolimatta siitä, kuinka lukemattomia kertoja olen sen elämäni aikana nähnyt. Muistan, kuinka parikymmentä vuotta sitten kävin isäni kanssa yhtenä elokuisena päivänä kierroksella 1400-luvulla rakennetussa Olavinlinnassa, Oopperajuhlat olivat siltä kesältä ohitse ja linnassa oli rauhallista oppaan kertoessa meille tarinoita linnan historiasta, se oli pienelle lapselle jännittävä retki, mutta yhä edelleen voisin uppoutua tuntikausiksi linnan mielenkiintoiseen historiaan.
Ehkä jonain päivänä löydän itseni linnan viileydestä katsomasta oopperaa, mietin itsekseni kävellessäni puisen sillan ylitse vuosisatoja aloillaan seisoneen linnan juureen ja hengitin sitten syvään, niiden kivimuurien sisällä musiikki on aina erityistä, luultavasti oopperakin. Pian on heinäkuu ja vaikka minulla ei ole tänäkään vuonna suunnitelmissa käydä katsomassa oopperaa, olen onnellinen siitä, että tämä tavattoman kaunis kaupunki täyttyy taas lukuisista oopperavieraista, heinäkuussa tämä kaupunki on aina parhaimmillaan. Jatkoin linnalta matkaani kohti vanhaa rautatiesiltaa, jonka ylitse olen kulkenut lukemattomia kertoja hiljaisina kesäöinä, niinä sellaisina, joina lämmin tuuli tarttui varovaisesti takkuisiin hiuksiini ja lokit huusivat sinisellä taivaalla. Muistot niiltä hiljaisilta kesäöiltä saavat minut aina hymyilemään ja istuessani hetkeksi katselemaan pilvettömän taivaan alla seisovaa rautatiesiltaa kuuntelin lokkien huutavan, kauempana sillalla lapset hyppivät järveen ja minä mietin itsekseni, kuinka en olisi koskaan uskaltanut tehdä niin, vaarallista ja typerää, huomasin toteavani ääneen.
Kävellessäni lopulta Linnankatua ja satamaa pitkin takaisin autolle nauroin itsekseni, kuinka muistutin sinä kauniina, mutta kovin helteisenä maanantaina kamera kaulassa varmasti turistia katsellessani pikkukaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Turisti omassa pienessä kotikaupungissani, naurahdin vielä itsekseni ohittaessani kotimatkalla Miljoonatalon, Kyrönsalmen sillan, Paviljongin ja vanhan kouluni, kaikki tutuimmat risteykset ja kadunkulmat. Kotikaupungissani, sana tuntui turvalliselta ääneen sanottuna, sitähän tämä kaupunki on ja tulee minulle aina olemaan, kotikaupunkini huolimatta siitä, mihin elämä minut vie, minne tuulet lopulta kuljettavat.
Lähetä kommentti