5. toukokuuta 2020

TOUKOKUUN ENSIMMÄISET PÄIVÄT OVAT OLLEET KAUNIITA

IMG_3873

Huhtikuun viimeisinä päivänä kävellessäni metsätietä äitini ja koiriemme kanssa hymyilin hetken itsekseni, kun lämpimien auringonsäteiden loisteessa lumihiutaleet putoilivat kevyesti hiuksilleni ja vain hetkeä myöhemmin auringonsäteet piiloutuivat pilviverhon taakse, sitä minä jollain kummallisella tavalla rakastan keväässä, sitä arvaamattomuutta. Sinä samana iltapäivänä näin tämän kevään ensimmäisen kyyn, se nautti kaikessa rauhassa metsätien reunassa kevään lämpimistä auringonsäteistä ja säikähdin niin, että juoksin varmaan kovempaa kuin juoksin pari kuukautta sitten aamuisin bussipysäkille. Pelkään käärmeitä jotenkin aivan suunnattomasti, vaikka todennäköisesti sekään kaunis kyy tuskin olisi tahtonut minulle mitään pahaa, ja sen huhtikuisen hetken jälkeen olen pelännyt aina hetkittäin metsässä kulkiessani näkeväni jossain metsäpolulla tämän kevään toisen kyyn.

Huhtikuu vaihtui toukokuuhun yhtenä kovin rauhallisena yönä ja herätessäni toukokuun ensimmäisenä aamuna auringonsäteet murtautuivat sälekaihtimien lävitse, se oli kaunis aamu, juuri sellainen, jollaiseksi toukokuun ensimmäisen aamun runoihini kirjoittaisin. Kävelimme rantaan nauttimaan kauniista toukokuisesta aamusta, se loiva rantakallio metsän laidalla yksi niistä paikoista, joihin olen vuosien varrella aina palannut rauhoittumaan, yksi niistä paikoista, joihin liittyy enemmän muistoja kuin minä ehtisin koskaan kirjoittamaan. Auringonsäteet häikäisivät silmiäni seistessäni rantakalliolla katsellen koirien juoksevan aina hetkittäin järveen, sen on oltava aivan uskomattoman kylmää vielä, mietin ennen kuin ehdin kokeilla, kuinka kylmää järvivesi oli sinä aamuna ja naurahdin itsekseni, kuinka minä en varmaan tänäkään vuonna uskalla uida kertaakaan. En, vaikka ajatuksena järviveteen sukeltaminen kuulostaa ihanalta, mietin tuulen tarttuessa hiuksiini, sinä aamuna kaikki oli hyvin ja sydämeni rauhallinen, sinä aamuna koko tämä kaunis maailma ympärilläni tuntui olevan rauhallinen, rauhassa.

IMG_3917

Sen toukokuun ensimmäisen aamun jälkeen nämä toukokuun ensimmäiset päivät ovat kulkeneet minun ohitseni kuin ohikiitävät autot, mutta samalla jokainen niistä on ollut omalla ainutlaatuisella tavallaan kaunis. On ollut auringonsäteisiin verhoutuneita päiviä ja yksi sateinen sunnuntai, joka sai minut rauhoittumaan herättämällä minut sateen ropinaan peltikatossa, se on yksi rauhoittavimmista äänistä, joita tiedän ja sinä sunnuntai-iltana kävellessäni tuttuja katuja hymyilin itsekseni, kuinka ilma oli sateen jälkeen aivan uskomattoman raikas. Niin, toukokuun ensimmäiset päivät ovat olleet kauniita ja minusta tuntuu, että toukokuu tulee olemaan loppuun asti kaunis, jollain tavalla erityinen, sellainen, että tulen muistamaan sen vielä sitten, kun minä marraskuussa istun pienessä asunnossani katselemassa, kuinka räntäsade piiskaa ikkunalasia ja tuuli riuhtoo puiden latvoja.

IMG_3870

1 kommentti

  1. Kauniisti kuvaat tunnelmia ja asetat sanoja kuin helliäksesi lukijankin mieltä .

    VastaaPoista

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.